Rakkaimpani! Kiitos sydämellinen nimipäiväkirjeestäsi. Niin me emme huomanneet sitä ennen kuin oli jo sivu. Aijoimme soittajien mukana lähettää jotakin isälle nimipäiväksi vaan se on jo sivu.Niin vuosi on taas vierähtänyt ja sinä aina olet siellä. Waikka ensin kun sinne jouduit tuntui viikkokin pitkältä ja nyt on vuosi vierähtänyt ja sinä rakkaimpani olit sen vainooma. En tahdo palauttaa mieleeni sitä synkkää talvea, mutta tie oli aina ylöspäin avoinna, vaikkakaan emme useinkaan saa sitä mitä anomme ja toivomme, vaan Hän Isä taivaassa antaa meille, mikä on parempaa ja hyödyllisempää. Jos en tuntisi, että sinua kuljettaa Jumala, niin en koskaan tulisi toimeen erotettuna sinusta, vaan kun aina näen Jumalan johdatuksen, niin olisi väärin asettua tiellesi itsekkäin pyytein. –
Sunnuntaina piti meidän lahata yksi nuori lehmä, yhden kerran poikinut Nopperi. Se perjantaina tuli jo semmoiseksi, ettei syönyt eikä nähty ulostavan. Emäntä ajoi sen sunnuntaina riihen tykö ja siellä sen henkeä rupesi ahdistamaan, että näytti aivan loppuvan, niin Tolpan Jussi sen sinne pisti. Lihat annoimme Jaanille ja nahat parkkiin. Wikaa emme löytäneet muuta kuin toinen keuhkon kärki oli eri näköinen ja näytti olevan ilmaa täynnä ja kurkku päältä päin paisui niin äärettömän suureksi, vaan sisällä ei ollut mitään vaikka luulimme olevan luun tai jonkun esineen. No niin tämmöistä tänne aina vain kuuluu, että lehmiä pitää hävittää niin paljon, kun luusto ei kestä.
En ole vielä lähettänyt hampaitani korjattavaksi, sillä on niin kovin vaikea luopua niistä vähäksikään aikaa. En minä taida tulla sinne, sillä sinä tulet pian ja matka menisi polusta. Koetan saada Ouluun ne. Lapset illalla kirjoittivat isälle. Wieno oli Annin kanssa iltamissa, joka pidettiin Tilda Konttilan hyväksi, kun sen poika kaatui sodassa. Jumala kaikessa kanssasi. Lämpöinen tervehdys omaltasi”