Rakkaimpani! ”On sunnuntai vaan minulla ei ole sunnuntaimieli, kun tiedän niiden joiden ymmärtämystä kaipaan huutavan minua alas ja halventavan tarkoitusperiäni. Tuntui jo ikään kuin uusi elämä olisi alkanut, kun sanomalehdet vapautuivat ja alkoivat tarmolla puhua järkeä, mutta toiselta puolen onnenonkijat yllyttivät kansaa ja eduskunta lymyilee ja odottaa taas jotain käännettä. Siinä vedessä ui sitten vastuuttomat kiihottajat. Maalaisliittolainen Maakansa on myös räikeästi noussut minua vastaan — moittinut penseydestä. Muutenkin asema käy mahdottomaksi.Täällä ryöstävät voita ja tuhatlukuiset kansanjoukot määräävät rajahintoja hallituksesta huolimatta. Minä olen yksin senaattoreista kaupungissa ja koetan poliisien kanssa järjestää asioita. Ei sitä uskoisi tätä kansaa omaksi kansaksi, jos ei näkisi ja kuulisi töitä ja sanoja. Älä ole tämän vuoksi levoton, sillä mitään vaaraa ei ole minulla. Huomenna ovat taas kaikki senaattorit täällä. Tätä erillistä elämää ei kestäne nyt, kun korkeintaan 3 kuukautta, sillä arvaan, etten ehdokkaanakaan tule kysymykseen ja silloin elämme toisillemme ja lapsillemme. En välitä itsestä, vaan ”talonpoikaisuuden” tähden en soisi historian tekoani tuomitsevan, sillä olenhan tavallani heidän uranuurtaja tällä alalla. Ja historian uskonkin tämän ymmärtävän, vaikka kansallisia virtauksia on lähellä ollen vaikea arvostella ja eihän minullakaan ole päämäärää vastaan mitään. — Tulen kotiin parin viikon perästä, kun tässä myrsky tyyntyy ja sitten minä puhun vuorostani kansalle, jos haluavat minua kuulla. On mielenkiintoista nähdä panevatko ne vielä listoille minua. Minä seison miehenä niiden kaikkien edessä tuli mitä tuli. J.W. Snellmannin mietteitä luin viime yönä herättyäni ja kävin uudelleen levolle, kun tuli eteen ajatus, että kansakunnan ei pidä tavoittaa ja pyytää enempää, kun minkä omin voimin voi saavuttaa ja säilyttää. Ehkä mekin voisimme nyt horrostilassa vastustajan ollen jotain vallatakin, vaan säilyttää se aina, siinä toinen kysymys ja se määrää minun politiikkaani ja eihän ole tunnollani jos kansan teollani olisin kärsimyksiin vienyt ja kansan vapaushan ei ole kärsinyt, vaan päinvastoin määrää kansa nyt itse politiikkansa. Tästä alkoi, tähän loppui kirjeeni nytkin. Se kai ei ole kummakaan, sillä onhan kysymys isänmaan suuresta kysymyksestä, joka osaltaan on riippunut minusta, heikosta yksilöstä. Kerro koko räikeydessään tuo Nivalan torikokous ja W. suhtautuminen. Kerro rupeavatko kirjoitukseni saamaan tunnustusta. Myllyn korjaamisesta muistutan nyt vielä kuivana aikana. Säilyttäkää nykyistä ruista ensi vuoden siemeneksi, sillä tämän vuotisesta ei ole siemneksi ja muusta kai saamme leivänkin. Kunpa olisi edes siitä meille, niin saisimme kiittää Luojaamme, sillä kurjuutta kohden käymme. Syd. tervehdykseni Kyöstiltäsi”