Kirje 1909-9-15, Helsinki
R.K. ja lapset ”Nyt on minulla koti Rautatietorin varrella, siis erittäin sopivalla paikalla. Alkio ja Leino asuvat samassa talossa, vaikka eri huoneessa. Huoneet ovat kalliita meikäläiselle, sillä helsinkiläiset ottavat jo huomioon, että eduskunta voidaan hajottaa. Matkani sujui hyvin ja lähtövalmisteluihinkaan ei mennyt kuin 1/2 tuntia Heikkilässä. Paljonkaan en vielä tiedä tämän kylän kuulumisia. Laitinen meidän kaikkien harmiksi on tullut tänne, vaikka ei taida edusmiehen kunnia täällä paljon huvittaa. Huviksi ei tätä kyllä voi muutkaan sanoa vaan hänen asemansa on surullisempi meihin nähden.Jos siellä ilmat rupeaa kuivumaan, niin sanopa Heikille, että se vetää ne Takanevan ohratkin taloon puitavaksi, sillä tahtoo ne mennä vähän itse edestään, kun ne jäävät talveen. Pitkät lavat täytyy noutaa kotoa sitä varten. Ne saa panna siihen kartanoaittaan ja kulettaa sitten myllyyn ja käyttää kaikki eläimille.
Sitä Tähen varsaa saisitte ruveta eristämään ja totuttamaan maidolle, vaikka parhain keino on, kun vie sen Heikkilään ja panee Hilpan varsan kanssa samaan karsinaan. Mehtälän tallit ovat sopimattomia ja osaksi vaarallisiakin vierastukselle.
Enempää en nyt täältä isännöi. Kirjoita pian. Panen muutaman postimerkin mukaan. Voikaa nyt mitä parhaiten ja lohdutelkaa toisianne isää muistellessa ja ottakaa vastaan lämpöinen tervehdys Isältä”