Kirje 1915-3-19, Helsinki

R.K ”Kiitos kirjeestäsi. Wai vastukset siellä heti alkoi teitä ahdistaa, kun talon vanhin lehmä rupesi kuolemaan. Lihat lienee kelpaa talouteen ja nahka parkkiin. Näin jo unissa aukaistun lehmän ennen kuin sain kirjeesi, vaan sitä en unessani ymmärtänyt, kun sinun näin niin omituisessa tilassa. Kaikkia se unimatti maalaa. Tietysti olisin tehnyt samoin, vaan luonnollisesti vähän pikemmin.Luultavasti ei tämä kirjeeni joudu nyt sunnuntaiterveisiksi, kun käynee Oulussa sensuroitavana. Viime kirjeessäni puhuin jo ensi viikon töistäkin, joten välttämätöntä tämä ei olekaan. Muistutan vielä, että lannanajossa täytyy pitää luomamiestä, kun tunkio on jäässä. Ensi viikolla ei kumminkaan jouduttane siihen, kun heinänvienti asemalle lisäsi työtä. Kivimiehet Mehtälästä pääsenevät irti. Käske poikien panna sen uudemmankin navetan ympärille niitä, sillä siinä ei ole kivijalkaa. Porauspalkka on kuten sanoin 1 mk metriltä täysi levyistä kiveä. Suippopäät ym. jää mitan ulkopuolelle. Järventakustan kivimiehen kanssa olen tilissä, kun tulen, sillä hän on saanut 25 mk ja Mehtälän porari 10 mk. Heiniä ajetaan Korpihaan latoihin, jos muut täyttyvät. Uudelle luuvalle menee hyvin paljon, jos hyvästi panevat. Käske ajaa ruumenetkin pois sieltä. Jos kaurat eivät tulleet vielä kaikki ajetuksi Joelta niin tehdään se ensin. Mehtälän riiheltä pitää ajaa silppuolkia hevosille, etteivät ole pelkällä niittoviljalla. Puhu tästä Söderholmille, että pitää huolta lehmillekin. Kenties on sinun parempi neuvotella hänen kautta ja Fransunkin mikäli vaatii yhteistyö, sillä hänhän määrää työt. Siihen Joen uuteen latoon pannaan katto niistä ruukin päreistä. Se on naulattava pärenauloilla vuoliin. Kirkkaat ovat nyt liian kalliita ja kyllä se pysyy pärenauloillakin. Joukkoon voi panna jonkun kirkkaankin. Jos pystyssä olet niin puhu tästä Iisakille.
Kuten kortissani ilmoitin, niin lähden sunnuntai-iltana Kuopioon ja Mikkeliin. Viivyn siellä Marianpäivään saakka, jolloin viimeistään tulen takasin. Haarakonttoreissa ei ole koskaan tilintarkastajat käyneet, vaan nyt aijomme Erkon kanssa mennä, kun kultavarat on siellä suuria. Minun piti laittaa täällä sinetti ja ostaa talvilakki, kun tuli 24 asteen pakkanen. Siis on täytynyt tuhlata. Palttoon, lakkiin ja ruokaan ym. menee viikon palkka. On vähän ikävä lähteä ulommas kodista, vaan toivottavasti selviinnyt kunnialla tuosta toivomme helmestä, jonka Sinun täytyy kivulla synnyttää yhteiseksi riemuksi.
Arvaan sen riemun, minkä onnellinen syntymä saa aikaan. Kunhan eivät liiaksi Sinua häiritsisi. Ja yksi asia vielä. Jos siskoni Anttuuna on niin yksinkertainen, että häitä puuhaisi ennen tuloani, niin se on kiellettävä jyrkästi, sillä sinun terveytesi parhaassakaan tapauksessa ei sitä kestä. En muistanut sitä sanoa. Ole siis selvä ja jyrkkä, jos siitä tulee kysymys. Mitään erikoista en tiedä tai voi kertoa. Meijeri pannaan pyörimään 6 pv huhtikuuta. Silloin on meijeristi paikalla ja koetan saada astiat ihmisille ym. Enempää en nyt tällä kertaa kirjoita. Kirjoitan vielä ennen kuin lähden Kuopioon. Sydämelliset terveiset teille Kyöstiltäsi”