Kyösti Kallio

Kari Hokkanen

Kunta

Oli luonnollista, että nuori, tarmokas ja koulujakin käynyt Heikkilän isäntä vedettiin mukaan kunnalliselämään, olihan hän jo nuorisoseurassa ehtinyt näyttää kykynsä hoitaa yhteisiä asioita ja tulla lähimmäistensä kanssa toimeen. Heikkilä sijaitsi keskeisellä paikalla kirkonkylässä, eivätkä matkatkaan tuottaneet hankaluuksia. Kunnallismiesperinnettä oli kotoa. Kyösti Kallio alkoi osallistua Nivalan kuntakokouksiin heti paikkakunnalle muutettuaan. Vuoden kuluttua hänet valittiin ensimmäiseen kunnalliseen luottamus toimeen, vaivaishoitokassan ja kunnan tilien tarkastuksesta syntyneiden epäselvyyksien sovinto-oikeuden jäseneksi? Vuoden 1897 alusta hän istui ensimmäisessä kunnallisessa lautakunnassa, keskeisessä ja työläässä köyhäinhoitolautakunnassa.

Kalliolla oli kunnallisiin asioihin sekä kykyä että kiinnostusta,ja tehtäviä kertyi jatkuvasti samalla kun niiden vaativuus lisääntyi. Hän toimi kunnallisen säästankin tilintarkastajana vuodesta 1897, oli kirjoittamassa uutta ohjesääntö lainamakasiinille, jakoi tientekovelvollisten osuuksia Pappilan uuteen tiehen 1898 ja laati kunnan vastauksia kunnallisvalituksiin kuvernöörille. Kuntakokouksen varapuheenjohtajaksi eli kunnan varaesimieheksi hänet valittiin 29.9.1900, ja kolmivuotiskauden päätyttyä uudelleen vuonna 1903. Esimiehen, kauppias H.E. Väänäsen estyneenä ollessa Kalliojohti useaan kertaan kuntakokouksessa puhetta, ja samalla hän hoiti yhä useampia kunnan tilapäistehtäviä. Hän oli mukana uuden vaivaistalon hankkimista suunnitelleen komitean sihteerinä. Aie kaatui kuntakokouksessa 81 äänen erolla huolimatta sihteerin laajoista perusteluista. Vuonna 1902 asetettiin kuntaan vaikean kadon vuoksi hätäapukomitea, ja sen varapuheenjohtajaksi valittiin Kyösti Kallio. Tammikuussa 1903 hänet valittiin jäseneksi komiteaan,jonka tuli tehdä kuntakokoukselle ehdotus tilattoman väest aseman parantamisesta kunnan lainoin. Maaliskuussa samana vuonna hänestä tuli puheenjohtaja komiteaan,jonka tuli hankkia ja edelleen lainata läänin Hätäapukomitean hätäapuvaroista 15000 markkaa.

Valinta valtiopäiville vuoden 1904 lopussa toisaalta vaikeutti kunnallisten tointen hoitoa, mutta toisaalta vahvisti luottamusta. Syksyllä 1906 valtiopäivämies Kyösti Kallio valittiin Nivalan korkeimmaksi kunnalliseksi luottamusmieheksi, kuntakokouksen puheenjohtajaksi eli kunnan esimieheksi. Kunta alkoi käyttää edusmiestään myös omien toiveittensa ajajana. Ensimmäinen tällainen oli Ylivieskan—Iisalmen poikittaisratahanke, joka kylläkin oli laajemman seutukunnan intresseissä. Se työllisti Kalliota aina vuonna 1925 tapahtuneeseen radan valmistumiseen saakka. Edusmies Kallio edusti Nivalan kuntaa radan vaikutusalueen kuntien lähetystä Helsingissä kevättalvella 1906.

Kunnan esimieheksi Kyösti Kallio valittiin kuntakokouksessa 24.9.1906. Valinta oli yksimielinen.Nuori luottamusmies oli osoittanut kykynsä kuusivuotisena varaesimiehyyskautenaan ja lukuisissa kunnallisissa luottamustoimissaan.Kun valtiopäivämiehen arvovalta tuli vielä lisäksi, oli 33-vuotias Kyösti Kallio jo Nivalassa kiistatta ensimmäinen vertaistensa joukossa. Yksitoista vuotta Kallio sitten johti Nivalan kuntakokouksia, kunnes siirtyminen yhä vaativampiinja sitovampiin valtiollisiin toimiin maan hallituksenjäsenenä pakotti hänet jättämään kunnallistason.

Kyösti Kallio johti päätöksentekoa Nivalan kuntakokouksissa kaikkiaan 65 kertaa. Kokouksia pidettiin vuosittain kymmenkunta, Kallion esimieskaudella vähän toista sataa,joten hän oli itse nuijan varressa hieman useammassa kuin joka toisessa kokouksessa. Valtiopäivät muodosti luonnollisesti useimmin esteen. Vuosina 1907 ja 1910 hän oli useammin poissa kuin läsnä,kun taas esimerkiksi valtiopäivättömänä vuonna 1915 hän oli vain kerran poissa yhteensä 12 kokouksesta.

Eduskuntatyö vaikutti myös siihen, ettei Kallio ehtinyt mukaan kunnallisiin toimikuntiin ja komiteoihin niin usein kuin ennen. Vuonna 1906 hän edusti Nivalaa lääninhallituksen järjestämässä agraarikomiteassa maanomistajien puolella, mutta esimerkiksi vuonna 1907 hänelle ei määrätty yhtään vastaavaa määräaikaista tehtävää. Seuraavina vuosina hänen kykyjään käytettiin taas enemmän.

Kun senaatti valmisteli kunnallisen äänioikeuden, vaalikelpoisuuden ja vaalitavan uudistamista sekä kunnallisverotuksen tarkistamista ja lääninhallitus pyysi siitä kunnan lausuntoa,oli itsestään selvää, että kansanedustaja Kallio kirjoitti lausunnon Nivalan puolesta. Samoin hän oli yhtenä uusimassa kunnallisen paloapuyhdistyksen sääntöjä. Kun nuorisoseuran aloitteesta vuonna 1912 käsiteltiin kortin ja ristirahan peluuta, tanssien ja muiden sopimattomien kokousten pitoa silloilla ja muilla yleisillä paikoilla ja muita ilmenneitä sopimattomuuksia, päätettiin kuntaa varten laatia järjestyssääntö Myös sitä laativaan komiteaan valittiin esimies Kallio. Kun vuonna 1913 laadittiin ohjesääntö kunnan ojituslautakunnalle, Kallio oli puheenjohtajanajasihteerinä. Samoin hän laati ohjesääntöä kunnankirjastolle ja suunnitelman kiinteistön hankkimisesta kunnalle erityisen kiinteimistöjen ostorahaston kautta; vuoden 1914 alussa hänet valittiin samaisen rahaston hoitokuntaan.

Kun kuntakokouksia ja muita kunnallisia kokouksia ei enää vuonna 1913 voitu pitää ahtaaksi käyneessä koulutalossa, Kallio valittiin toimikuntaan, jonka piti hankkia sopivat vuokratilat. Vuonna 1914 hän oli jakamassa kirkonkylän koulupiiriä kahdeksi toimikunnan puheenjohtajana ja sihteerinä. Yhtenä kolmesta hän suunnitteli kunnantuvan rakentamista sitä varten asetetussa komiteassa. Hänlaati mysuunnitelman hätäapurahastosta anottavien lainojen käyttä. Seuraavana vuonna hänet valittiin kunnallisen viljelyrahaston perustamista valmistelleeseen kolmijäseniseen toimikuntaan,ja jälleen hän puheenjohtajana ja sihteerinä teki pääty. Nivalan kunnan asutus-ja viljelysrahasto sai ohjesääntsä ja alkupääomansa vuoden 1916 alusta. Kallio oli myös toimikunnassa,joka hankki kunnalle kartan.

Varsin paljon tyä teettivät jäsenyydet kunnantalon rakennustoimikunnassa vuodesta 1916 lähtien sekä toimikunnassa, joka suunnitteli sairaalan perustamista kuntaan. Monia palveluksia kunnalle Kallio teki hankkimalla lainojaja valtionapuja sekä laatimallajatkuvasti vastauksia kunnallisvalituksiin.

Vuoden 1913 alusta lähtien Nivalassa toimi kuntakokouksen rinnalla toinenkin päättävä elin, kunnanvaltuusto. Kun kuntakokouksiin osallistuminen oli sattumanvaraista ja äänioikeus hyvin epätasainen,voitiin vuoden 1898 kunnallisasetuksen nojalla perustaa erityinen valtuusto. Valtuuston perustaminen oli vapaaehtoista, ja eri kuntien päätsiin vaikutti suuresti johtomiesten edistyksellisyys. Nivala oli tässä suhteessa verraten nopea. Ensimmäinen kuntakokous asettui valtuuston perustamisen kannalle yksimielisesti. Toisessa jouduttiin äänestämään, mutta kannattajat voittivat selvin numeroin, 617-152.

