Kirje 1908-2-23, Helsinki

R.K ja nupukkani Wieno, Weikko ja Kerttu! Kiitos kirjeestäsi! Enpä muistanut korttia lähettää sille 2 vuotiaalle 16 päivänä. Eilinen päivä oli minulle ikävä, sillä tuntui niin kuin ei olisi ollut aivan oikein, kun en tullut isäni haudalle. Olit kait Kankaalla, joten voit kertoa hautajaismenoista. Oli hyvä, ettette ottaneet kotoa sinne voita, sillä voi on niin kallista, ettei ole ollut 24 vuoteen, joten olisi hyvä vaikka ostaisitte kotitarpeisiin. Eikö lehmät lypsä jokiheinillä? Sen tähden täytyy vetää Takanevalta, jos ne ovat parempia. Nyt täytyy juuri antaa parasta, kun on voi kallista.Karin vedon takia täytyy niin järjestää, että Heikki käy Rajulla 2 kertaa joella ja 1 kerran päivässä Takanevalta. Ellei sitten saa kyllin heiniä, niin täytyy käydä Takanevalta useammin, vaikka minä luulen sen riittävän.
Mitä raha-asioiden hoitoon tulee, niin tietysti olen sangen tyytyväinen, jos hoidatte niitä yhdessä. Minä ajattelin tuon lauseen kirjoitettuani, että jos sinä ymmärrät minua väärin, vaan en kumminkaan pyyhkinyt sitä pois. Kun saan palkkani niin lähetän sinulle käteiskassaa.
Tiedustelkaa Eemeliltä milloin on siellä kruunun veron maksu ja antakaa hänen huolekseen. Kruununveroa ei teidän tarvitse maksaa eikä myös vaivaisveroa. Onko siellä vielä Wesalan ukko?
Käy nyt välistä katsomassa eläinten ruokavaroja, että siellä olisi hyvempää ja huonompaa heinää ja olkia antaa karjalle. Warsoja myös pitäisi pitää ulkona silloin tällöin vaan ajaa ei niillä tarvitse, sillä koulaan ne itse.
Koettakaa nyt elää siinä toivossa, että kuukauden kuluttua nähdään toisemme.. Kenraalikuvernööri täältä lähti, oli loistava. Saa nähdä mitä ryssät tuumii. Työmme ei ole vielä oikein tavalliseen tapaan käynnissä, sillä anomuksien kanssa puuhaillaan vielä. Maalaisliittoa sitä on nyt viikko haukuttu lehdissä, vaan eikö tuo lie jo ohi. Näin täällä sattumalta Kalevan, jossa koetettiin minuakin haukkua, vaan en aio puhdistusvalalle lähteä. Yhteistoimintaa en hyväksynyt, vaan ei minusta ole miesmäistä lähteä kätten pesuun. Ryhmä on lähentymisen kanssa ei sillä ole minkäänlaista tekemistä, kuten luonnollista onkin, vaan kun nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset menettivät paikkoja niin koettaa haukkumalla korvata. Weikkola kirjoitti asiasta minulle tänne ja aion vastata. Näyttää siltä, kun hän luulisi meidän menneen kokonaan suometarlaisten joukkoon. Kyllä tämä on virka, jossa saa vastata omista ja muiden synneistä.
Kirjoita nyt pian ja paljon. Sanoin, että kirjoitan kerran viikossa, jos sattuisi joskus useampia päiviä menemään. Hyvästi taas. Sano mitä parhaimmat terveiset emännälle, nupukoille ym. Kyöstiltäsi”