Rakkaat kotona olijat! Yritän taas jatkaa eilistä kirjettäni, jonka jo lienet saanut. Juoksutin sen asemalle ja menin sitten aseman luona asuvan toverini Wilho Penttilän luo. Hän oli parhaita tovereitani, veljellinen ja nerokas mies noin 50 vuoden, joten pidin hänestä paljon. Hän oli terve ja iloinen ja juttelimme noin pari tuntia taaskin kaikista päivän tapahtumista ja ajoimme taas yhtyä aamulla valiokunnan kokouksessa kello 11 aamulla. Hän oli aamulla käynyt hieromuslaitoksessa ja lähtenyt sieltä noin kello 10 aamulla. Kun minä tulin valiokunnan kokoukseen sain siellä tietää toverini muuttaneen ikuiseen lepoon, luultavasti sydänhalvaukseen. Kerron tämän, kun kerran kysyit, jos koskaan on kuollut edusmiehiä täällä. Tämä tapahtuma jättää vakavan tunteen meihin kaikkiin, sillä kaikki pidimme hänestä niin paljon. On melkein liikaa, että tämän jälkeen kerron niitä pöyristyttäviä juttuja, joita täällä on tapahtunut, vaan koska luulen teidän siellä tietoja niistäkin minulta odottavan, niin saakoon sijansa tässä. Siitä kamalasta murhasta, jonka Lennart Hohentahl teki en tiedä juuri muuta kuin mitä H.S olette lukeneet. Hän itse on hoidettavana täällä venäläisessä sotilassairaalassa ja häntä vartioidaan sangen huolella. Tapasin hänen isänsäkin Torstenin kadulla ja ukko oli tavallinen kylmän näköinen ikään kuin valmis riitaan. En tietysti maininnut tapahtumasta mitään. Mikäli olen kuullut, ei hän ole nähnyt poikaansa, vaan oli sanonut kuuluu sille jalka tulevan. Mikäli olen kuullut, ei Lennart rupea oikein tointumaan, sillä hän tainnuksissa ollut vielä viime aikoinakin, luultavasti mielenliikutuksesta tai tärinästä, sillä luultavasti on häntä hyvin raa´asti raastettu alas neljännestä kerroksesta rappu rapulta. Tapauksesta on seurannut ikävyyksiä kaikenmoisia. Mm. viritettiin siitä keskustelu meidän säädyssä ja lausuttiin sen johdosta paheksumisia. Minä pidin tuota turhana kätten pesemisenä enkä suutani aukaissut. Muuten on aivan mahdoton arvostella, mitä tuo vaikuttaa meidän anomukseemme, vaan yleisesti uskomme sen vaikuttavan pahaa. Wenäjältä kuuluu pyöristyttäviä juttuja yhä, sillä Pietarissa on kai puhjennut taas ilmikapina ja tänä päivänä kävi täällä myös semmoinen huhu, että Wenäjän sotaväki on tehnyt Manthuriassa lakon, joten voi täydellä syyllä sanoa, että maailma on mullin mallin ja kenties keisarikunnan valta käy loppuaan kohti. Mikä silloin on kohtalomme, on minulle tuntematonta, vaan kaikessa tapauksessa elämme ajassa, jolle ei löytyne vertaa, vaikka kärsimyksiä ei meillä ainakaan vielä ole ollut. Pitemmälle emme tunne emmekä näe, sillä jokainen päivä voi tuoda uusia tuloksia. Terveyden puolesta voin minä hyvin, vaan nyt kun olen hyvien tohtorien parissa, niin aion tutkituttaa vatsani, joka alituisesti vaatii huolenpitoa. Minä kävin jo puhumassa siitä lääkärille enkä olisi uskonut, että se kutka, josta olen maininnut oli myös yhteydessä sen kanssa. Tohtori sanoi kuitenkin, ettei siihen käytetä lääkkeitä, vaan tutkitaan ja ruokajärjestelmällä sitten parannetaan. Älkää nyt luulko, että vähintäkään olisin tästä kärsinyt entistä enempää, vaan päätin puhutella nyt maan parhaita tohtoreita, kun siihen tilaisuus on. Käyttäkää siellä, jos vähänkään tarvitsette. Jos työväelle tarvitsee antaa rahaa, niin koettakaa sovitella, sillä minä maksoin velkani viime kuun palkasta ja maksoin etukäteen myös kortteerin. Tervehdykseni Kyöstiltäsi”