Rakkahin Kyöstini! ”Onpa niin ikävä, että kyllä minun täytyy sinulle vähän kirjoittaa. Ei koko päivänä ole käynyt täällä ketään, joten olemme vain Wienon kanssa olleet ja leikkineet. Vaan eihän sitäkään aina viitsisi pitkittää. Rientolassa on perheiltama taas. Nyt ovat aikoneet Maliset myös tulla ja minäkin juoksin Hannan tykönä, kun Wienon sain nukkumaan. Luulin, että tuo ikävä vähän haihtuisi ja kyllähän tuo öinen raitis tuuli antoi virkeyttä, vaan eihän se voinut ikävää haihduttaa, koska piti ruveta kirjoittamaan, vaikka arvelin, ettei nyt pitäisi, ettei tulisi ruikuttava jonkalaisia ne ennen vanhaan olivat.Perjantaina täällä kävivät Toivo ja Selma lapsineen. Eva istui vakassa kelkassa ja Atos sylissä. Toivo veti ja surkeili, kun ei siihen Selma mahtunut. He olivat täällä ison aikaa ja kyllä se on ikävä, kun Wieno ei kärsi tuota Evaa, joten taaskaan en saanut sinusta paljon kuulla, vaan luinhan puheesi lehdestä, joka on tervehdys niin suotuisa aina, joskin se on niin vihallista. Kuinka iloiselta ja valoisalta tuntui, kun anomukseen on vähän myönnytty, Jumala suokoon kaikessa käyvän hyvin. Kun kuulin tämän uutisen, johtui heti nuo kiusottavat ”maljat” mieleeni ja miksi ne ovat niin usein mielessäni. En pelkää noin äkkiä ajatellen, että sinä voisit ruveta juomaan, sillä luotan sinuun miehenä, joka tiedät ja ymmärrät kuinka kauhea on juopon tila, vaan nuo viattomat maljat, ne ovat vaivaamassa minua.
Kuulehan, kun tulet kotiin niin sinä olet kuin vieras, että nähdään tunteeko Wieno, kyllä sinun pitää tämä malttaa tehdä. Illalla, kun tultiin saunasta, tuntui minusta aivan, kun tulisit kotiin. Oikein säpsähdin, kun kuulin raskaampaa kävelyä ja valvoinkin hyvin myöhäiseen. Ja aamullakaan, kun en saanut kirjettäsi, vaikka kyllä jo illalla tiesin, etten saa, sillä tiedän edeltäpäin aina ja niin on vähän paha olla, vaan Eemelin kirjeessä sain jo vähän sanoa. Jenny vei mustepullon ja tämä on vähän huonoa ja sekin jo loppuu, kaasin sen pullosta sinun poroastianpohjaan ja siinä kastan kynää. Olen välistä miettinyt, että jos liian paljon vaivaan sinua turhilla puheilla, vaan tulin rohkaistuksi, kun Wienon kortista näin, että odotatkin kirjeitämme. Annan hänenkin nyt kirjoittaa, sillä hän on terve. Vaan se on ikävä, kun hän tahtoo nukkua vain vaunuunsa ja kun minä en tahdo saada yksin unta, kun tuntuu kylmältä. Hyvää yötä.
En viitsinytkään viedä tätä aamulla postiin, että saat tämän keskiviikkona. Heinän tahtojia on myötäänsä. Emäntä pahoo kuin ei passaisi antaa, vaikka niitä onkin Myllykankaalle yksi häkki annettu ja myöskin Aksilalle. Kesäntuloa ei ole vielä näkyvissä. Öisin on niin kylmä, että paukkuu, vaan jo päivällä puhaltaa kylmä tuuli. En ole Wienoakaan saanut pitää ulkona. Päivällä hän jo sinulle kirjoitti ja sanoi kirjoittavansa ”isä Kallio” ja kaikki siihen tuli mitä suinkin muisti, vaan hän sen repi ja sanoi ei kirjoittaa ja nyt hän nukkuu. Kuinka olin somas, kun pyysin sinun tuomaan sitä Kalodermaa, ei sitä tarvitse tuoda, jos ne nyt ei tällä parane niin ei ne paranekaan. Lähettämäsi kirjat olen lukenut. Arvostella niitä en oikein osaa. ”Pikku äiti” siitä tulin selville, että lesken kanssa naimisiin ei pitäisi mennä. Odotamme hartaasti isää Kaisasi ja Wieno”