Kirje 1911-3-31, Nivala

R.K! ”Kiitos kirjeestäsi. Suo anteeksi, kun en taaskaan saanut Sinulle kirjettä, kun eläinlääkäri tuli illalla niin myöhällä, enkä muistanut ottaa kirjoitusvehkeitä pois ja aamulla hän makasi myöhäseen. Köserön jalka oli kipeä kavion rajasta. Se oli särkenyt märillä ja puhjennutkin, joten se kärsi paremmin sillä jo astua. Voiteita hän sille antoi ja määräsi huolellisen hoidon.Isola on tullut niin sairaaksi, että lääkäri on määrännyt hänet puoleksi vuodeksi työttömäksi tai rasittamasta itseään. Kyllä on ikävä, kun tänne ie tule agronomia. Kyllä täältä taitaa lähteä pois. Lassila Nuutin tyttö aikoo huomenna lähteä pois. Jaakolassa ei nyt asu ketään. Lassilan tyttö ja myllärin tyttö aluksi asuivat siellä, mutta eivät tykänneet ja muuttivat tyttöjen kamariin ja tuvasta nostettiin sänky sinne.
Kyllä nyt säästyy heinä, sillä kun heiniä annetaan pitää antajan olla aina siinä, että korjaa vihot eikä niitä anneta kuin 11/2 kg kerralla, kahdesti päivässä annetaan silppuja. Ei hyvä Kyösti niillä ole rehuja edessä, eikä tule. Ei piikkiäkään jää eteen, kun ne on syötetty, niin vielä lakastaan edustat. Se on tehnyt suurinta haittaa, kun niitä pitää muuttaa ja lajitella, niin ikävöivät toistensa viereen ja ensi vuorokauden ne aivan huusivat, vaan alkavat ne jo tasaantua. Olisin hyvin usein navetassa, ja olisi siellä oppimistakin yhtä ja toista niin tarkkaa. Heinän syöttöä en ole koskaan nähnyt. Heti aina menen sinne, kun tuntuu pääsevän ja koetan katsoa kaikkea hommaa oppiakseni. Jenny on siellä aina maidon ja voin vaivaa ja sitten taas navettaan. Navettakaivostakin loppui heti vesi. Käskysi sopi heti täyttää, nyt sekin puhdistettiin.
Iisakki oli määrännyt Jannen ja Roivaisen sinne latvojen ääreen ja katkottanut niitä kolmen sylen mittaisiksi, vaan kyllä hän nyt ne kielsi. Sarjanperältä on ne vedetty kaikki kotiin. Se Mehtälästä vedetty lato on Takanevalla nostettu päätyyn asti ja viety jo oletkin sinne kattoa varten. Iisakki kysyi, mitähän työtä Janne ja Roivainen saisi tehdä nyt, onko sinulla mietittynä.
Kuulehan kun karjakko siihen toiseen puoleen tahtoo rännin, sillä kun lypsäviäkin on silläkin puolen, niin niiden jauhoiset silputkin pitää panna parteen ja vettä eivät saa niin usein. Emäntä on sitä vastaan kovasti. Kun emännälle karjakon pyyntöä esitin, niin heti sanoi minulle, tee nyt. Päätin, etten hänelle puhu mistään navettaa koskevista asioista, niin emäntä säästyy sanomasta katkerasti ja minä kuulemasta niitä. Iisakki ei ole tietääkseenkään, kun puhun lannan ja virtsan ajosta. Matti poikaa hän Hilpalla pitää siinä, kun karsinoistakin luodaan. Matti yksin kitkuttelee, jossa minusta saisi olla vankkakin mies. Olen kerran jo Iisakille siitä sanonut. Sitä virtsaa on niin paljon, että se tulee jo alemmista paikoista lattialle. Iisakki sanoo, että pitäisi niin paljon lantaa ajaa ensin eikä jouda. Minusta näyttää syrjästä, ettei oikein kiirettä olekaan hevosien kanssa, enkä usko, että keli niin pian loppuu. Kalervo huutaa äitiä. Kello on 10, panen nukkumaan toivoen isälle hyvää yötä.”
Lauantaiaamu ”On niin kovin kylmä taas. Weikon hampaat olivat niin kipeät, ettemme saaneet paljon nukkua. Nyt kun nousin ylös pääsi hän uneen. Ja lähdettyäsi, kun saatiin voista rahaa, vei Jenni postisäästöpankkiin ja olisi sitä vara nytkin panna, sillä kassassa on kolmatta sataa ja kohta tulee Hirvoselta lisää. En ole Jennin kanssa taas saanut puhella moneen päivään, niin emme ole raha-asioistakaan keskustelleet. Ny ei olekaan niin suuria menoja. Kantola Aakulle sen toisen miehen kanssa annoimme 40 mk.
Nyt mittasimme huoneet. Salin pituus on 6 metriä ja leveys 5m25cm. Emännän kamarin leveys on 3 m 90 cm. Sinun kamarisi pituus on 5m 3cm ja leveys 4m13cm, välikamarin leveys on 4m 40cm. Nyt lähtivät pois Lassilan tyttö ja Koskelan tyttö Ylivieskasta. Raivio siellä navetassa nyt punnitsi maitoa. Ensi kerran hän tulin oikealla ajalla. Eilen oli Tyhtilällä ruokintavuoro”