Kyösti Kallio kuului valtuustohankkeen kannattajiin. Syyskuun 23. päivänä 1912 kuntakokous valitsi hänet yhdessä 28 muun Nivalan miehen kanssa kunnanvaltuuston jäseneksi. Ensimmäisessä kokouksessaan 3.1.1913 kunnanvaltuusto valitsi puheenjohtajak-seen Kyösti Kallion..Hän oli nyt kummankin päättävän kunnallisen elimenjohdossa.

Niin Nivalassa kuin muuallakin kuntakokousten ja kunnanvaltuuston tehtävänjako oli selkiintymätön, ja samantapaisia asioita käsiteltiin molemmissa. Pääpaino oli kuntakokouksessa, joka päätti raha-asioista,ja valtuutetut turhautuivat välillä. Kokouksista oltiin poissa, niin että päätvaltaisuuskin jäi pari kertaa vaillinaiseksi. Toisaalta sama mies kummankin elimen johdossa esti päällekkäiset asiain käsittelyt ja arvovaltakiistat,jotka olivat joissakin kunnissa hyvin tavallisia. Kokousten kokonaismäärä Kalliolla tie-tysti lisääntyi, vaikka valtuusto kokoontui harvemmin kuin kuntakokous, 5-8 kertaa vuodessa. Vaikka valtuutetut kävivätkin kokouksissa laiskasti, oli puheenjohtaja poissa vain harvoin, ennen vuotta 1917 vain neljästi.

Valtuuston puheenjohtajuus toi mukanaan samanlaisia lisättä kuin kuntakokouksenkin johtajuus. Tytyyden lisäännyttyä tarvittiin toimikunta anomaan hätäapurahastosta lainaa ja hoitamaan asiaa; jäseneksi valittiin tietysti myös Kyösti Kallio. Kun nimismies muutti Nivalasta Haapavedelle,kunnanvaltuusto päätti valittaa asiasta kuvernöörille, ja valituskirjeen laatijaksi määrättiin valtuuston puheenjohtaja. Hänet valtuusto valitsi myös anomaan rautatiehallitukselta, että Ylivieskan asemalle hankittaisiin kuormavaaka,jotta nivalalaistenkin heinien vienti helpottuisi. Kun Kallio oli Nivalan suurin heinien myyjä,lienee aloitekin ollut hänestä lähtsin.

Kuntakokoustenja valtuuston lisäksi Kallio toimi monessa kunnallisessa lauta-ja johtokunnassa.Tärkein ja opettavaisin oli epäilemättä khäinhoitolautakunta,jonka jäseneksi hän tuli jo vuo-den 1897 alusta, 23-vuotiaana. Jo sitä ennen hän pätevänä kynämiehenä oli toiminut »ptäkirjan kirjoittajana khäin kokouksissaja huutopaikoissa».

Köyhäinhoitolautakunta oli erittäin tärkeä. Se oli pitkään kunnan ainoa erikoislautakunta yleistä toimeenpanoa hoitavan kunnallislautakunnan rinnalla. Juuri sosiaalitoimi oli kunnan toimista eh-dottomasti tyäin, ja lautakunnankin tyäärä oli suuri. Lautakunta kokoontui tiheämmin kuin kuntakokous, vähän useammin kuin kerran kuukaudessa. Niiden kolmen vuoden aikana, jolloin Kallio oli khäinhoitolautakunnan jäsenenä, hän oli mukana 28 kokouksessa 38:sta.
Lautakunta käsitteli lähinnä avun tarpeessa olevien avustuksia sekä kodittomien sijoittamista hoitopaikkoihin. Lautakunnan jäse-net antoivat »lappuja» kiireellisimmin tarvitseville. Kyösti Kallio, niin rikas isäntä kuin itse olikin, tuli tuntemaan pohjoissuomalai-sen maaseudun khyyden perin konkreettisesti, mikä seikka epäilyksittä vaikutti hänen myemmässä poliittisessa toiminnassaan. Kyösti Kalliolla oli realistista sosiaalista mieltä.

Kyösti Kallion kykyjä käytettiin hyväksi myös muissa lautakunnissa sitä mukaa kuin niitä kunnan tehtävien laajetessa perustettiin. Hän toimi holhouslautakunnassa vuosina 1907-09,tutkijalautakunnassa 1910-1914 ja uudelleen 1915-1917, ojituslautakunnassa 1913-1914 ja taksoituslautakunnan lisäjäsenenä 1913-1914.

Maanjako-oikeuden jäseneksi hänet valittiin vuonna 1916. Koulutoimi kehittyi Nivalassa voimakkaasti Kallion kunnallismieskaudella. Hän oli kahdenkin koulun johtokunnassa, kirkonkylän koulun 1911-1917ja uuden Junttilan koulun —lähellä Mehtälää — rakennustoimikunnassa ja sitten johtokunnassa 1916-1917. Oman äänestysalueensa Nivalankylän Alapään vaalilautakunnassa hän istui kaikissa eduskuntavaaleissa vuosien 1907ja 1916 välillä.

Kyösti Kallio oli arvostettu kunnallisjohtaja. Hän oli harkitseva ja monipuolinen, aloitteikas ja sitkeä viemään asioita eteenpäin vastustuksesta huolimatta. Hän erottui jo sujuvakynäisyytensä ja kokoustaitojensa vuoksi tavallisesti suppeampikatseisesta ja taidoiltaan paljon vaatimattomammasta talollisjoukosta, jossa van-hemmalla polvella kirjoitustaitokin oli melko harvinainen. Iso talo ja lisätulot velvoittivat suurten verojen maksajaksi,ja Heikkilän isännän sana painoi äyriluvun mukaan äänestettäessä Nivalan kuntakokouksessa enemmän kuin yhdenkään toisen. Ayriluku ei kuitenkaan ollut ratkaiseva seikka, kun syntyneissä erimielisyyksissä ja äänestyksissä Kallio yleensä oli voittavalla puolella. Hänellä oli arvovaltaa,joka perustui tietoon ja kyvykkyyteen enemmän kuin omaisuuteen.

Kallio kuului luonnollisesti edistyksellisiin kunnallismiehiin. Hän ajoi uudistuksia,jotka tähtäsivät kunnan tehtävien laajentamiseen ja hoidon tehostamiseen niin sosiaalisella, kulttuurisella kuin taloudellisellakin sektorilla, eikä hän kauhistellut lisääntyviä kustannuksia. Keväällä 1911 hän kehotti kotiväkeään antamaan sysäystä kunnan lainakirjaston valtionapujen hakemiselle,»kun nevalaiset aina näissä asioissa nukkuvat. Hän ajoi khäintalon rakentamista,joskin vanhoillisemmat vastustajat kykenivät siirtämään hankkeen tuleviin aikoihin. Myös kunnallisen sairashuoneen rakentamista hän kannatti. Hän oli innokas koulumies. Kun Junttilan koulun aloittamista siirrettiin tuonnemmaksi vuonna 1915 ajan khyyden vuoksi, Kallio vastusti lykkäystä jyrkästi, vaikkei vienytkään asiaa äänestykseen nähdessään, että vastustajilla oli kokouksessa selvä enemmist Vastalauseensa hän sentään pani ptäkirjaanja totesi, että kouluasetuksen mukaan kunta olisi velvollinen alkamaan piirissä koulunpidon, koska 50 lasta oli kouluun ilmoittautunut ja kuvernööri määrännyt koulupiirin perustettavaksi. Lakia oli noudatettavaja sivistystä vietävä eteenpäin ahtaana-kin aikana, oli Kyösti Kallion mielipide. Kansansivistämistä hän olivalmis vaalimaanjärjestyssäännlläkin,joskin asettui vastustamaan kansan oikeuskäsityksen vastaista puukonkantokieltoa. Kansanvalistuksen kohottamisena Kallio näki myös kieltolain,jota koskevan anomuksen Nivalan kuntakokous hänen johdollaan teki 3.3.1915. Taloudellisella alalla hänen aktiivisuutensa näkyi monin tavoin, kuten edellä on osoitettu. Vuosina 1915-1916 hän oli ajamassa kunnan liittymistä osuuskaupanjäseneksi, muttajäi niukasti tappiolle (521-597).

Valinta senaattoriksi maaliskuussa 1917 katkaisi käytännsä Kyösti Kallion kunnallismiehen uran. Yhtämittainen kuukausiakin kestävä oleskelu Helsingissä teki mahdottomaksi täysipainoisen osallistumisen kotiseudun asioiden hoitamiseen, minkä vuoksi hän pyysi eroa useimmista toimistaan. Kyösti Kallion ominaisuuksiin kuuluikin, että uusien luottamustehtävien kertyessä hän jätti entisiä nuoremmille. Tällä oli merkitystä paitsi oman tyanoksen oikean jakamisen kannalta myös siksi, että näin saivat »tukimiehet» paikkoja, ja se vahvisti ylemmälle tasolle nousseen Kallio asemia.

