”Kauheata niin pitkä aika. Liitto saatiin keskiviikkoiltana. Oulun taistelussa oli Eeli veljeni. Hän kaatui sinne. Hän meni Vöyrin kouluun ja aikoi saapua kotiin kahden viikon kuluttua. Siellä ei kerinnyt olla kuin kaksi päivää niin piti lähteä taisteluun ja Oulu oli Eelille kuudes taistelu, jossa hän kaatui 3 pv helmikuuta luoti lävisti pään. Se oli surusanoma meille, äiti raukka, kun isä vielä oli Haapaveden käräjillä, niin tuntui äiti vielä surusemmalta, vaikka lapset lohduttain ympäröivät häntä. Veli Eemeli piti hakea Ylivieskasta pois ja tuomari päästi isän käräjiltä. Sitten saivat isä ja äiti yhdessä surra, joka ei taida hetkessä unohtua.”Tämän kuun 15 pv
”Nämä kaksi nuorta haudattiin sakastin eteen. Ruumiit tuotiin ensi Rientolaan, jonka katolla liehui leijonalippu puolitangossa (joka lippu on minusta ruma). Kansaa oli äärettömän paljon, ettei tahdottu sopia mihinkään. Kun Rientolasta lähdettiin, oli torvisoittokunta edellä soittaen surumarssia. Sitten seurasi ruumiit ja sitten suojeluskunta, laulajat, seppeleen laskijat ja viimein omaiset sen suuren yleisön seassa, johon äiti ja isä tahtoivat luhistua. Ruumiit vietiin kirkkoon, jossa rovasti ne siunasi ja piti hyvän puheen. Puheita pidettiin useita seppeleitä laskiessa. Juhola laski seppeleen torvisoittokunnan puolesta, apteekkari laski nuorisoseuran seppeleen lausuen mm. kauan tullaan muistamaan Pirttiperän Eeliä seuran työssä, maamieskoulun puolesta laski seppeleen agronomi (josta koulusta Eeli kesken riensi toiseen kouluun). Sitten laskettiin seppeleitä vielä Oulun kaupunki, Ylivieska, Raudaskylä, Haapavesi, Haapajärvi. Laulukööri lauloi ja veisattiin torvien säestyksellä. Sitten lähdettiin viemään ruumiit hautaan. Haudan suljettua suojeluskunta laukaisi kolme yhteislaukausta. Arvaatko Kyösti, millä tunteella seisoin haudan partaalla, kun sinun kohtalostasi en tiennyt yhtään mitään. – Olen tätä kirjoittanut monena päivänä, silloin, kun sydän on oikein täysi.”