Rakkaimpani! ”Olen nyt jo vähän kotiutunut, joten voin enemmän jutella. Tohtorin kanssa juttusimme paljon Wienosta. Hän oli saanut sinun puheestasi sen käsityksen, että heikkous tuli Wienoon viime kuumeesta. Ja tämä viime kuumehan sen teki, että rupesimme vakavammin ajattelemaan asiaa. Vaan tohtori sanoi vainoavansa syytä pitemmältä ajalta, sillä hän sanoi se herkkä mieli on Wienolla aivan äärimmäinen, kyseli aikaisempia vaiheita ja jos minä olen herkkä. Silloin muistin ajan, jolloin Wienoa kannoin sydämeni alla ja kun häntä ruokin itsestäni. Kerroin siis tohtorille, etten alkuaikoina, kun menin Heikkilään, ymmärtänyt emäntätätiä, vaan olin niin arka ja aina pelko sydämessä. Tohtori sanoi, että hän nyt ymmärtää ja on parasta Wienolle itsensä päättää, lähteekö kotiin vai ei. Ja niin me päätimme Wienon kanssa, että hän lähtee kotiin. Tohtori ei luvannut Wienon lukea koko talvena. Hän sanoi Wienon nyt olevan sillä asteella, ettei saa lukea. Nyt Wieno on aivan erilainen kuin lähtiessä Ouluun ja on iloinen päästessään kotiin ja sietää huonetoveriaan paremmin. En toki huolinut siitä neitistä, joka meille pyrki. Sanoin heti, kun hän sen esitti, ettei mitenkään se ole mahdollista, ja hän suuttui siitä niin, että kun tuli vastaan, katsoi vain taivaalle.Täällä ei ole vielä rekikeliä. Se Kalle meillä on vielä ei taida tehdä mieli pois. Nyt täytyy vain miesten kapistella kaikenlaista, mitä neuvoit. Sen Roivaisen perheen selvittely on vaikeaa. Tolonen sanoi, ettei millään saisi sitä poikaa ottaa pois koulusta, sillä se niin etevä. Ja heillä on aika paljon jyviä, sillä he eivät vielä ollenkaan ole syöneet oman pellon viljaa. Lopetan ja ajattelen, että Jumala suokoon sinun päätöksien olevan Suomen kansalle onneksi. Lämpöinen tervehdys omaltasi”