Kirje 1914-5-3, Helsinki
R.K Kiitos kirjeestäsi. Vastaan heti asiallisesti heinäkauppoihisi, joka sinulla on päähuolena. Wiime kirjeessäni mainitsin, että oudoilta peritään raha asemalla ja kun ei ole siellä vastaanottamassa, niin lähetetään jälkivaatimuksella. Älä nyt ole pahoillasi, jos Kemille olet toisinkin antanut, sillä hän maksaa ensi lähetyksen varmasti. Tossavaisen on myös maksettava käteisesti, sillä hän aivan köyhä mies, vaikkei sitä yleisesti tiedetä. Sano vain, että myytte vain käteisellä, kun en ole kotona. Paikkakuntalaisten kanssa menettelet, niin kuin arvelisit minun menettelevän. Toisin sanoen annetaan rahattakin, jos tiedetään saatavan joko työn tai rahan muodossa. Koeta saada raha kumminkin talollisilta, sillä Paloperäsiltäkään ei aina tahdo saada paitsi Myllymäeltä. Tietysti ei paaleihin panna, kun niitä vedetään muualle, vaan jos käteiskauppaa varten jätetään latoihin, niin voi sen tehdä. On kumminkin parempi, ettei ollenkaan merkitä tätä, koska hinta riippuu ostohinnoista, joka voi yhdessä päivässä muuttua. Minulla on vahva usko, että se vanha suova Korpihaalla on yhtä hyvä, paitsi pää, jossa on koloja, vaan antaa sen kumminkin jäädä itselle, sillä onhan voinut kolojen kohdalla vesi läpästä sisäänkin. Takaneva suovat vedetään kotiin, paitsi se luonnon niityllä oleva, joka vedetään Mehtälään. Samoin Wehkalan puolelta vanha suova vedetään Mehtälään. Siinä ladon edessä olevassa suovassa, joka on lähinnä rinkiä Takanevalla on mainioita heiniä, vaan ajaa vain sen kotiin lehmille samoin kuin sen ladonkin. Ladossa on vanhoja heiniä vaan kumminkin hyviä. Mitä sitten tulee siihen heinän vientiin Ylivieskaan, niin minä en tekisi sopimuksia Tossavaisenkaan kanssa, muuta kuin sen mukaan, miten saadaan paaleihin ja keretään ajaa. Wois olla niinkin, että keli tulee äkkiä huonoksi ja lupausten kanssa joudutte kiusaan. Paras on sopia päivittäin telefoonissa, joka ei maksa kuin 10 penniä. Junnu tarjoaa niin ja niin monta kiloa, jos hinta on 6 1/2 penniä asemalla ja sitoutuu käteisellä maksamaan. Näin voisi menetellä niin kauan kuin on keliä. Nostatte sitten jos kysyntä kiihtyy. Kyllä niitä tulee luoksenne, kun lähteet ehtyvät. Waratkaa vain paalit sellaisiin paikkoihin, että saa kärrylläkin. Nuoremmilla hevosilla pitää ajaa alituisesti heiniä kotiin. Paalitetuilla heinillä voitte periä kotona 6 penniä, jokiheinillä 5 1/2 penniä. Tämä siitä syystä, kun menee aina erikoisesti aikaa tuossa puuhassa. Kumminkin kaikille, joille olette muitakin heiniä luvanneet paitsi jokiheiniä 5 pennillä kilon /esim. Korpihaalta) on silloin lupaus täytettävä. Luulen teidän pian saavan Ylivieskassa parhaista paalitetuista 7 penniä. Sitä vaatikaa kyselijöiltä Ylivieskaan ja Tossavaista pidätte hätävarana ja myytte sille 6 !/2 pennillä toistaiseksi. Kysyntää tuntuu tulevan heinille täälläkin. Jos jälkivaatimuksella lähetätte, niin pidä asemalta annettu todistus tarkasti tallessa, sillä se pitää olla sitten, kun rahat saa.Kysyt panetko rahat pankkiin, jos saat kokoon. Pane vaan, että on kesällä hätävaraa. Ylikankaan Jussille voisi myös maksaa myllyä. Mitä siihen voihin tulee, niin en ole joutanut etsimään menekkiä. Lähetä kumminkin ne minulle, niin kyllä minä ne myyn, jos Juhola ei maksa kuin 2,35 p. Mitä heinänsiemenen lähetykseen ja heinän vetoon tulee, niin ehkä Junnu ei pääse Ylivieskaan, kun kotonakin on kysyntää. Woit kumminkin, jos niin tuumaat jättää Iisakin kotiin haapavetisiä varten, jos rimoja ym. katsoisi Junnu tarvittavan Ylivieskassa. Hänen sopisi tiedustaa saisiko Stenbäckiltä tai jostakin muualta huonetta paaleille, jos sinne veisi eikä sopisi myymään. Ajattelen esim. jos Tossavainen yrittäisi polkea hintaa tekosyillä jne. Kirjoitan enempi, että maanantai-iltana saat. Jos maanantaina lähetät voin asemalle heinänsiemenen kanssa, jos on keretty ne puhdistaa, niin voisi kysyä Könniltä, olenko ilmoittanut mihin se lähetetään. Ajattelen, jos sattuisin voikaupan huomenna yhyttämään. En ehdi enempää. Lämpöinen lauantai-illan tervehdys teille Kyöstiltäsi”
Jatkoa. Kun käväsin syömässä eduskuntatalon kautta. Sain Krogerukselta Ylivieskasta kirjeen, jossa hän lupaa 61/2 penniä sekä Korpihaan että Takanevan heinistä. Siis kilpailua on jo olemassa. en ehdi vastata hänelle tänään, vaan en aijo sitoumusta antaa, eikä hän määrästä mitään sanonutkaan. Kirjoitan hänelle huomenna. Jätän lopullisen sopimuksen teon Junnun asiaksi. Emme myy puhtaita timoteitä alle 7 pennin. Kenties on paras järjestää niin, että tiistaine menee Junnu asemalle viemään, mitä on valmiiksi paalitettuna sekä heinänsiemenen ja voin. Silloin on telefoonissa sovittava maanantaina joko Krogeruksen tai Tossavaisen kanssa, että kuulee, jos niillä on vaunuja ja rahaa. Ehkä Krogeruksella ei ole telefoonia, vaan hänelle voi soittaa Mäelle. Koeta nyt tarjota Krogerukselle ellei ole Tossavaiselle luvattu. Kenellekään en lupaa niin, että lupaukseni sitoisi teitä ja sotkisi asiaa. Koettakaa kysyä, eikö enempi saisi jo ja ilmoittaa, että sen on jo luvannut muutkin. Ei myydä niin, että se velvottaisi antamaan Takanevalta toiset puolet, vaan kukin kauppa kerrallaan laadun mukaan, ei kumminkaan 61/2 penniä halvemmalla. Junnu saa opetella isännäksi tässäkin. Torstaina voisi ehkä viedä toisen kerran ja silloin onkin kelin loppu. Pääsiäisen jälkeen näkee sitten mitä tehdään, kun nyt veisi mitä siihen mennessä kerkeää paalitta ja vetää. Kuten sanoin, niin maanantai-iltana saatte pitemmän kirjeen.”