Rakkaat lapset Wieno, Weikko, Kerttu, Kalervo, Kaino ja Katri ”Kuusi viikkoa on kulunut kun viimeksi saitte isästä tietoa. Olen äidille kirjoittanut kuusi kirjettä, vaikka hän ei ole niitä saanut. Olen koettanut saada sanojakin sinne hyvinvoinnistani monellakin tavalla, mutta tuskin olette niitäkään saaneet tähän saakka. Kun äiti ja isä perustivat yhteisen kodin, niin yhdyimme me pyhästi suojaamaan toisetemme onnea halki elämän. Sen onnen täydentäjäksi olette te lapset meille annetut. Nyt on teitä kuusi ”kultakäkeä”, joiden onnellistuttaminen on meidän velvollisuutena. Kasvatuksenne on jäänyt tosin nykyään äidin huoleksi, mutta molemmat olemme tehneet työtä päivät ja varsinkin äiti hyvin öilläkin teitä hoitaen tarkoituksella tuoda teille onnellinen koti. Sen tähden minä haluan teitä ajatella ja muistaa.Se olisi murheellinen hetki isälle, jolloin minä näkisin tämän toivon pettävän. Olkaat kuuliaiset, ahkerat ja säästäväiset, niin silloin voi raskaankin kuorman äiti kantaa. Siten te parhaiten palkitsette äidille hänen vaivansa ja täytätte isän toivomukset. Rakastakaa toinen toistanne ja palvelkaa toisianne myös niin silloin ei pysty maailma teitä nujertamaan. Siitä syntyy elämän sointu. Jos joku teistä sitä sointua loukkaa, niin kärsitte kaikki, jos suhde on ehyt ja oikea. Näin olette vastuussa käytöksestänne ja teoistanne itsenne ja toisten puolesta. Semmoinen veljeysliitto on teidän luotava yhteiseksi turvaksenne. Sen liiton paras neuvonantaja ja kallein silmäterä on äiti. Muuta palkkaa ei hän tahdokaan uhratuista hetkistään. Jalo uhrautuva elämänne on hänelle kaikki kaikessa. Jos te opitte niin elämään, että osaatte palvella muita, niin uskon teistä tulevan kunnon kansalaisia ja kodin jäseniä. Kun olette heikkoja lapsia ja kohtalot tuntemattomia, on vaikea niitä arvostella ja arvailla. Uran valinta riippuu taipumuksista ja olosuhteista. Käytännön ihmisen työ on enempi kokoova kodin piiriin, ihanteena ihmisten laajemmalle tähtäävää. Minä olen käytännön mies, vaan sattumalta joutunut suurelle pellolle, jonka viljely käy yli voimien.
Isän ahertaminen on ollut toisenlaista, vaan senkin päämääränä on ollut on ollut luoda onnellinen koti äidille ja teille. Se on ollut isän pyrkimysten määrä teinpä työtä kotona tai täällä poissa näköpiiristänne. Mutta nyt myrskyilee maailma. Nyt hävitetään koteja ja näiden tukia. Mahdottomuus ei ole jos isännekin joutuisi sen jalkoihin tahtomattaan. Enempikin voi vielä tapahtua, että teiltä ryöstetään vielä koti.
Pitemmälle en uskalla ajatella, sillä eihän Jumala toki salline pois teiltä äidin suojaavaa kättä. Uskon tosin, ettei sota sinne leviä, sillä jos tulos olisi mikä, niin rauha tulee ennemmin, kun rintama sinne saapuu. Mutta sen vaikutukset voivat teitä koskea. Silloin jos isä joutuu pois on äidin kuorma yhä raskaampi. Nyt minä tahdon pysähtyä teidän kanssanne tähän. Te muodostatte äidin kanssa sen jälkeen kodin. Te olette pieniä jäseniä sen piirissä. Teidän käytöksestä ja toimista riippuu suuressa määrässä sen onni. Olkaa sen tähden aina tottelevaisia äidille ja ahkeroida toimissanne. Täten te voitte tukea äidin raskaita huolia parhaiten. Muistakaa, että äiti on teitä pieninä hoitanut päivät ja yöt ja teihin pyhimmät toiveensa jo avuttomasta lapsesta alkaen kiinnittänyt. Hän on koko parhaimman olemuksensa kasvatuksen kautta koettanut siirtää teihin. Hän on kaikki voimansa, tahtonsa ja parhaimman olemuksen koettanut uhrata teidän hyväksenne ja siksi täytyy teidän tukea häntä.”