Kyösti Kallion kunnalliseen toimintaan Nivalassa liittyi vielä lyhyt episodi. Hänet valittiin vuoden 1917-1918 tauon jälkeen vielä vuoden 1919 alussa toimintansa aloittaneen kunnanvaltuuston jäseneksi. Valtuusto valitsi hänet jäseneksi tuttuun tehtävään, kiinteisten ostotoimikuntaan. Hän laati valtuustolle 21.5.1920 laajan kirjallisen ehdotuksen Oulaisissa olevan maamieskoulun siirtämisestä Nivalaan ja apteekkari Hirvensalon kartanon ostamisesta 60 000 markalla edelleen koulun tarpeisiin vuokrattavaksi. Kalliolle tärkeät ajatukset, kunnan taloudellisen toimeliaisuuden ja etenkin maatalouden tason kohottaminen, sivistyksen edistäminen ja kunnan omaisuuden kartuttaminen edistyisivät näin samalla kertaa. Kallio muistutti vielä kirjelmässään valtuustoa siitä, ettei kunnalle aiheutuvia pieniä kustannuksia kannattanut pelätä, koska yleensä ovat »ne kunnat, joihin näitä kouluja on perustettu, antaneet kannatustaan kilpaillessaan toisten paikkakuntien kanssa».

Valtuusto ei kuitenkaan rohjennut aktiivisen jäsenensä aloitetta panna toimeen. Apteekkarin talosta vaadittiin kymmenentuhatta enemmän kuin Kallio oli olettanut, ja valtuusto piti hintaa liian korkeana. Hanke ei saanut vaadittavaa kahdenkolmasosan enemmist vaan raukesi, aivan epäilyksittä Nivalan tulevaisuudelle vahingoksi.

Takaisku harmitti Kalliota suuresti. On mahdollista, että se osaltaan vaikutti siihen, että hän vuoden 1920 aikana jätti kaikki kunnalliset luottamustoimensa,kuten Pentti Pulakka on arvellut.

Toinen, ehkä tärkeämpi syy oli kuitenkin yhä tiiviimpi sitoutuminen Helsinkiin jatkuvasti toistuvien ministerin-ja puhemiestehtävien vuoksi. Vuonna 1919 hän saattoi osallistua vain yhteen valtuuston kokoukseen,ja valtuusto päättikin kutsua hänen tilalleen varamiehen, osuuskaupanhoitaja Matti Juholan loppukaudeksi.

21.5.1920 pidetyssä kokouksessa hän sai vapautuksen myös kansakoulujen piirijakotoimikunnasta. Kotikuntansa asioista Kyösti Kallio oli luonnollisesti hyvin kiinnostunut tämän jälkeenkin. Kotiväki selosti hänelle tarkoin kunnan tapahtumia. Hän kommentoi niitä kirjeitse ja antoi ohjeita ja viestejä vietäväksi kunnanmiehille. Myös kunnan johtomiehiltä, varsinkin langoltaan kunnankirjuri H.E.Olkkoselta hän sai infor maatiota ja antoi ohjeita. Hän antoi monella tavalla apuaan kunnalle hallintokoneistossa ja rahalaitoksissa silloin kun sitä pyydettiin, eikä aina pyydetty Kallion mielestä tarpeeksikaan.

Asiain hoito ei häntä läheskään aina tyydyttänyt. Pula-aikana hän saattoi ripittää kotikuntansa valtuutettuja näiden tarpeetto mista kouluhankkeista, vaikka muuten olikin aina koulujen ja valistuksen ystävä. Ajan myä hän alkoi tarkastella kunnan hankkeita yhä enemmän suurimpana veronmaksajana,joka katsoi itseään kohtuuttomasti ja jopa lainvastaisestikin rasitettavan yhteisten hankkeiden maksajana. Vuosittaiset veroilmoitukset ja taksoitukset saivat aikaan katkeria purkauksia ja johtivat toistuviin valituksiin, joista väliin oli tulosta ja väliin ei ollut.ls Hallitusmies Kallio koki kunnalliset huolet maksajan näkulmasta silloin, kun ei enää ollut itse kunnallisena päätsen tekijänä.

Kyösti Kallio perehtyi kunnallisasioihin perin pohjin. Siitä oli hänelle suurta hyyä hallitustoimissa. Hän näki, mitä päätset paikallisella tasolla saivat aikaan. Hän tajusi uudistusten tarpeen ja mahdollisuuksien rajat konkreettisemmin kuin useimmat hallitustoverinsa.
Seurakunta

Kyösti Kallion kykyjä tarvittiin mytoisessa paikallisessa itsehallintoelimessä,seurakunnassa. Vaikkei hän osallistunutkaan kirkollisiin hallintoelimiin yhtä syvällisesti kuin kunnallisiin, jätti hän silti melkoisenjäljen myös Nivalan seurakunnan asioihin.

Seurakunnan tärkeimmistä taloudellisista asioista päätettiin kirkon- eli pitäjänkokouksissa. Kyösti Kallio osallistui niihin luonnollisesti usein: hän asui lähellä kirkkoa ja hänen maksunsa olivat suuret. Viimeistään syyskuussa 1897 hän on osallistunut kokoukseen,koska hänet tuolloin valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi. Lokakuussa 1898 hän kirjoitti kokouksen ptäkirjan ja pari kertaa myemminkin.

Kyösti Kallio valittiin usein seurakunnan toimikuntiin ja lyhytaikaisempiin tehtäviin. Ensimmäinen kirkollinen luottamustehtävä joka nuorelle isännälle uskottiin, oli kirkon-kattaminen. Kesäkuussa 1899 kirkonkokous antoi maanomistaja Kyösti Kallion tehtäväksi katon uusimisty. Normaalisti vaadittavia takuita ty kelvollisesta loppuun suorittamisesta ei vaadittu; Heikkilän isännän taloudellista kykyä selviytyä sitoumuksistaan ei epäilty. Urakan hinta, 600 markkaa, oli verraten alhainen myös vaikeuteen nähden,ja Kallio luonnehtikin myemmin urakkansa tuloksen jääneen siihen, että sai olla korkealla. Isäntä, jonka päätä ei korkeissakaan paikoissa huimannut, löi itse päreitä kattoon. Kun seuraavana kesänä kirkon kattoa tarkastettiin, havaittiin tapulitornin nurkkienjääneen maalaamatta,vaikka ne piti maalata valkoisiksi. Tämä taas johtui siitä, että katolta valuva terva esti rännien maalaamisen. Kallio kertoi kyllä menneensä puhdistamaan rännejä tervasta, mutta se ei onnistunut, ja kokous päätti vapauttaa hänet tekemästä toistamiseen samaa työtä, kunhan vain parantaisi rännit niin,että vesi pääsi vapaastijuoksemaan.

Lokakuussa 1899 kirkonkokous asetti virkatalojen hoitoaja hallintoa varten pappilain lautakunnan, johon Kyösti Kallio valittiin varajäseneksi. Helmikuussa 1900 hänet valittiin kolmimiehiseen komiteaan valmistelemaan kirkon lämmitystä. Komitean tyei tuottanut tulosta,sillä marraskuussa samana vuonna kirkonkokous päätti seurakunnan khyyden vuoksi hylätä puheenjohtajansa, kirkkoherra Cajanin, ehdotuksen lämmityslaitteiden hankkimisesta,ja kirkko sai odottaa lämmityslaitteita viitisen vuotta. Kallion taitoja käytettiin myös virkatalojen metsämyynnissä. Kirkkoherran pappilan Similän metsistä päätettiin syksyllä 1905 myydä puita. Kallio valittiin yhdessä kirkkoherran kanssa hankkimaan senaatilta asianomaisen luvan ja hoitamaan käytänn kaupat. Vuonna 1910 samat miehet saivat samantapaisen tehtävän lukkarin virkatalon metsämyynnissä. Ja kun seurakunta sai keväällä 1910senaatilta luvan myydä virkatalojen metsistä puita, tuli leimausta, tarjousten pyytämistäja hyväksymistä varten valittuun komiteaanjäseneksi myös Kyösti Kallio. Vuonna 1913 hän tuli jäseneksi toimikuntaan, joka laati ohjeet hautauksien järjestelemisestä.

Myös muissa seurakunnan tehtävissä Kyösti Kalliota käytettiin. Joulukuussa 1903 hänet valittiin komiteaan,jonka tehtävänä oli laatia ehdotus lukkarin ja urkurin virkojen yhdistämisestä ja palkkauksen järjestämisestä. Kun toimikunta ei ollut kevääseen mennessä antanut kuulua itsestään, kirkonkokous määräsi Kallion sen kokoonkutsujaksi. Nyt alkoi tapahtua. Komitea piti Heikkilässä 11.6.1904 kokouksen, jossa Kyösti Kallio oli sekä puheenjohtajana että sihteerinä. Valmis ehdotus voitiin hyväksyä heinäkuussa kirkonkokouksessa. Vuoden 1904 kirkollisverotusta varten Kallio yhdessä Heikki Knuutin ja Iisakki Junttilan kanssa laati »ääntölistan» eli toimitti kirkollisen taksoituksen.

