Kirje 1908-10-19, Nivala

R.K. ”Odotin pyhäaamuna kirjettäsi, koska oli hääpäivämme, vaan etpä taitanut muistaakaan, kun et mitään sanonut. Vaan eihän siellä muista muuta kuin sitä työtään, kun on semmoisessa myllyssä, jossa ei muuta kuin riidellään. Väänänenkin sanoi käyneensä siellä lehterillä kuuntelemassa. Niin hänkin kertoi, sitä riitaa. Sanoi, ettei sieltä hetikään sanomalehdet kerro, miten ilkeästi siellä toisilleen sanotaan.Pirttiperän pojat eivät olleet täällä kuin yhden päivän, kun niilläkin tuntui olevan niin paljon ojaamista ja auraamista, kun on ollut niin kaunista syksyä. Torpparit eivät olleet muuta kuin viikon kyllä se on kiirettä kaikilla.
Weikko on tullut nyt siihen ihotautiin, kun Wieno parani. Tosin koetin estää tarttumasta, vaan en voinut, sillä erottaa leikista en vain saattanut. On hän nyt heikkouden sivu päässyt. Saa nähdä meneekö se nyt Kerttuun.
Iisakki aikoi kirjoittaa, että määräsi on kohta Korpihaalla ajettu nyt hän juuri sen toikin. Weikko jo heräsi ja syö voileipää vieressäni ja käskee sanoa pyhänä tulkaa isä tänne. Kerttukin herää joten täytyy tähän heittää eikä tänne erinomaista kuulukaan. Emäntä voitti Oulun arpajaisista paperia, vaan ei näillä arpalipuilla, joita täällä ostettiin vaan, koska sanoit siellä ostaneesi. Toivon parhainta vointia eukkosi ja lapset”