Kirje 1908-8-6, Helsinki

R.K! ”Odotin teiltä kirjettä eilen. Tänään en myös saanut, vaan kirjoitan kuitenkin, ettei teille pääsisi rahanpuute. Lähetän tämän mukana 100 mk, sillä teillä on suuret menot. Onko Niemelä noutanut ”Tapion” Hän aikoi sen antaa pari viikkoa olla. Sano kotonasi, ettei täältä olisi koko kylästä saanut Deringin niittokonetta.Alku on kamalan vaikeaa ja toverit perin heikkoja, joten ei ole kadehdittava asemani. Ei kumminkaan pahempi, kun sen kotona arvasin.
Palaan talouspuuhiin. Toivon, että ilmat ovat selviytyneet siellä ennalleen kauniiksi ja väki ryskää jo Mehtälässä ja Joella. Onhan hyvä, kun isäsi ja Junnu ovat mukana. Ellei meidän väki ole vielä Joella niin puuhatkaa Heikki lauantaiksi luovon tekoon valmiiksi maanantaiksi, vaan hevonen täytyisi sille olla kuten olen sanonut. Ensi viikolla täytyisi joutua myös kylvötyöhön. Heinänsiementä ei saa jättää myöskään tuonnemmaksi, joten kylvökone on lähetettävä Mehtälään ja jos siemenet uupuvat, niin heti kun ensimmäinen heinänsiemen riihi on puitu, täytyy myös kylvö toimittaa.
Huomenna saan kai teiltä kirjeen. Onko nupukoilla hyvin ikävä isää? Olkaa vaan nyt kilttejä äidille ja täteille, niin isän on helpompi ikäväänsä kantaa. Jos asiat eivät tunnu luistavan, niin pyydä Junnua kasakaksi. Hyvästi nyt taas. Parhaimmat terveiset Kyöstiltäsi”