Kirje 1905-4-14

R.K. ”Istun valtiovaliokunnan kokouksessa, kun tätä kirjoitan. Meillä ei ole nykyisin eroa yöllä eikä päivällä, sillä tulevana yönä on kokous kello 12. Käsken Jennin kirjoittamaan muutaman sanan. Istunto oli parhaillaan, kun hän tuli, vaan kuitenkin juoksin asemalle. Hänet toimitin parvekkeelle ja siellä hän nyt kuuntelee säätyjä. Kello 3 panin nukkumaan viime yönä ja tokko nyt saanen sitäkään aikaa. Minä luulen, ettemme tule kotiin ennekuin tiistaina. Tohin tämän sanoa, ettette rupea odottamaan liian aikaisin. Tiistaina saatte lähettää noutamaan, ellei tule parempaa tietoa. Huomenna ovat lopettajaiset ja sitä ennen on kaksikin istuntoa. Sunnuntaina on vielä hommia kuten puolisia ja kun hieman lopuksi levähtää, niin joutaa maanantaina lähteen. Tiistaina olen kotona. Tervehdykseni. En päässyt kotiin, joten ei voine Jenni kirjoittaa”