Kirje 1917-6-5, Nivala

” Rakkaimpani! Odotin tosissani kirjettäsi ja se tuntui aika pettymykseltä, kun en saanut. En voinut ajatella, ettet pientä pätkää olisi meille saanut, vaan nyt on helpompi ajatella niin. Wiime yönä porsi meille Solhon emo. Oli 14 porsasta vaan yksi oli kuollut. Se sai yksin puuhata ja näin onnellisesti kumminkin meni. Emo voi hyvin. Ei liene kauan, kun se iso emokin antaa porsaita. Aiomme muuttaa sen tänään lammasmökkiin, kun lampaat viedään Mehtälään, sillä sen karsina on niin kovin pieni. Ne kolme sikaa sais jo olla ulkona, vaan se ahde näyttää niin ikävältä, jossa ne ovat ennen olleet. Aita on kaatunut ja maakin on niin vyöryvän näköisenä, vaan siihen kai ne täytyy panna. Tänään laskemme lehmät ulos. Täällä on niin kaunis kesä, ettei hirviä pitää niitä enää kuumassa navetassa.Wienosta en muistanut heti kirjoittaa. Kuume nousee öisin. Päivällä ei ole kuumetta. Tohtori on käskenyt hänen olla ulkona, vaan ei liikkua, ettei rasita. Maassa hän ei saattanut makoilla, kun se on kylmä vaikkakin pantiin saali alle. Lauantaina Anni toikin riippuverkkonsa ja nyt pyhäpäivän Wieno aivan makaili ulkona siinä verkossa. Pikku Katri häntä hoiteli. Tohtorikin kävi meillä pihlajamajassa kahvia juomassa. Hän meinasi tutkia Wienon keuhkoja taaskin, vaan sanoi tulevansa uuden kerran, kun on niin kaunis ilma, ettei hennonnut viedä Wienoa sisälle. Nyt viime yönä ei noussutkaan kuume niin korkealle. Siis tätä menettelyä jatketaan. Tätä tohtori ihmettelee, kun Wieno on niin virkeä eikä näytä kuihtuneelta, vaikka kuume öisin on 37 astetta.
Kylvöt on tehty Mehtälässäkin. Se Ransu kuuluikin laiskuneen kiertomatkalla. Kuulin usein sanovan, en minä viitsi, olisin niin halusta käynyt siellä, vaan en saattanut hevosta tahtoa, kun olen nähnyt miten vesimärkänä ne vetävät.
Täällä on käynyt yksi sosialistinen puhuja, listan kanssa, johon hän olisi ottanut nimiä, vaan yhtään hän ei vielä saanut. Naisia hän oli kovin moittinut välinpitämättömiksi. Meiltä ei ollut ketään kuuntelemassa sitä, joten en ole tietoinen sen toimista. Lopetan toivossa, että tänä iltana saamme kirjeen. Sydämelliset terveiset omiltasi”