Kirje 1918-2-14, Kotona

Rakkaimpani! ”Nyt vietiin ne lihat ja heinät Ylivieskaan. Heinistä oli luvattu 1 p enempi paalitettuna kuin hajaheinistä, joista viime mainituista oli luvattu 55 p. Emme kumminkaan tulleet sitä saamaan, sillä meillä oli heiniä 292 kg (nääs me veimme 6 paalia ja luulimme niistä tulevan 300 kg vaan olivat kovin köykäsiä ja lanka, kun lisäksi otimme, maksoi 7 mk 50 p) niin eipä taida kannattaa ja saimme niistä 160 mk 60 p Nivalaisten heinänottoa ei vielä ole ilmoitettu.Täällä on tapahtunut ruma teko, yksi tyttö on raiskattu. Wiime sunnuntaina oli ollut Aittoperän nuorisoseuran iltama ja siellä Ylikankaan Matti eelimäisenä lähtenyt viemään Mattishauen sepän tyttöä metsään muitakin huligaaneja mukanaan ja rääkännyt niin, että kun se viimein pyssyjen avulla saatiin noiden roistojen käsistä, oli tyttö ollut aivan musta ja hänet on tuotu nyt sairaalaan. Roistot pitäisi tuotaman Lanterille, vaan ei niitä vielä ole siellä. Kyllä tämä oli kamalaa ja maalla vielä, jossa luulisi olevan ihmisyyttä jälellä. Säälin Ylikankaan emäntää. Wiinaa täällä sanoivat keittävän monessa paikassa ja tietysti on yksi syy tämmöisiin tekoihin.
Ne puut noudettiin myllylle. Siis tämä omistaja on velkaa 450 mk. Käskin Wehkosen pojan kysyvän isältään, maksaako hän vai kuka sen 700 niistä haloista, joita syksympänä vedettiin. Tämä sen vuoksi, kun he maksoivat maitovelkoja eivätkä näistä puhuneet mitään. Tänään saamme siihen vastauksen.
Suutari on meillä vielä ja menee ensi viikkokin hyville määrin ennen kuin saamme kengät yksikertaan. Navettakaivosta loppui vesi. Aiomme sen puhdistaa, vaan en minä ole vielä puhunut Iisakille, vaan kyllä se täytyy, kun on näin alussa talvi ja nyt jo vesi kaikki. Aamuisin saadaan vielä juottovesi. Opettaja lähtee ensi keskiviikkona kotiinsa. Aiomme antaa hänelle villoja joululahjasta. Kaikin olemme terveinä. Lopetan, kaipaavan tervehdyksen tuopi tämä omiltasi. Ostapa nyt itsellesi Stockmannilta nenäliinoja. Tusina maksaa 35 mk. Ne ovat niin kovin hyviä miesten nenäliinoja.”