Kirje 1912-5-18, Nivala

Rakas Kyösti”Kiitos kirjeestäsi, jonka juuri sain, kun tulin saunasta. Ja heti rupesin kirjoittamaan. Puhun nyt niin kuin käskit kaikki semmoisenaan. Niin kuin arvaat, minuahan käskettiin Alftanin Marin äidin hautajaisiin. Ja minä hiukan arvelin mennä sinne, kun ei hevosillakaan ole niin kovin kiirettä. Sitten tuli Nurminen ja sanoi, ettei hän saa mistään hevosta, kun kaikkien hevoset on pellolla, eikö kukaan aijo sinne mennä ja kun hänen pitäisi hautajaisissa olla emäntänä, niin arvelin, että menen Nurmisen kanssa. Aamulla sitten, kun Kivimäen kuulivat, että minä olen sinne menossa, niin pyysivät koulun Lyylin siihen mukaan, kun hänkin oli auttamiseen menevä. Ja niin lähdimme. Jenny tuli myös mukaan. Apu oli meitä viemässä ja aivan onnellisesti päästiin perille. Mari suree kovasti. Siinä äiti makaa kylmänä, ei ojentanut kättään. Siinä hiljaa mietin, kun ei Jumala ottaisi minulta rakkaitani pois. Sitten lähdettiin haudalle ja hevosia oli lähes 20 ja asetuimme jälkiroikkaan. Jokisaaren isännät olivat oriillaan meidän perässä ja niin tulimme onnellisesti vaan yhtäkkiä meidän kärryt nousi pystyyn ja me menimme tielle selälleen ja sitten kun aukaisin silmäni niin Jokisaaren ori malttamattomana nosteli jalkojaan vieressäni niin minua hirvitti ja kun nousin oli meidän keisit kylellään ja Apu meni keisit perässä ja sitten se meni raviin ja pääsi irti ja juoksi eteenpäin vaan ne ruumisviemämiehet saivat kiinni. Me asetuimme vieraisiin kärryihin ja minun päähäni tärähti kovasti, sillä me keviämmät olimme takana. Samppa sitten meni kärryjä hakemaan ja huomattiin, että tamppi oli poikki. Samppa pani niin huonot silorähjät. Pidin lähtiessä siitä puhetta, vaan kun kuulin, että kaikki paremmat silot olivat kiinni, niin en vaatimalla vaatinut parempia. Se parempi aisa meni juuresta poikki, oli se rautakin vääntynyt. Ole nyt minulle vihassa, kun olen niin kylähaluinen, että tuonnekin menin ja tuommoisen vahingon sain, sillä nyt täytyy ottaa seppä niitä kärryjä korjaamaan ja tuskin hänkään saa niitä niin korjatuksi, että voitaisiin sinut noutaa asemalta. Seisoin taas kuolema silmieni edessä, vaan ei ollut vielä minun aikani. Pääni on vielä vähän kipeä, vaan ehkäpä se pian paranee.
Pyhäaamuna. Emäntä meni kirkkoon ja Wieno ja Weikko ovat Mehtälässä lampaanvientireissulla. Kaino nukkuu ja Kerttu ja Kalervo leikkivät hiljaa, niin kiidän minä ajatuksineni sinun tykösi. Pääni ei tunnu kipeältä, vaan olen joka paikasta niin hellä, etten tahdo kärsiä liikuttaa mitään paikkaa. Vaan erityistä kipua ei ole missään, joten ei tullut minulle vahinkoa.
Täällä on aina vaan kylmä. Aamulla, kun noustiin oli maa lumen peitossa ja uutta satoi vaan nyt on se sulanut. Ja meidän täytyy ensi viikolla laskea lehmät ulos. Kyllä se on ikävää, sillä eloja on kovin vähän ladon lattialla.
Voi miten mielelläni antaisin sinun sen viran ottaa, vaan tiedäthän minun kyvyttömyyteni, etten pysty semmoiseen suureen vieraan väen johtoon. Hyvin tunnen itsekin, mitä minulta puuttuu, vaan en voi auttaa, sillä olisihan niin mukava kun velat saataisiin maksetuksi. Sen ikävän kyllä kestäisi, saisimmehan lasten tulevaisuuden paremmin turvatuksi, jos itse kärsisimme nyt eroa. Vaan minun kyvyt ei nyt riitä, sillä pitäisi olla ulkona ja sisällä, kaikkihan kaipaa katsomista. Kävelin Korpihaalla, kun siellä eilen saatiin ohra tehdyksi. Kyllä siellä on nyt sievät pellot. Nyt iltapäivällä sateli vähän vettä, vaan ilma on niin kylmää. En nyt taas kirjoita. Jätän aamuun, jos jotakin tapahtuisi.
Aamulla. On yhtä kylmä, jokunen lumenhiutalekin putosi maahan. Ei Huilu vielä ole antanut varsaa, vaikka olen monena yönä käynyt katsomassa. Se heinänsiemenkylvökone on korjattu. Aitoja ei ole vielä korjattu, sillä Kalle sairastaa munuiastautia, vaan omat miehet aikovat ruveta niitä korjaamaan, että saadaan lehmät ulos. En taas enempää kirjoita. Kainon leukapielessä huomasin illalla ajettuman. Lieneekö tullut rupien tähden, kun niitä on vielä päässä. Voitelin spriillä. En voi vielä nähdä on se painunut pois. Lämpöinen tervehdys Omaltasi”