Suuritöisimpään toimeen Kyösti Kallio seurakuntansa puolesta joutui vuonna 1912,jolloin seurakunnat antoivat lausuntoja kirkolliskokoukselle kirkkolain uudistamisehdotuksesta. Kirkonkokous valitsi valiokuntia, joista kirkkolakimuutosehdotusta ja pappien eläkelaitoksesta tehtyä ehdotusta arvioimaan valittiin Kyösti Kallio yhdessä Esa Halmetojanja Iisakki Junttilan kanssa.

Kallion komitea laati laajan ja yksityiskohtaisen lausunnon,jonka niin muodossa kuin sisällsäkin näkyy moninkertaisen valtiopäivämiehen valiokuntakokemus. Lausunnon linja oli vapaamielinen ja korosti selvästi seurakuntien itsehallintoa. Kuulustelut katekismussaarnojen jälkeen piti jättää kirkonkokousten harkintaan, koska kysymyksessä oli »seurakuntien itsehallinnollinen asia, joten tuomiokapitulin välitystä se ei kaivanne.. Ellei seurakunta tahdo kyseisiä »kuulusteluja», oli tuomiokapitulin mahdotonta ihmisiä niihin pakottaa,ja yhtä kohtuutonta olisi vapauttaa papisto niitä pitämästä, mikäli seurakuntalaiset niitä halusivat. Myös papin vaalia koskeviin muutosehdotuksiin Kallion komitealla oli niin ikään joitakin huomautuksia. Säännökset eivät olleet niin selkeät, ettei turhiin valituksiin ja rettelhin vieläkin olisi mahdollisuuksia. Pääasia oli, että vaali tehtäisiin selkeäksi. Diakonin ottaminen ja erottaminen saisi olla yksinomaan kirkkoneuvoston asia, joten tuomiokapitulin vahvistus ja välitys olisi tarpeeton. Mykään esitetty kirkolliskokouksen oikeus verottaa kirkonkassoja kirkon yleisiä tarpeita varten ei saanut Kallion komitean kannatusta. Vaikka tämä mahdollisuus olikin suunniteltu rajoitetuksi, Kallio katsoi sen merkitsevän seurakuntien itsehallinnon syrjäyttämistä.

Kirkollista äänioikeutta koskevissa kohdissa Kallion demokraattinen linja tuli selkeästi esiin. Muutos, jonka mukaan varallisuus ja yhteiskunnallinen asema eivät enää olisi kirkollisen äänioikeu-den määrääjinä,olisi tarpeellinenja muutos tässä suhteessa kirkollisellakin alalla »kieltämättä jo paikallaan». Ehdotuksen mukaan seurakunnissakin annettaisiin yleinen äänioikeus verrattain pienin rajoituksin kaikille 24 vuotta täyttäneille naisilleja miehille. Kallion valiokunta olisi sallinut alentaa äänioikeusikärajan 21 vuoteen. Tätä alempaa ikärajaa perusteltiin silläkin, että muualla oli mynetty »kokemuksen ja vastuunalaisuuden tunteen perusteella lisäääniä vanhemmille seurakunnan jäsenille»,joten suureltakin tun-tuva uudistus tulisi käytännsä voimaan varsin varovaisesti. Nais-ten äänioikeutta Kallion komitea puolusti. Tässä suhteessa Kyösti Kallio oli niin maallisella kuin kirkollisellakin puolella johdonmukaisesti tasa-arvon kannalla.

Kysymystä kirkon oikeudesta erottaa yhteydestään jäseniään Kallio ja hänen kumppaninsa eivät pitäneet tarpeellisena ottaa lainkaan esille, koska kirkolliskokouksen ja eduskunnan hyväksymää uskonvapauslakia ei ollut vielä vahvistettu. Komitea asettui sille kannalle, ettei erottaminen enempää kirkkokurin puitteissa väliaikaisena rangaistuksena kuin pysyvästikään ollut paikallaan. Luterilainen näkemys siitä, että nisut ja ohdakkeetsaavat kasvaa elonaikaan asti sekä ettei ankarimmallakaan kirkkokurilla saada puhdasta seurakuntaa saivat »suuresti epäilemään näiden ehdotusten käytännlisyyttä». On todennäkstä, että Nivalan seurakunnan lausunto kuuluu maan perusteellisimpiin. Kyösti Kalliolla oli laaja asiantuntemus, ja hänen näkemyksensä kirkosta oli kouliintunut monissa keskusteluissa jo siihen mennessä johdonmukaisen vapaamieliseksi ja kansanvaltaiseksi.

Muuten Kyösti Kallio täytti velvoituksensa seurakunnanjäsenenä vallitsevan käytänn mukaisesti. Hän vastasi kinkereistä vuorollaan. Ensimmäiset Mehtälän kinkerikunnan kinkerit pidettiin Heikkilässä maaliskuussa 1898.23 Papiston ja muun virkakunnan maksut,jotka olivat hänen suurista taloistaan ja tuloistaan seurakunnan korkeimmat, hän maksoi ajallaan, joskus kylläkin niitä paljoksuen.

Nivalan papit olivat Kyösti Kallion ystäviä. Läheisin oli nuorisoseuratoveri Antti Hulkkonen,joka oli pitäjänapulaisena vuoteen 1911.Myrovasti Roschier,joka oli kirkkoherrana vuoteen 1897, oli nuorisoseuran ja raittiuspyrinten tukija. Hänen seuraajansa, vuosina 1898-1904 kirkkoherrana ollut Klas Emil Hohenthal oli etäisempi, mutta perustuslaillisena Kallion kanssa samanhenkinen ja esimerkiksi asevelvollisuuslakkojen aikana yhteistysäkin. Hohenthal teki Nivalasta muutettuaan (Laihian kirkkoherraksi 1904) vararikon, ja Kyösti Kallio selvitti vuosikausia hänen konkurssipesäänsä Nivalan osalta. Pitkäaikaisen kirkkoherran Joosef Cajanin (1905-1923) kanssa Kyösti Kalliolla oli erimielisyyksiä raittiuden ja kristillisen elämän vaatimusten korostamisesta opetuksessaja hän sanoi mielipiteensä kirkkoherralle jyrkästikin.

Kallio arvosti kyllä pappeja, mutta ellei ollut heihin tyytyväinen, hän myös sen sanoi. Hän ei hyväksynyt pappien pysymistä erossa kansasta,vaan vaati heitä osallistumaan siihen kansanvalistusty,jota hän itsekin esimerkiksi nuorisoseuran välityksellä teki. Samalla tavalla vaati Kallio kannanottoa Cajänin seuraajalta, Lauri Mustakalliolta tämän ollessa apulaisena seurakunnassa. Hän kirjoitti papille pitkän kirjeen, jossa vaati tätä lujin ottein taistelemaan syntiä ja rappiota vastaan ja arveli, vaikka se olikin ystävän kirje,»ettei hän ole ikinä sellaista kirjettä saanut». Myös milloin oli havaitsevinaan papiston pyrkivän saamaan itselleen aiheetonta taloudellista etua seurakunnan kustannuksella, Kallio oli jyrkkä. Hänen johdollaan seurakunta mm.kieltäytyi raivaamasta virkatalon soita viljelykseen ja katsoi, että silloisen kirkkoherran Hohenthalin tuli tehdä se omalla kustannuksellaan.

Säästöpankki

Nivalan kunnallinen säästöpankki oli perustettu vuonna 1885. Se oli tavallinen maalaissäästöpankki muutamine kymmenine talletuksineen. Tässä pankissa alkoi Kyösti Kallion pitkä ja korkealle johtanut pankkimiehen ura. Kuntakokous valitsi hänet vuonna 1897 säästöpankin tilintarkastajaksi. Kun säästöpankin hallintovuonna 1898 uusittiin vuoden 1895 pankkilain mukaiseksi, Kalliosta tuli pankin isännistön jäsen. Isännistön ensimmäisessä kokouksessa hänelle uskottiin sihteerin tehtävät ja hänet valittiin pankin hallitukseen yhdessä H.E. Väänäsen, Aug. Knuutin, Esa Halmetojan ja valtiopäivämies Paavo Niskasen kanssa. Saman vuoden joulukuussa säästankin hallitus valitsi Kallion pankin kirjuriksi eli vastaavaksi hoitajaksi. Pankin kirstu sisältneen siirrettiin kauppias Väänäsen talosta Heikkilään.

