”Rakkaimpani! rakkaimpani! Pitkiä ikäviä päiviä olet viettänyt tähteni. Koetin sinua varoittaa tyhjästä pelosta, vaan minkäpä me teemme sydänparalle, joka ei kehotuksia tottele. Myötäseuraavassa kirjeessä on vanhoja ja uusia asioita. Lue ne levollisesti äläkä ole levoton, vaikka tuon toisen kirjeen alku on sellainen, josta voisin kasvoista kasvoihin katsellessa jutella sitten kun tulen kotiin. Minähän olen aika varovainen, eikä tämän seuraavan kirjeen sisältö tarvitse aiheutua nykyisestä tilasta, vaan pistin joutessani ja teitä muistellessa paperille eräitä ajatuksia, joita isänä joutuu ajattelemaan. Warotan vieläkin, että älä pelkää. Luulen ensi viikolla pääseväni kotiin, kun lakko loppuu ja saadaan uusi hallitus. Silloin tulen levolle hetkeksi teidän luo. Eikös se ole ihana hetki taas pelon ja vapistuksen jälkeen. Eduskunta on nyt korkein hallitusvalta, vaan majesteetti näkyy loukkaavan heti venäläisten pistimillä aseistettu kansa. Oma kansa! Oman hallitsijan! Olisiko sitä luullut Suomen kansasta? Mutta kaikki täytyy uskoa. Saa nähdä onnistunko saamaan tämän kirjeen. Toivon tämän tuovan teille joukon tunteita mukanaan, joita ei sanoina näy. Woikaa hyvin ja uskokaa ja toivokaa myös sitä isälle suotavan. Sydämelliset terveiset teille kaikille kaipaavalta Kyöstiltäsi”