”Kirjoitin lapsille kaksi arkkia pitkän kirjeen. Anna se Vienon lukea ja toisien kuunnella. Odotan sinulta kirjettä, vaan kun juna myöhästyi 95 minuuttia, joten ennen istuntoon menoa en kerkeä vastaamaan. Tapasin Heiskasen. Panen hänen mukaansa paketin. Siinä on sinulle pussi kaakaota. Pane se tiiviiseen pönttöön, niin pitää ehkä paremmin arominsa. —Oloni on ollut oleskelemista, vaan pian alkaa vakava työ. Lepo on tehnyt hyvää, sillä tunnen olevani pirteämpi ja terävämpi kaikin puolin. Hajamielisyyden oireitakaan en ole itsessäni huomannut, joita havaintoja olen joskus itsessäni tehnyt. Suomen pankin tarkastus alkaa vasta maaliskuulla, silloin tullee sangen vaikeaksi kotiin pääsyni. Kun kumminkin on tavallista useampia pääsiäisen pyhiä, niin pääsenen käymään kotona. Ellei niin täytyy meidän niin järjestää, että sinä pääset käymään täällä. Älä nyt puhu näistä muille, vaan ajattele itse, miten pahimmassa tapauksessa järjestät siellä asian. Minusta tuntuu, ettei se ole mahdoton niinkään järjestää, että sinäkin 9 vuoden perästä kävisit täällä. Etkö ole itse sitä ajatellut? Ostin äskettäin sinulle ja itselleni pukukankaan, kun sain alennetulla hinnalla. Päällystakin puutteesta puhuit kerran, vaan sitä on minun vaikea ostaa. Jos tulisit lestiksi niin sitten tulis sopiva.” —
Sain juuri kirjeesi. Kiitos siitä! — Eiköhän minun viime kirjeessäni antamani ohjeet sovi emon hoitoon. — Ota vaan Osman vekseleillä raha ja kirjoita nimeni, jos antavat. Minä vaan arvelin, jos pankeissa tuntisivat minun käsialani ja sen tähden ei Rahkolin ottaisi sinun kuittauksellas. — Eikö sinne väen suhteen mitään ikävyyksiä kuulu? Sano vaan kaikki, niin on yhdessä helpompi kantaa, sillä voihan minullakin aina joku neuvo olla.” —