Kirje 1907-9-22, Helsinki
R.K! Vai vihdoinkin jo laukesit. Kiitos kärsimyksistäsi. Toivon, että meidän Kerttumme on terve pieni nupukka, joka tuottaa meille iloa niin kuin toisetkin ymmärtävät lapsemme. Maltahan nyt makoilla raskaan ponnistuksen perästä, ettei tule noita surullisia jälkitauteja. Lienette hankkineet sinne Miinan teitä hoitelemaan. Minä arvaan, että toiset lapsemme ovat mielissään uudesta siskosta.Kävin tänään postissa vaan kirjettä en saanut. Ajattelin, että saan nyt pyhänä, vaan tapaus lienee niin myöhään lauantaiaamuna tapahtunut, joten ette kerenneet kirjoittaa siitä lähemmin. Uskon, että voit hyvin, sillä emäntä ja Jenny tekee kaiken parhaansa. Sano nyt lapsukaisille, että kulkisivat hiljaa ja hoitelisivat äitiä ja olisivat kilttejä tädeille. Ei ole tainneet vielä saada sinne sitä tyttöstä. Torstai-iltana lienee sinne tullut lähetykseni Jennille. Talouspuuhista en nyt puhu mitään, sillä sinun täytyy nyt hoitaa omaa valtakuntaasi. Toivon, että Kerttumme on kiltti, joka jouduttaa sinunkin paranemistasi. Kiitolliset onnentoivotukset isältä. Kummeistahan jo sovimme hiukan Alftan, veljesi Heikki, Mattila ja jos tahdot useampia niin mikset sopisi Niemelän Junnu emäntineen ja Aapan talostahan voit myös kutsua. Jos lapsi on terve niin ristimiselläkään ei ole kiire”