Kirje 1911-1-31, Helsingissä
R.K. ”Karjalan matkan olen tehnyt ja nyt istun uudessa kodissani Helsingissä. Saalasti oli tämän katsellut valmiiksi vaan kalleuden takia ei ollut vuokrannut. Huoneet ovat erinomaiset ja jos otamme Alkion kolmanneksi niin ei tule kalliiksi sitten. Tämä on sopivalla paikalla ja ajanmukaisesti sisustettu.Karjalassa näin sangen ikävää unta kotioloista. Ei suinkaan Kalervolle ole mitään tapahtunut. Tuntui niin ikävältä, kun heräsin. Arvattavasti on siellä nupukoilla ikävä. Se lohduttaa minua kuitenkin, että nuo pienokaiset omalla viehätyksellään lievittävät Sinun ikävääsi.
Taloustoimista en nyt tiedä erikoista. Ole hyvä ja käy sikalassa ja pitäkää ulkona niitä sikoja, jotta saisi ne kaksi emoa astutetuksi. Jos joku käy porsaita kysymässä niin saatte sen Raudaskosken porsaan myödä 25 markalla. Niemelän porsasta ei saa antaa kenellekään. Jos kaivosta ei tule vettä, niin täytyy sitä puhdistaa ja sitä paitsi on katsottava, ettei tytöt syyttä vedätä vettä. Varsoja on pidettävä ulkona ja Walpasta olisi myös hyppäytettävä suitsissa. Älä puhu tästä mitään, jos ne pitävät niitä ulkona. Vaan kysy joskus Enolta onko hän Valpasta hyppyyttänyt. Sano nyt nupukoille ja tätille terveiseni ja kirjoita usein teitä kaipaavalle Kyöstillesi”
Osoite: Hakasalmenkatu 2 Martin
Ne apulannat on maksettava helmikuun alkupuolella, vaan kyllä minä koetan saada täältäkin maksetuksi.”