Kirje 1905-2-14, Nivala

Rakkaimpani! Sydämellinen kiitos jo kaivatusta kirjeestäsi. Tuntui niin kuin en moneen kuukauteen olisi saanut sinusta tietoa. Viime yönä sain nukkuakin jo melko hyvästi, sillä mieli oli jo päivällä levollinen ja rauhallinen. Nyt olen aivan myötäänsä lukenut niitä. Varmaankin ajattelet kuinka olet lapsellinen, mutta enhän ole, sillä kun sydän on monta viikkoa epätoivoisesti taistellut, niin eikö se nyt tahtoisi levähtää siinä mitä se on kaivannut. Kiitos Jumalan, että hän antoi nuo hetket minulle, sillä sielunlämäni on virkistynyt. Nyt näen Jumala rakastaa minua vielä. Niin sinä nyt todella monenlaista näet. Toinen toistaan liikuttavampi ja läheisempi tunkee sydänjuuriisi. Rakas Kyösti älä sulje korviasi. Herra kutsuu. Kuuntele Häntä. Avaa sydämesi Hänelle. Hänessä yksin on autuus. Kuinka kauhealta tuntuisi, jos Herra Jumalamme tahtoisi meidän täällä olomme katkaista kuin tuon toverinne. Mutta ei se ole kauheaa, jos elämme Jumalassa ja päästämme sydämeemme ne opetukset, jotka johtavat taivaan Isän luo. Kyösti hyvä rukoillaan Herraa, että Hän johtaisi luokseen. Rukoillaan yhdessä. Kuvistasi annoimme Wienon valita niin hän valitsi juuri sen jonka Sinäkin määräsit. Sinun kysymykseesi täytyy sanoa. Ne toiveet saamme heittää vastaiseksi, ainakin siitä päättäen, mitä minä tiedän. Illalla kävi luonani Iisakki ja pyysi rahaa ja annoin. Hän sanoi, että on niin vaikeaa ajaa metsässä sen lumen paljouden tähden, sillä täällä on ollut aivan pyryjä ja pakkasta vaan on nyt vähän suvi. Kirjeesi oli Iisakki lukenut koko väelle. Emäntä aina pakoaa, jos huomaa, että pyydetään rahaa ja on minun täytynyt muutamia markkoja antaa. Mutta luulen nyt, kun kirjoitit, että kyllä hän taitaa ruveta pyytävälle antamaan. Selman luona en ole käynyt enkä missään. Selma on tosin kirjeellä käskenyt, ehkä menen. Milloin Toivo tulee perhettään hakemaan? Kello löi 11 panen nukkumaan. Pyydämme aina Wienon kanssa, että Jumala lähettäisi samanlaiset pikku enkelit äitiä ja isää suojaamaan kuin Wienollakin on ” Uinu uinu armaani sulje siniset silmäsi. Luoja luonasi valvoopi” Omiltasi”