Kirje 1906-8-2, Helsinki

R.K ”Ei ole kuin yksi päivä aikaa siitä, kun kirjoitin ja kumminkin on täällä sangen paljon tapahtunut sillä ajalla. Eilen mm. räjähti ruutikellari ilmaan eräällä Wiaporin saarella ja räjähdys vastasi niin kaupunkiin, että ikkunoita särkyi. Hallituksen joukkojen avuksi tulleenee laivasto ja kapinallisten kesken oli eilen ankara taistelu vaan tänään on ollut rauhallista. Sanomalehdistä näette näistä tapahtumista. On kumminkin yksi huolestuttava uutinen, jota ette näe vielä lehdistä ja sen tähden kerron sen tässä. Helsingin punakaartilaiset, jotka jo alussa särkivät rautateitä ja ottivat kapinallisilta vastaan aseita, ovat tehneet itsensä syypäiksi törkeisiin rikoksiin ja murhiin. Espoon dynamiittikellareiden luona ovat he aseiden kanssa ryöstöä harjoittaneet ja tänään on kaupungissa tapahtunut surullinen yhteentörmäys punakaartin ja suojeluskaartin välillä, siis omien kansalaisia on tässä kahakassa haavoittunut useita ja kuollutkin lienee 3 tai 5 henkeä. Näin on käynyt, vaan nyt luullaan olevan kenties kaikki ohi, sillä kapinallisten sanotaan jo antautuneen.Elkää peljätkö kohtaloani, sillä eihän minulla ole mitään tekemistä kummankaan kaartin kanssa ja rauhallista on aivan muuten kaupungissa. Minä olen tuumannut kenties ensi viikolla käydä Kuopion maanviljelysnäyttelyssä, jos aikaa on, sillä luulen teidän tulevan leikon ja kylvönteon kanssa toimeen. Ottakaa vaan leikkaajia sille rukiille ja siihen kodin luona olevalle ohralle niin paljon kuin saatte. Koettakaa varoittaa, etteivät ruislyhteistä kovin pieniä tekisi. Ennen on ollut 1 penni lyhteeltä ja lyhde 9 tuumaa läpimitaltaan, vaan nyt on rukiit harvempia, niin olisi hyvä jos samalla maksulla saisi 8 tuumaisen lyhteen. Ellei se mene urakalla, niin ottakaa kasakoita, joiden joukkoon olisi hyvä saada Pirttiperän poikia. Isältäsi ei jouda tietysti vaan luullakseni setältäsi.
Lähetän huomenna 100 mk rahaa, kun on henkivakuutusmaksu ym. Enempää kuin 100 mk en uskalla lähettää, jos viivyn täällä koko kuukauden ja teen matkan Kuopioon. Kirjoita kumminkin, ellet ole sitä tehnyt, mitä tuumit minun Kuopion matkastani ja kuinka luulette tulevanne siellä toimeen. Sideolkia pitäisi viedä sekä Mehtälään että Takanevalle ensi viikolla. Luulen Mehtälän talon luona joutuvan leikon pian.
Takanevalla Pussinperän puolella saisi pitää eläimiä, kuten Iisakille sanoin ja samoin kotona ja Korpivainiossa, kun suovat ja aidat ensin laitetaan. Yhden päivän luulisin olevan hyvän järjestää kotovainiossa savirinkillä ennen kuin siinä ruista kylvetään. Samoin muut rukiin kylvömaat tarvitsisivat syöttämistä, jotta voisi mullata, vaan siinä pitää huolellisesti vahata, ettei ne syö viljelyksiä. Onhan tässä taas pitkä resepti teille töitä kunhan saisitte ne tehdyksi. Hyvästi nyt taas! Hyvää vointia ja mitä lämpöisin tervehdys teille kaikille Kyöstiltäsi
Ottakaa varmuuden vuoksi piikoja, jos on kunnollisia saatavana, mieluummin kirjoitus -ja laskutaitoisia ja voishan sopia vaihtoehtoisesti. Annan kanssa olisi myös hyvä sopia varmasti”