Uusi kirjuri selvitti ensi töikseen perusteellisesti hänelle uskotut tilit. Pankilla oli tuolloin noin 30000 markan talletukset, joten varojen hoitajien, ennen muuta kirjurin taloudellinen vastuu oli suuri. Jos vaillinkia syntyi, kirjurin oli se maksettava omistaan, ja vaikka vajaus olisi ollut näennäinen, laskuvirheestä johtuva, oli se maksettava sisään siksi aikaa kunnes erehdys selvisi. Tämän koki aikanaan myös Kyösti Kallio. Vuoden 1898 tilien tarkastus oli joka tapauksessa perusteellinen,ja Kallio perehtyi niihin tarkoin vielä ollessaan muun hallituksen kanssa antamassa vastaselitystä tilintarkastajien lausuntoon. Seuraavana vuonna tarkastettiin jo hänen omia tilejään. Juho Martikainen ja H.E. Olkkonen olivat pystyviä tilimiehiä,ja he kävivät uuden kirjurin tilit perusteellisesti läpi. Huomautettavaakin oli, joskin vain vähäisissä yksityiskohdissa. Kallio laati vastaselityksen, myönsi oikeat huomautuksetja lupasi korjauksia sekä selitti huomautusten alaisten kohtien syitä, yleensä edellisen hallituksen päätöksiä.

Kyösti Kallio oli hyvä pankinjohtaja. Huomautukset vähenivät ja kirjuri sai tunnustusta uudistuksistaan. Luonnollista oli sekin, että hänet valittiin luottamustoimeen yhä uudelleen, aina vuoden 1904 loppuun asti, jolloin valtiopäivätyön vuoksi säästöpankin hoito sai jäädä. Hallituksen jäsenenä Kallio kuitenkin pysyi vuoteen 1917 saakka.Hän osallistui erittäin tunnollisesti kokouksiin ja oli poissa vain aivan poikkeustapauksissa: hallituskautensa 30 kokouksesta Kallio osallistui 25:een. Pankki pysytettiin Heikkilässä vuoteen 1916 saakka, jolloin se siirrettiin Kivimäelle Kallion sisaren Jennyn hoitoon. Vuodesta 1904 lähtien pankki oli auki kahdesti, sitä ennen vain kerran kuukaudessa. Pankkipäivät tiesivät Heikkilässä liikettä, mutta siihenhän talossa oli totuttu muutenkin. Tautisina aikoina lapsia koetettiin pitää poissa kävijäin ulottuvilta.

Säästöpankki aiheutti pienuudestaan huolimatta aika lailla työtä. Kirjurina ollessaan 1899-1904 Kallio kirjoitti kaikki isännistön ja hallituksen ptäkirjat sekä piti koko pankkiliikkeen kirjanpidon. Talletukset kaksinkertaistuivat hänen aikanaan. Osaksi se selittyy niistä taloudellisista yhteistoimintaharrastuksista, joita Kallio paikkakunnalla viritteli, osaksi säästöharrastuksen lisääntymisestä. Kallio korosti niin palkollisilleen kuin lapsilleenkin säästäväisyyden merkitystä. Lapsille avattiin pankkiin tilit jo varhain.

Kyösti Kallio oli pankin kehittämisessä keskeisesti mukana myemminkin. Hän edusti pankkia SKOP:n yhtiokouksissa. Kun pankille päätettiin rakentaa oma talo yhdessä kunnanja seurakunnan kanssa, oli Kallio luonnollisesti rakennustoimikunnassa, joka sai toimekseen rakennuksen »lopullisen suunnittelun ja toteuttamisen kaikin puolin». Talo valmistui vuonna 1919.34

Kallio seurasi pankin asioita kauan,ja tieto kulki, koska sekä sisar että vaimo olivat pankin hallinnossa mukana.Pula-ajan kynnyksellä marraskuussa 1928 hän mm. lähetti pankille vaimonsa kautta ohjeita korostaen, ettei antauduttaisi kilpajuoksuun ja nos-tettaisi korkoa.

Vielä pitkälle 1920-luvulle Kallio sai kirjeitä, joissa varsinkin Amerikkaan muuttaneet nivalalaiset tiedustelivat tilejään säästöpankissa tai lähettivät dollareitaan talletettavaksi.

Maamiesseura

Kyösti Kalliosta tuli myös kotikuntansa taloudellisten yhteistyöpyrintöjen johtomies, Nivalan osuustoiminnan tärkein alullepanija ja kehittäjä.

Ratkaisevaksi niin valtakunnan kuin Nivalankin kannalta muodostuivat ensimmäiset Pellervo-päivät Helsingissä 29.-31. tammikuuta vuonna 1900.Nämä nuoren Pellervo-Seuran ja sen intomielisen johtajan Hannes Gebhardin koolle kutsumat neuvottelu ja esitelmäpäivät olivat vahva vastaveto Helmikuun manifestille ja niistä tuli mahtava herätysjuhla, kuten mukana ollut Kallio itse myöhemmin muisteli. Mukana oli kuutisensataa henkeä ja edustettuina »professoreista torppariin ja käsityöläiseen saakka kaikki kansanluokat». Henki oli voimakas. Kansan taloudellista tilaa tuli kohottaa keskitetysti johdetulla ja ohjatulla yhteistylä, osuustoiminnalla. »Olen ollut monilla Pellervo-päivillä, mutta näiden päivien veroista innostusta en ole nähnyt», Kallio muisteli 33 vuotta myöhemmin. Erityisesti hän muisti J. H.Erkon tilaisuutta varten kirjoittaman Käsityksin-runon esityksen tehneen vaikutuksen.

Innostus johti nopeisiin toimiin kotikunnassa, Kallio oli mainittujen Pellervo-päivien ainoa nivalalainen osanottaja,joten vastuupitäjän taloudellisesta herätyksestä kuului hänelle. Ja tämän vastuun hän kantoi erinomaisesti.

Kolmisen viikkoa Pellervo-päivien jälkeen pidettiin Nivalan kirkonkylän kansakoululla kokous,joka keskusteli tarpeesta perustaa paikkakunnalle maamiesseura. Kokousta johti Kallio, joka alusti seuran perustamistarpeesta. Kokous oli samaa mieltä. Seura päätettiin perustaa »sen parempi, jonka pikemmin». Kokous valitsi toimikunnan laatimaan maamiesseuralle säänn. Mukaantuli tietysti myös Kyösti Kallio. Seuraava kokous hyväksyi säänthdotuksen. Kallio ja opettaja J. Laakso saivat tehtäväkseen hankkia säännllesenaatin vahvistuksen.Kallio luki kokoukselle professori E.N.Setälän Pellervo-päivillä pitämän yhteistoiminta-aatetta käsitelleen esitelmän. Hänet valittiin toimimaan seuran kokoonkutsujana sen jälkeen kun säännöt olisi vahvistettu.

Toukokuun alussa säännoli vahvistettu,ja toiminta voi alkaa. Kyösti Kallio valittiin seuran ensimmäiseksi esimieheksi. Tovereikseen johtokuntaan hän sai talolliset Esa Hahnetojan, Herman Salanderin (sittemmin Salanne), J.Raitalan ja J. Jussilan, opettaja J.Laakson sekä Jokisaaren maanviljelyskoulun johtajan agronomi A.Sermanin. Kokouksen jälkeen pidetty ensimmäinen johtokunnankokous velvoitti jokaisen jäsenen hankkimaan seuraan uusia jäseniä niin paljon kuin mahdollista sekä samalla ottamaan vastaanjäsenten suola tilaukset.

Yhteisostot olivatkin maamiesseuran ensi vuosien tärkeä toimintamuoto. Kesäkuun kokouksessa seuralle päätettiin tilata kolme neljä vaunulastia suoloja,elokuussa parikymmentä tynnyriä lamppuöljyäjalokakuussa noin 150 säkkiä apulantaa, tuomaskuonaa ja kainiittia. Seura teki tammikuussa 1901 päätöksen olla edelleenkin tilaamatta ylellisyystavaroita, mutta muut yhteisostot jatkuivat. Keväällä 1901 maamiesseura osti viisi vaunulastia suoloja ja kaksi jauhoja. Myöhemmin yhteisostot rajoittuivat siementen hankintaan.

Maamiesseuran yhteisostoista kehittyi sittemmin osuuskauppa, jonka syntysanat Kyösti Kallio lausui 23.1.1904.

Nivalan Maamiesseura toimi Kallion esimieskaudella vuosina 1900-1905 hyvin vilkkaasti. Esimies osallistui kaikkiin seuran yhteisiin kokouksiin, joita pidettiin 26. Kokouksen ohjelmaan kuului tavallisesti esitelmä,jonka hyvin usein piti esimies Kallio. Hänluennoi yhteistoiminnan järjestämisestä, velkakaupan turmiollisuudesta, virtsaruiskujen tarpeellisuudesta, yhteistoiminta-aatteesta, maamiesseuran toiminnastaja sen merkityksestä, siitossonnien valinnan tärkeydestä, siveellisyyskysymyksestä, entisistä ja nykyisistä osuustoiminta,osuuskaupastaja yhteistoiminnan voimasta. Vieläluovuttuaan esimiehen tehtävästä Kallio jatkoi johtokunnan jäsenenä vuoteen 1917 saakka; ja hän oli edelleen seuran aktiivisin esitelmöitsijä.

