R.K! ”Kiitos kirjeestäsi, joka aina tuntuu niin lystiltä, kun sen saan. Olen aivan terve. Et usko miten ketterästi nousen vinttiinkin. Älä nyt ollenkaan ole levoton, onhan meillä apua niin paljon, kun ihmisapu voi auttaa ja Jumala antaa mikä meille paras on, se on niin turvallista luottaa siihen. Weikon hammas oli taas koko yön kipeänä, vaan sittenkin tunnun niin virkeältä, eikö tuntune siitäkin ilosta, kun Loukola lähtee tänä aamuna pois ja huolettava orjuus taas katoaa ja pääsen omaan vapauteeni. Kyllä minä hoidan emännyyttä niin kauan kuin joudun vuoteeseen, sillä nyt juuri tarvitsen tointa, että pysyisin eloisempana enkä niin paljon muistaisi Sinua kaivata, sillä jos vähänkään olen yksin niin ajatukset menevät sinun tykösi, ja mitä siitä on seurausta muuta kuin levoton, kamppaileva itsekäs sydän, joka ei tahdo siitä irtaantua muuta kuin pakottamalla. On niin kovin kylmä ilma taas, kun illalla tein lasten–” KESKEN