Kirje 1909-10-25, Helsinki

R.K. ja lapset! ”Lienette jo kotona, kun tämän saatte. Kuinka lienee pienen Kerttumme laita. Toivon, että se on hammaskuumetta eikä sen pahempaa. Koetapa ottaa selkoa sen Heikkilän asioista ja kirjoita niistä minulle. Koettakaa hankkia tarpeellinen määrä työvoimaa, ettei työt jäisi kovin jälkeen. Roivainen on kai tullut sinne mukaan. Pitäkää häntä työssä kunnes tulen ja koeta tuumia Iisakin kanssa asioista. Työtä on tavattoman paljon, joten ei syrjiin paljon jouda.Olin juuri J.H Erkon hautapatsasta paljastamassa ja laskin ryhmän puolesta seppeleen. Ilmoita nyt miten Kertun asiat ovat. Luultavasti lapsiin vaikuttaa hyvää vaihtelevuus, kun pääsevät kotiin. Kunhan ei se Weikko vain hevosien jalkoihin pakkaisi. En ehdi enempää, enkä voikaan, kun Kurki, Alkio ja Harju rähäköivät joukolla. Sano terveisiä kaikille omaisille samoin väelle. Lapsillekin voisi jo ruveta laskemaan päiviä tulooni. Lämpöisimmät terveiset Kyöstiltäsi ”