Esimiehenä Kallio vastasi pääasiassa seuran juoksevain asiain hoidosta. Yhteydenpito viranomaisiin, Oulunläänin Talousseuraan ja muuten ulospäin uskottiin yleensä hänelle, mikä tiesi runsaasti paperitöitä. Seuran keskeisenä toimintamuotona olivat kilpailut maatalouden eri aloilla. Kallio oli sekä innokas osanottaja että tuomari.

Kesällä 1903 järjestettiin maatalouskilpailu neljässä talossa, joista yksi oli Heikkilä. Kun Nivalassa vuonna 1906 järjestettiin juurikasvi-ja puutarhanäyttely, Kyösti Kallio toimi järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Samana kesänä Oulun läänin Talousseura valitsi hänet karjatalouskilpailunsa paikallistuomariksi. Vuonna 1908 hän oli suoviljelykilpailun palkintotuomarina ja 1910 Talousseuran maatalouskilpailun paikallispalkintotuomarina. Vuonna 1913 hän arvosteli siemennäyttelyssä, vuonna 1916 syysmuokkauskilpailussa.

Väliin Kallio taas oli palkittavana. Koelypsykilpailuun vuonna 1909 ilmoittautui vain kaksi kilpailijaa, Kallio ja Salanne,jonka vuoksi se jätettiin järjestämättä. Seuraavana vuonna kilpailu pidettiin ja jaetun II palkinnon — I jätettiin jakamatta — saivat Kallio ja Salanne. Vuonna 1902 Kallio sai suouutisviljelykilpailusta II palkinnon, kymmenen markkaa, ja 1916 sianhoitokilpailusta I palkinnon, kahdeksan markkaa. Tämä kilpaileminen omassa pitäjässä johti sitten niin Kyösti Kallion kuin monet muutkin viljelijät mittaamaan saavutuksiaan myös laajemmissa näyttelyissä ja kilpailuissa. Heikkilän väki otti osaa kilpailuihin jatkuvasti senkin jälkeen kun isännän työn painopiste oli siirtynyt pääkaupunkiin.

Maamiesseuran työ oli pitkäjänteistä, eivätkä tulokset olleet pian nähtävissä. Kaikki eivät tahtoneet jaksaa pysyä toiminnassa mukana, vaan seura koki myös laimeampia kausia. Kyösti Kallio oli voimallisesti herättelemässä toimintaa, milloin se uhkasi laantua. Hän puhui alituiseen maamiesseuratoiminnan välttämättömyydestä ja innosti epäileviä. Myös sivukyliin hän halusi viritellä toimintaa ja esitelmöi Maliskylällä.

Kallion aktiivisuus ei rajoittunut oman pitäjän rajojen sisälle. Kun Ylivieskan maamiesseura järjesti vuonna 1901 palvelijain käsityönäyttelyn renkien ja piikojen käsityöharrastuksen innostuttamiseksi, oli Nivalan maamiesseuran esimies Kallio mukana alustamassa aiheesta »Voitaisiinko harjoittaa yhteistoimintaa Kalajokilaakson kuntien kanssa ja oliko se tarpeen» Alustajan vastaus oli luonnollisesti myönteinen. Tuloksiakin syntyi lähivuosina.

Nivalan maamiesseura vaikutti hyvin ratkaisevasti maatalouden ja osuustoiminnan kehittymiseen Nivalassa. Seura välitti monia uutuuksia, niin tapoja ja menetelmiä kuin koneitakin paikkakunnalle, ja tulokset olivat yleensä suotuisia. Kallio oli seuran ahkerin, mutta ei ainoa asiantuntija-luennoitsija. Hänen lisäkseen esitelmöivät Jokisaaren agronomit ja Oulusta saadut asiantuntijat. Seura tuotti kouluttajavoimaa pitäjään pitemmäksikin aikaa. Yhdessä Ylivieskan maamiesseuran kanssa hankittiin kasvitarhaneuvoja kesäkausiksi 1902, 1903ja 1904.Seuran pyynnöstä alkoi lääninkarjakko tarkastaa tilojen koelypsyjä. Vuonna 1909 palkattiin yhdessä Haapajärven kanssa puutarhuri,ja parina vuonna järjestettiin 1-2 kuukauden mittainen tietopuolinen karjanhoitajakoulukin,tietysti Heikkilässä.

Usea osuustoiminnallinen yritys sai alkunsa maamiesseuran keskusteluissa. Monen ensimmäinen esittäjä oli Kyösti Kallio. Osuuskaupan alkujuurena voidaan pitää jo mainittuja maamiesseuran yhteisostoja. Karjanjalostuksen edistämiseksi seurassa esitettiin ajatus sonniyhdistyksen perustamisesta vuonna 1901 ja sama toivomus uusittiin vuonna 1910. Hanke toteutui ensin Karvoskylässä 1909 ja kirkonkylässä 1914. Maamiesseura anoi valtion siitosoria paikkakunnalle, mutta kun sitä ei saatu, päädyttiin osuuskuntamuotoisen oriyhdistyksen perustamiseen. Vuonna 1909 keskusteltiin puimakoneosuuskunnan tarpeellisuudesta, ja vuonna 1911 Kallio ehdotti karjuyhdistysten sekä kyläkarjakko- ja tarkastusyhdistysten perustamista.

Karjantarkastusyhdistys Tarmo perustettiin sitten 1913. Vuonna 1914 oli esillä karjanmyyntiosuuskunta Pohjolaan liittyminen. Keskusmetsäseura Tapioon liityttiin 1911. Maatalouden rahoitustarpeen tyydyttämiseksi maamiesseura ehdotti kunnalle vähintään 20000 markan edullisen lainan anomista valtiolta paikkakunnan maanviljelyslainarahastoksi,tavallaan tulevan osuuskassan alkuna.

Maamiesseuroilla oli myös huomattavaa poliittista merkitystä. Yhteisissä kokouksissa käsiteltiin maamiehen elinehtojen kehitystä myös valtion lainsäädännön ja kunnallisen päätöksenteon valossa, ja asioihin pyrittiin vaikuttamaan. Tammikuussa 1904 tehtiin päätös, että seura perehdyttäisi jäseniään kunnallisasioihin. Ja kun Oulujoen maamiesseura kutsui syyskuussa 1906 muita Oulun läänin maamiesseuroja perustamaan uutta valtiollista puoluetta maalaisten asiaa ajamaan,lähetti Nivalankin seura edustajansa.

Vuonna 1905 Kalliojätti esimiehen tehtävät Herman Salanteelle. Vuonna 1914 hän palasi tehtävään kahdeksi vuodeksi. Vuodelle 1916 hänen seuraajakseen sitten valittiin Heikki Niemelä, ja 26.1.1918 seuran vuosikokous ei valinnut senaattori Kalliota Seuran johtokuntaan. Maamiesseuratoiminta johti Kyösti Kallion myös maakunnallisen Oulun Läänin Talousseuran jäsenyyteen ja sittemmin johtotehtäviin, mikä puolestaan aikanaan tuotti valtakunnallisia edustustehtäviä mm.Pellervo-Seurassa.

Osuuskauppa

Maamiesseuran yhteisostot olivat jo tavallaan olleet osuustoiminnallista kauppatoimintaa.Tammikuun 23. päivänä 1904 maamiesseuran kokous keskusteli Kyösti Kallion alustuksen pohjalta osuuskaupan perustamisesta.Kokous päättijärjestää osuuksien koemerkinnänja valitsi eri kyliin listamiehet kokoamaan nimiä. Asiantuntija-apua pyydettiin Pellervo-Seuran neuvojalta.45

Yhtenä syynä osuuskauppahankkeeseen oli se,että maamiesseu-ran yhteisostot olivat osoittautuneet hankaliksi hoitaa. Herman Salanne, joka ne tavallisesti hoiti, joutui yleensä tekemään ne omissa nimissään. Alkuinnostuksessa hankintoja tehtiin paljon,ja vuoden 1901 yhteisostojen arvo oli lähes 4500 markkaa. Sen jäl-keen ostot kuitenkin vähenivät. Tarvetta oli olemassa, mutta organisaatio vaati uudistusta.

