Kalleimpani rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi, jonka eilen sain. Sain Raumaltakin kirjeen, jossa Söderlund sanoi tulevansa takaisin. En koskaan luullut hänen tulevan takaisin, sen lähettämäsi kirjeen luettuaan. Waan täytyy uskoa, ettei hän raukka ole saanut mistään paikkaa, joten täytyy pistää päänsä sinne rakoon, jonne hiukankaan mahtuu. On se somaa muutaman kohtalo. Nyt kun se tulee, niin panen Toivon pyhän aikana pois ja siihen mennessä kait ilmoitat, missä ruvetaan paalittamaan, kun Iisakki siitä ehdotuksestasi sanoi, ettei siellä ole niin paljon heiniä, että siihen viitsisi ruveta. Tottapa sen meidän kirjeemme olet saanut. Annin poikaa ei vielä ole ilmestynyt ja Hilmakin on käsketty pastorilta pois. Mistä saamme nyt Hilmalle asunnon.Kaikki täällä saavat surua ja kaikille sitä riittää. Pokelan Maikilla on surua, kun se houraava mumma tarjoaa Junnulle ryyppyä. Ensin oli hän kieltänyt vaan nyt jo kuuluu ottavan. Voi sitä Maikin surua, kyllä se tosissaan pelkää, eikä syyttä. En voi vielä puhua, sillä syrjäisten sekaantuminen tämmöiseen arkaan asiaan pilaa sen. On vähän paha, kun en ole käynyt katsomassa sitä Lehon aurausta, että olisin voinut sinulle kertoa. En ole kuullut niistä Mehtälän ojamiehistä. Nyt en jouda enempää, kun postiin pitää joutua. Lämpöinen tervehdys omiltasi”