Kirje 1918-8-12, Helsinki
Rakkaimpani! ”Tartun kynään tavallista raskaammalla mielellä. Olin varma jo lauantaina kotiintulosta, vaan kun käännyin uudelleen Svinhufvudin puoleen, niin kieltäytyi hän antamasta eroa, isänmaan onnen nimessä. Tämä oli minulle koko isku, sillä olin jo rakentanut tarmokkaita otteita tuloni varalle. En tiedä pitääkö tässä tehdä väkinäisyys ja lähteä vaan pois. Se nyt kumminkin on varma, etten keskiviikkona tule ja siis tuloni joka tapauksessa lykkääntyy. Tämä on minulle monenkertainen harmi. Uudet suunnitelmani jäävät, tilaamaani konetta en saa itse hoitaa ja mikä pahinta se Wienon kouluasia olisi tarvinnut meidän kolmen perinpohjaisen keskustelun. Nyt jää se teidän varaan kumminkin siten, että kodin ja Oulun välillä on ratkaistava, sillä ei tarvinne kuningas tämmöistä kielitaidotonta miestä. En ole joutanut ottamaan selkoa näiden saavutuksistakaan, kun johtajat ovat maalla. Kirjoitan pian enemmän. Kun kone tulee niin kokeilkaa sitä ensin kedolla, että näette mitä se vaatii. Aisat vetokojeet on siihen paras laittaa samanlaiset kuin on meidän kahden hevosen niittokoneissa. Jos tuloni raukeaa, jota vielä yritän, niin ehkä pääsen käymään kotona. Minulla olisi kellokin täällä, vaan en viitsi postiin panna, ettei särkyisi. Sydämelliset terveiset teille kaikille Kyöstiltäsi”Pakkaa mieli nyt vanhalla kulkurillakin niihin maanviljelystouhuihin. Warota Iisakkia, että on revittävä kantoja niiltä rukiin mailta. Jouko ja Toivo, jos on meillä vielä ovat, sen parhaiten tekevät. Janne ja Jaakko eivät liene vielä palanneet Ransu saa olla hevostöissä. Rukiit ajetaan myös sieltä rämeeltä heti, kun on mahdollista. Siellä jäi myös siementämättä heinälle se pieni kuokos ohran päässä Pikkuniityn kohdalla uudella suolla aivan Mehtälän rajaa vasten. Kyllä Janne ja Iisakki sen tietävät. Ei siihen mene kuin lakillinen timotein siemeniä. Niin valtaa mielijohteet mielen.
Yritin Yrjö Kallista katsomaan, mutta se laiva oli tälle päivälle viimeinen eikä viipynyt saarella kuin 15 minuuttia, joten en olisi häntä edes siinä ajassa löytänyt, kun leiri kuuluu olevan ison matkan päässä rannasta. Vielä ei ole häntä tietääkseni tuomittu. Tapasin erään herran Oulusta, joka tunsi sen vangitsemisjutun. Se vaimo on oikeassa, sillä erotuksella, että Kallinen on kehottanut itse hänen pidättämään, kun ei ole sanonut uskaltavansa mennä työväentalolle, johon suojeluskuntalaiset häntä kehottivat häntä menemään, vaikuttamaan, että joukot antautuisivat. Eräs toinen sanoi K. kuuluneen punakaartilaisten johtokuntaan.
Ne rahat 5000 mk jäivätkin Soini Kontiolle eikä Ylivieskan pankkiin. Lupasin 3000 mk pitkäaikaiseksi ja 2000 mk ehkä tarvitaan, kun tulen kotiin, jolloin korpi kaikuu ja laitan pojille pelloksi sen osoittamani korven juurakkopinon luona. Se on ihana palsta. Rautatavarat kallistuvat. Osta heti tiistaina hevosen kenkiä N:ro 1,2 ja 3
N:ro 1 –10 kpl
N:ro 2 — 30 kpl
N:ro.3 — 12. Mene itse Weikon kanssa ostamaan ja kysy kilohintaa. Jo se ei ole kuin 3 mk/kg niin ota tuo määrä ainakin kaksin kerroin. Hevosella ja kärryllä täytyy ne noutaa. Ota myös hienoa varrasta, josta saa aspeja sekä muutamia vartaita. Olen kuullut aivan hurjista hinnan nousuista. Ne pitää panna Muhjalan aittaan, etteivät ole levällään. Tulee tämmöisiä määräyksiä, kun pelkään niiden pidättävän lähtöäni. Oli hyvä, ettei se Söderlund tullut, sillä selvempi on ilman, jos se opettajakin tulee ja emme halua häntä pitemmälle olemaan. Weikosta tulee pian apu, joka on verraton tuollaisten nahjusten rinnalla. Kumminkaan ei hän saisi miestyä ennen aikojaan. Niin ajattelemme ja rakennamme mutta Luojalla on onnen ohjat. Uudessa arvannostossa taitaa pitää veli Eemelinkin lähteä sotaväkeen. Se on raskas lisä vanhempiesi kuormassa. Saa nähdä mitä kaikkea tästä tulee. Sen vain tiedän, että koti olisi rakkain. Teitä kaipaan. Tervehdys teille Kyöstiltäsi”