Nivalan Osuuskaupan perustaminen sujui kuitenkin hitaasti. Koemerkintä tuotti vaatimattoman tuloksen. Osuuskaupan perustava kokous pidettiin kyllä 19.3.1905,mutta lopullisesti osuuskunta rekisteröitiin vasta heinäkuussa 1908, jolloin myös toiminta pääsi käyntiin. Hitaus johtui paitsi paikkakunnan yksityiskauppiaiden vastustuksesta myös parin naapurikunnan, Haapaveden ja Ylivieskan, osuuskauppojen epäonnistumisesta. Liikkeelle lähdettyään kauppa kyllä menestyi varsin hyvin,etenkin sen jälkeen kun johtoon tuli pitkäaikainenja pystyvä MattiJuhola.

Kyösti Kallio oli ollut voimakkaasti virittämässä osuuskaupan liikkeellelähtöä. Hänen oma osallistumisensa jäi kuitenkin verrattain vähäiseksi samaan aikaan lisääntyneiden muiden tehtävien vuoksi. Osuuskaupan ensimmäisenä tilintarkastajana hän sentään ehti olla. Kallio kykeni auttamaan osuuskauppaa monissa sen vaikeuksissa sekä vapaussodan että pulavuosien vaikeina aikoina, ja hänen yhteistyönsä Juholan kanssa oli varsin kiinteää.

Osuusmeijeri

Osuusmeijerien perustamisesta oli puhuttujo ensimmäisillä Pellervo-päivillä, joihin Kallio osallistui. Vaikka ajatuksesta keskusteltiin Nivalassakin useana vuonna,hanke ei lähtenyt pitkään aikaan liikkeelle. Paikkakunnalla oli runsaasti yhtiömuotoista ja muuta yksityistä meijeritoimintaa. Vasta kun osuusmeijerien yhteinen voinvientiosuusliike Valio vuonna 1905ja Oulun läänin osuusmeijerien meijeriliitto vuonna 1911 oli perustettu, katsoivat nivalalaiset ajan kypsäksi omalle osuusmeijerille. Perustava kokous pidettiin 11.1.1913.

Kallio ei ollut mukana perustavassa kokouksessa. Hänet valittiin kuitenkin jo osuusmeijerin toisessa kokouksessa 26.8.1913 yhdessä Juho Haapalan ja Matti Ojan kanssa laatimaan osuuskunnan hallituksen ohjesääntöä. Sen jälkeen hänet valittiin meijerin rakennustoimikuntaan, jonka tehtävänä oli huolehtia »uusien ja nykyaikaisten meijerirakennusten aikaansaamisesta». Vuoden 1914 alusta vuoteen 1917 hän oli myös meijerin hallituksen jäsen. Vuosina 1915-1917 hän oli hallituksen puheenjohtaja.

Kyösti Kallion osuus Nivalan osuusmeijeritoiminnan alkuunsaattajana oli siis varsin keskeinen,ja hän teki asian hyväksi paljon työtä. Yksin hallituksen kokouksia,joissa hän oli mukana, oli 47; poissa hän oli vain 12 kokouksesta. Lisäksi tuli runsaasti osuuskunnan ja erilaisten toimikuntien kokouksia. Hallitus kokoontui Kallion puheenjohtajakaudella yhdeksän kertaa Heikkilässä, ennen kuin meijerirakennus oli valmiinaja varsinainen meijeritoiminta saattoi alkaa. Avajaisjuhla pidettiin 6.4.1915.

Kallio teki meijerin rakennustyön hyväksi paljon. Lokakuussa 1913 hän anoi valtiolta 60000 markan suuruista rakennuslainaa, jota aikanaan saatiinkin 40000 markkaa. Tammikuussa 1914 hän koetti järjestellä rahoitusta oman vakuutusyhtiönsä Suomen lainalla, mutta kun sitä ei saatuja valtion lainan maksatus viipyi kesään 1915, Kallio joutui järjestelemään tilapäistä rahoitusta osaksi omistakin varoistaan. Hän hoiti myös meijerirakennusten ja koneitten vakuutukset kuntoon.

Kun meijerille vähän myöhemmin rakennettiin henkilökunnan asuintalo, oli Kallio myös sen rakennustoimikunnassa. Keväällä 1915 hän tarjoutui urakoimaan rakennuksen 7000 markallaja lähetti sitä varten laatimansa yksilöidyn ehdotuksen pohjapiirroksineen ja rakennusselityksineen. Hanke kuitenkin siirrettiin, eikä Kallion urakkatarjoukseen enää palattu. Samoin jäi liian suurisuuntaisena toimeenpanematta hänen ehdotuksensa, jonka mukaan meijerille rakennettaisiin suurempi talo,josta sitten vuokrattaisiin toistaiseksi tiloja myös kunnalle, säästöpankille ym. Osuuskuntakokous siirsi hanketta ja kun siihen ei ryhdytty,sen toteutti suunnilleen sellaisenaan toinen yhteisö,säästöpankki,Kallio siellä-kin aloitteentekijänä.

Kyösti Kallio perehtyi osuusmeijeritoimintaan yksityiskohtia myöten, olipa kyse paperitöistä tai aivan omakätisestä ruumiillisesta työstä. Hallituksen puheenjohtaja mm.osti meijerille konehuoneeseen ruuvipenkin,-nostatti joesta jäitä;urakoi voidrittelien ajon Ylivieskan asemalle, hankki maidonkuljetusastioita, vedätti rakennukselle hiekkaaja myisinne puutavaraa,teki tiilentekosopimuksen, otti rakennukselle työväkeä,osti sementtiä,hankki halkojajne. Kun meijerirakennus oli valmisja toiminta käynnistyi, Kallio laati lehti-ilmoitukset meijeristin ja meijerskan paikoista. Hän myös hankki Valiolta lausunnot hakijoista ja vaikutti keskeisesti valintoihin,jotka osoittautuivatkin onnistuneiksi.

Senkin jälkeen kun ammattiväki oli jo työssä,jatkui luottamusmiesten osallistuminen tiiviinä. Kallio ja Heikki Niemelä valittiin 13.4.1915 meijerin kuukausitilien tarkastajiksi tehtävänään tarkastaa joka kuukausi tilit ja maksettavat laskut sekä pitää yleensä silmällä meijerin toimintaa. Saman vuoden syyskuussa Kallio valittiin yhdessä meijeristin kanssa tekemään »kaikki meijerin tarpeelliset ostot». Helmikuussa 1916 Kallio ja Samuel Katila valittiin tilejä tarkastamaan,pitämään silmällä meijerin toimintaa sekä päättämään yhdessä meijeristin kanssa pienemmistä ostoista. Kevättalvelle 1917 saakka Kyösti Kallio oli erittäin tiiviisti mukana meijerinsä asioissa.

Kallion tehtävänä oli myös edustaa meijeriä usein maakunnallisissa ja valtakunnallisissa kokouksissa. Oulun läänin meijeriliiton kokouksissa hän edusti Nivalan Osuusmeijerin edustajana vuosina 1915ja 1916. Helsingissä pidettäviin osuusmeijerien I ja II edustajakokouksessa (1915 ja 1916)sekä Valion monissa osuuskuntakokouksissa hänellä oli nivalalaisten valtakirja. Samalla hän hoiti meijerin edustuksia Hankkijan ja OKO:n kokouksissa, ja vuonna 1920 hän edusti Nivalan meijeriä Meijeriväen Vakuutusyhtiön kokouksessa.

Nivalan Osuusmeijeri menestyi aluksi varsin hyvin. Meijeriin otettiin vuonna 1915 lähes 1,5 miljoonaa litraa maitoa,ja seuraavana vuonna määrä kasvoi 2,4 miljoonaan litraan. Maito valmistettiin voiksi,joka myytiin Valiolle. Vuonna 1916 alkoivat näkyä maailmansodan aiheuttamat vaikeudet. Rajahintajärjestelmä teki maidon tuottamisen kannattamattomaksi. Kun osuusmeijerin oli pakko ainakin suurin piirtein pitää kiinni valtion määräämistä hinnoista,sejäi yhä useammin tappiolle kilpailussa raaka-aineesta salakauppiaitaja keinottelijoita vastaan.

Kun voita ei saanut viedä maasta ja sen kotimainen hinta oli säännöstelty, ei meijeri kyennyt kannattavasti jalostamaan jäsentensä maitoja. Asiaa koetettiin auttaa siirtymällä smetanan val-mistukseen elokuusta 1916 lähtien. Smetanalla ei ollut rajahintaa ja sitä sai viedä Pietariin,jossa kysyntä oli kova.Tämäkin henkireikä tukkeutui,ja meijeri horjui vakavasti. Jäseniä erosi ja vielä useampi alkoi rikkoa jäsenyysvelvoitteitaan ja myydä maitonsa sinne, mistä sai siedettävämmän hinnan. Hallituksen puheenjohtaja Kallio sai allekirjoittaa eroamisilmoituksia ja vaatia jäseniltä korvauksia sitoumusten rikkomisesta. Tammikuussa 1917 hänet valtuutettiin ajamaan meijerin puolesta korvausvaatimuksia tarvittaessa myösoikeudessa. Käräjiin asti Kallio ei kuitenkaan ehtinyt, kun nimitys senaattiin vei hänet juuri tuolloin pois kotiseudun luottamustoimista. Joka tapauksessa Kallio sai henkilökohtaisia kokemuksia elintarvikepolitiikan seurauksista käytännössä, ja ne olivat elintarvikeasioista vastaavalle senaattorille hyvin tarpeen.

