Kirje 1907-9-9, Nivala

”Paha isä, kun et edes pientä lappua lähettänyt pyhäksi ja kun joka päivä odottaa tietoja sieltä niin meinaa tehdä ajan pitkäksi, vaan jos ei ole aikaa niin anteeksi sitten. Olen saanut paljon virkeyttä itseeni, sillä voimme olla lasten kanssa ulkona ja siellä on hyvä olla vaan en tahdo Weikon kanssa oikein, sillä häntä pitää niin usein ottaa syliin. Et usko, miten jo olen mummu, oikein tuntuu tukalalta olo, vaan päivittää en saa. Lauantaina kävi täällä kätilö. Pyysin häntä, että hän vähän tutkisi vatsaani päältä päin, kun minusta tuntuu, ettei kaikki ole oikein. Hän tutki ja sanoi, että vatsassani on paljon vettä. Ja ne meidän laskut, nehän menevät aivan päin mäntyyn, sillä minusta tuntuu, että näin voi vielä mennä viikkoja.On niin hyvä olla, kun on kuivat ilmat, että noita töitä saa supistumaan eikä nuo viljat aivan mätäne. Kaura on melkein leikattu. Huomenna mennään joelle niittämään sitä kauraa. Juho on pyytänyt ajomiehet, että pikemmin saatasiin ja päästäsiin Iisakkia auttamaan, sillä siellä ei ole leikkaajia kuin joku. Junnu tuumasi, että kotitytöt saavat sen jäännöskauran ja heinänsiemenen leikata.
Illalla nyt jatkan, kun lapset vielä nukkuvat. Yöllä heräsin kauheaan säikähdykseen, sillä Weikon henki oli yhtä ahtaalla kuin silloin Wienon. Hän illalla pani nukkumaan terveenä ja iloisena. En oikein tiennyt mitä tehdä. Sinua vastaan tuli syyt ensin, että miksi pitää olla niin, että isä on aina pois luotamme vaalimasta pienokaisiaan. Jenny tuli sitten Ns kuukausikokouksesta, niin hän auttoi meitä, vaan väkisin saimme Weikon suuhun viiniä ja sitten se löysäsi vähän, että pääsi uneen, vaikka se oli levotonta. Nyt hän jo heräsi vaan makaa sängyssä. Ei hän näytä sairaalta, henki tuntuu ahtaalta, kun rykäsee. Annan viiniä niin luulen sen menevän ohi.
Se Esa ei tiennyt muuta osoitetta tytölleen. Eemeli sanoi olleen niissä henkivakuutusrahoissa 20 mk liikaa, ettei tiedä mitä ne ovat ja hän antoi meille 24 mk. Jenny kävi Maliskylällä ottamassa kaksi piikaa. Toinen Ahistus Matin tyttö. Kuuluvat olevan hyviä. Siellä on 100 mk palkkaa. Weikko tahtoo syliin. Liisa ei taida olla meillä enää. Olemme jo yhtä tyttöä pyytäneet. Hän aloittaa nyt rippikoulun. Weikko itkee. Hyvästi Jumala kanssasi”