Kaivattu isä! ”Kiitos kirjeestäsi. Junttilaiset ovat saaneet saven ajetuksi ja kävivät tilissä, nuorempi Heikki sai 80 mk ja vanhempi 20 mk 90 p. Roivainen kävi täällä ja sanoi, että heiltä menee vielä kolmatta viikkoa ennen kuin tulee määrä ajetuksi.Kyllähän se Sinun tulosi saa jäädä siihen asti, kun alkaa se karjakkokoulu, sillä silloin on kaipio suurin. Mitään koulua koskevia kirjeitä ei ole tullut.
Mitä nukkumatti on sinulle sanonut, en voi varmaksi sanoa, toisinaan tuntuu aivan siltä ja toisinaan taas epäilen. Vaan kun tuntuukin, että rupeaa jalat pettämään, sillä iltapäivällä on vasen jalka jo melko kipeä ja olen arvellut, että jos yksi makura tulisi märille, koska se on niin kipeä. En kenellekään viitsi puhua mitään niin kauan kuin saan salatuksi. Käsken Aliisia ja Wienoa aina, kun he voivat asiat suorittaa ja sitten Nannia, kun hän on saapuvilla. Olen nyt kehrännyt, kun en voi seisoa paljon. Miten kuormani kannan niin pitkän ajan. Se on Jumalan kädessä. Tämä on nyt ruikutusta vaan elä nyt välitä siitä mitään. Olisi tainnut olla paras, etten tuollaisilla turhilla Sinua vaivaisi.
Kalervo ei oikein vielä selvää puhu vaan on oikein reipas. Kerttu hänet aina päivisin nukuttaa ja laulaa omia laulujaan. Aina kun sanon, että äiti käskee Kertun laulamaan, menee hän mielellään nukkumaan. Nyt aamulla, kun lähdettiin postiin, sanoi Kalervo ”isä ihahaa kortin”, ymmärsimme, että hänkin odottaa hevoskorttia isältä, sillä Weikon kortti oli hänelle kovin mieluinen. Kyllä hän piti omasta kortistaankin. Hyvin harvoin hän enää puhuu isästä. Sen hän muistaa, että isä maalaa ja isä on orret hakannut kattoon. Luonne on tulinen ja vilkas, vaan kun se hetken riehuu, on se tyyntä ja vakavaa. Se muistuttaa niin isää. Kun tätinsä kysyy, kenen poika, sanoo hän ukku tädin, täti sanoo, minä en ukosta huoli, vaan hän sanoo olevansa ukku tädin, hän niin kiusaa mielellään. Kerttu pieni äidillinen luonne odottaa isää ja umpivauvaa. Joka ikinen ilta hän arvelee jokohan isä aamulla kirjoittaa. Töistä en minä nyt kirjoita.
Woi kun sinä pysyisit siellä terveenä. Se on ainainen ajatukseni. Täällä on taas niin pakkanen, että tuskinpa pääsee kylmemmäksi. Ja lauantaina sai kani taas poikaset, kuinka monta niitä on emme vielä tiedä, nyt on pesä aivan sen oven alla. Vieno aikoi niistä kirjoittaa, vaan lupasin heidät päiväsydännä hiihtämään, kun päivä paistoi, että he tulisivat lujemmiksi. Emäntä on nyt ottanut lasten leikkipaikan omaan kamariinsa. Siellä perinurkassa on kaikki tavarat ja kun tekee siellä käsitöitä, niin on hänkin mukana. He kantavat hänelle kahviaan ja Wieno aina sanoo, että emäntä on niin hyvä, leikkii aina meidän kanssamme. Eikös hän ole muuttunut? Vasikoita ei ole juotettu, muuta kuin ne kaksi nuoren vasikkaa, jotka ovat vaaleita valkopäisiä.”
Laskiaisaamuna on taas ilma kylmä. Illalla vähän lämpeni ja satoi semmoista vitilunta ja nyt kun on kiristynyt pakkaseksi, on tosi huono keli. Nyt menevät pojat taas Sarjanperälle. Vaan Iisakki ei sanonut raskivansa mennä Huilulla sinne, menevät heinään Toivon kanssa. Antti H. nousi jo ylös. Eilen kävi lääkärissä Aini ja Hilja ja Hilda. Kahvin juonti on Ainilta ja Hilkalta kielletty ja Hildan määrätty viikoksi maata. Aikoi mennä kotiinsa, vaan me emme päästäisi.”