Kyösti Kallio oli Nivalan Osuusmeijerin suurin osakas ja palvelusten käyttäjä. Kesällä 1915 hän otti 55 osuutta sekä maksoi 1000 markkaa osuusmaksuja ja 1 650 markkaa täytelainoja. Sa-
man vuodenjoulukuussa hän otti vielä viisi Iisäosuutta.

Osuuskassa

Vaikka Kyösti Kallio oli säästöpankin kirjuri ja johtava hallintomies, hän katsoi paikkakunnan tarvitsevan myös osuustoiminnallisen rahalaitoksen. Hän perehtyi asiaan Pellervo-Seuran kokouksissa ja Osuuskassojen Keskuslainarahaston (OKO) kokouksissa muiden osuuskuntien edustajana. Kun Nivalan ensimmäisen, Karvoskylän osuuskassan kokemukset olivat tiedossa, Kallio otti perustamishankkeen esille kirkonkylässäkin.

Nivalan kirkonkylän osuuskassan perustava kokous pidettiin Niemelän talossa joulukuun 4. päivänä 1913. Kokoustajohti Kallio,jokaoli sekä puheenjohtaja että sihteeri. Hän liittyi myös kahdenkymmenen perustajajäsenenjoukkoon,kirjoitti nimensä ensimmäisenäjäsenlistaanja maksoi 75 markan suuruisen osuusmaksun. Hänet valittiin kassan ensimmäisen hallituksen jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi. Varaesimiehen ensimmäisenä tehtävänä oli huolehtia sääntöjen vahvistuksen hakemisesta.Senaatti vahvisti Kyös-ti Kallion.Pellervo-Seuran mallisääntöjen mukaan laatimat säännöt 15.9.1914.

Kyösti Kallion toiminta osuuskassan hallinnossa jäi lyhytaikaiseksi. Hän erosi jo vuoden 1915 lopulla hallituksesta ja 1923 itse kassastakin. Hänen panoksekseen jäi toiminnan käynnistäminen, ja toiset saivat hoitaa loput. Hänhän ei osuuskassan vähiä rahoja itse tarvinnut. Tässä suhteessa hän noudatti osuuskassatoiminnan alkuperäistä raiffeisenilaista periaatetta, jonka mukaan paikkakunnan varakkaidenkin piti mennä mukaan talonpoikien osuuskassoihin, vaikkeivät itse niiden palveluksia tarvinneetkaan, koska kassat siten saivat arvostusta.52 On selvää, että pitäjän arvostetuimman viljelijän mukanaolo antoi seudun osuustoiminnalle sen kipeästi tarvitsemaa arvostusta, koska toisenlaistakin mielialaa oli runsaasti.

Kyösti Kallio oli lisäksi mukana muutamissa muissakin paikkakunnan osuustoiminnallisissa tai muuten yhteisissä taloudellisissa hankkeissa, kuten sähköosuuskunnassa siinäkin suurimmalla osuusmäärällä —ja myllyssä.

Heikkilän isäntäja nivalalaiset

Kyösti Kallio oli yli kolmen vuosikymmenen ajan nivalalaisten tärkein edusmies.Tämäjohtui monestakin syystä. Kallio oli sekä kykenevä että halukas yhteisten asioiden hoitaja. Kun nähtiin, mihin hän pystyi,tehtäviä kasaantui. Hänen ulospäin suuntautunut luonteensa teki hänet sopivaksi yhteisiin hankkeisiin. Tietysti asiaan vaikutti myös hänen varallisuutensa ja se, että nähtiin hänen hoitavan omat suuret asiansa mallikkaasti: oli helppoa pyytää häntä hoitamaan myös toisten asioita. Kallio oli sovelias edusmies paitsi taitojensa, myös asenteittensa vuoksi. Hän ei ollut »herra», jota vierastettiin, vaan kotiseudullaan talonpoika talonpoikienjoukossa, joka ymmärsi yksinkertaisten ihmisten pienet, mutta asianomaisille suuret asiat. Kallio puhui kotoista murretta asioidessaan kotiseudun väen kanssa. Livahtipa murre kirjalliseenkin ilmaisuun silloin kun oli kysymyskotoisista asioista.

Kyösti Kallio hoiti paljon ihmisten asioita viranomaisten luona. Hän auttoi kotiseutunsa väkeä saamaan työ-ja harjoittelupaikkoja ja seurasi nuorten menestymistä.Hän auttoi metsänhaaskauksesta syytteeseen pantuja kruununtorppareita ja puhui heidän puolestaan metsähallituksessa vuonna 1926.54 Erityisen paljon tällaista palkatonta asianajoa kertyi 1930-luvulla,jolloin pulaan joutuneet kääntyivät hänen puoleensa —monet nekin,jotka hänestä poliittisesti luopuivat.»On niitä ihmisten asioitakin vielä ajamatta,mutta en ole ehtinyt niitä kaikkia hoitaa»,hän huokasi kesällä 1936 pääministerikiireitten taas kerran alkaessa.55

Kyösti Kallio käytti vaikutusvaltaansa ja hallintokoneiston tun-temustaan kotiseudun hyväksi. Hänen puoleensa käännyttiin kun hätään jouduttiin —Kallion mielestä liian usein vain silloin. Var-sinkin 1930-luvun alun puristus sai kunnan miehet usein Kallion puheille. Apua heltisi,joskin usein nuhteiden kera: »Tässä tasavallassa on muitakin kuntia», Kallio muistutti kunnankirjuri Oikkoselle vuonna 1933 kertoessaan hoitaneensa kunnan valtiolaina-anomuksen,vaikka se olikin huonosti perusteltu.56Eikä hän valtakunnan etua ajattelevana hallitusmiehenä voinut aina yhtyä kotiseutunsa toiveisiin. »Kannatan sieltä missä näen sen tutkimuskirjojen mukaan parhaimmaksi», hän vastasi ratasuunnista toivomuksiaan esittäneille vuonna 1917.

Vaikka Kyösti Kallio siis kiistatta nautti kotiseudun luottamusta, ei suhde lähipiiriin ollut pelkästään siloinen. Hän oli joka tapauksessa naapuripitäjästä tullut, jonka murrekin poikkesi vahvemmin savolaisvaikutteisesta Nivalan puheenparresta. Sitä mukaa kuin Kyösti Kallion luottamustoimet Nivalassa tai nivalalaisten puolesta lisääntyivät,joku toinen niitä menetti. Kalliota vastaan oli myös paikallista oppositiota,joka näyttäytyi osaksi muihin poliittisiin puolueisiin liittymisenä ja osaksi saman puolueen sisällä. Kallion jyrkkyys raittiuden puolesta ei saanut toisin ajattelevien hyväksymistä, mikä johti joskus koviinkin kontlikteihin. Kaikissa taloudellisissa yhteisöissä eivät kaikkien edut menneet yksiin, eikä Kallio varakkuudestaan huolimatta halunnut ilman muuta olla häviävänä osapuolena. Kunnan kanssa syntyi joskus erimielisyyksiä, kuten sikojen pidosta joen rannassa vuonna 1921. Ikuinen katkeruuden aihe oli kunnan verotus, jota Kalliot pitivät kohtuuttoman raskaana ja väliin laittomanakin. Varsinkin 1930-luvun pulavuosina välit kotiseudulle tulehtuivat pahastikin.

Kyösti Kallio arvosteli väliin kirpeästikin kotikuntansa ihmisiä ja päättäjiä. »Kyllä Nivalan ukot ovat itsekkään typeriä», hän luonnehti kunnan haluttomuutta antaa viljaa Ouluun nälänja kapinan uhatessa tammikuussa 1918. Hän ei aina valikoinut sanojaan, jos hän näki täydellistä ja varsinkin tahallista asioiden väärinymmärtämistä ja -selittämistä. Mutta kotikuntalaisten reaktiot olivat yhtä kaikki hänelle tärkeitä, ja hän seurasi tarkoin puheittensa ja tekojensa vastaanottoa kotipuolessa. Vuonna 1917 hän harkitsi vakavasti poisjäämistä eduskunnastaja ehti jo kieltäytyä ehdokkuudestakin mikäli Nivala ei häntä vaatisi ehdokkaaksi. Ja kun sitten pulavuosina hänestä luopuneiden määrä oli tuntuva, hän koki sen hyvin raskaana. Hän tiesi tehneensä kotiseutunsa hyväksi paljonja toimineensa parhaan ymmärryksensä mukaan, minkä vuoksi luottamuksen menettäminen loukkasi häntä, aivan niin kuin se taas palautuessaan ilahdutti.