”Kuin illalla päätettiin seuraava istunto ensi tiistaiksi, niin päätin minä lähteä teitä katsomaan, sillä olisinhan halunnut nähdä rakkaan poikanikin, vaan tänään, kuin sain itse ratkaistuksi asia teidän hyväksenne, niin astui eteeni kumminkin tuo ” en voi”. Kaksi valiokunnan jäsentä oli näetten matkustanut maalle nimittäin Wärri ja Kyckiling ja kun ei ole kuin kaksi varamiestä, niin valiokunnan istunnosta ei tulisi mitään, jos läksisin pois ja kun ei ole säädyn virallista lupaa niin ehkä potkisivat pois valiokunnastakin. Pyydän siis, että tyynesti tyydytte tekin tähän kohtaloon, johon minunkin täytyy alistua ja uskokaamme kumminkin, että näin on parhain, koska kumminkaan en voisi luonanne kauan viipyä.Kyllä vanha Wärrikin olisi ollut pois kotoaan, jos olisi tiennyt, vaan hän oli kerennyt mennä ennen kuin minä sain asiani päätetyksi. Koeta nyt R.K. sinäkin ottaa tyyneydellä kohtalomme vastaan, niin kuin minulle kirjoititkin. Niin rakkaat kuin molemmat olisivatkin meille olleet, niin kohtaloa emme ole voineet voittaa. Meidän on sitä suurempaa huolta pidettävä tämän jälellä olevan kasvatuksesta ja ensimmäisenä ehtona on siihen äidin iloinen reipas mieli. Minä toivon, että Hildakin on vielä luonanne, jotka Jennyn kanssa eivät anna sinulle aikaa haaveiluihin ja onhan kaksi vielä läheisempää ilonasi. Minä uskon, että Wieno hoitelee teitä eikä anna äidin kyynelehtiä. Niin minun täytyy siis sanoa, että ristikööt Weikko, koska se teille sopii ja tehkööt Weljelle se palvelus, joka hänelle kuuluu. Jos asia lykkääntyy, niin että voitte minullekin ilmoittaa niin vietän minä poissaolevana sitä hetkeä pyhä tunne rinnassani, vaan jos se sopii teille vaikka ensi sunnuntaiksi, niin tehkää niinkin. Toivotan teille kaikille sisimmästä sydämestäni hyvää vointia ja hartain toivoni on sinun säännöllinen parantumisesi. Jääkää hyvästi ja ottakaa kaikin vastaan tervehdykseni.”
Kyöstiltäsi