Kirje 1907-10-11, Helsinki

R.K. Miksi et sinä kirjoita minulle koko viikolla? Olin vakuutettu saannistani tänään, vaan toiveeni meni turhaan. Kirjoita nyt minulle usein, sillä olin vähän arkatuntoinen, kun olit niin väsynyt ja heikko semmoisia kärsimyksiä vastaan ottamaan.Ei minullakaan mitään erikoisempaa ole. Kirjoitin Jennille meijeriasioista, sillä täytyy koettaa navettaa ja meijeriä kehittää, että pysyisi talo kunnossa tässä nykyisessä sosiaalisessa kilpajuoksussa, jonka laineet alkavat jo sielläkin maininkeja nostaa. Nyt ei ole enää kuin kolme viikkoa tulooni. Kunhan pysyttäisiin kaikki terveinä, että näkisin teidät kaikki, joiden luona aina olen sieluni silmillä. Ihmiset ja talous pinimpiä seikkojaan myöten ovat niin alituisesti mielessäni, ettei Helsinki huumineen tunnu miltään. Luultavasti olette panneet taas drittelinkin tulemaan tänne. Kyllä on taas marraskuun alussa suuret menot, vaan luulen, että yhteisin ponnistuksin niistä selvitään, kun meijeri ja minä saamme vielä tällä kuulla nätit summat.
Onko Niemelä Oulaisista soittanut tai kirjoittanut mitään Ainasta. Kun minun ei tullut sinne soitetuksi sen perästä kun sopimuksen teimme. Ainaa pelottaa meno uuteen paikkaan. Tämä marraskuu on aina niin ikävä, vaikka minulle se tuo vapautta. Lämpimät terveiset teille kaikille Kyöstiltäsi”