Kirje 1919-1-31, Nivala

Rakkaimpani! ”Hiljaa hiipii mieleen tapahtumat viime vuodelta. Meidänkin kirjeenvaihtomme katkesi. Ensin sitä odotti postia ja aina vain turhaan. Sitten ei kulkenut posti ollenkaan siihen asti, kun punaiset olivat vallassa pohjoisessa. Sitten kun valkoiset tulivat voittajiksi alkoi joitakin lehtiä ilmestyä. Woi niitä kauhun päiviä, kunpa ei tarvitsisi semmoisia aikoja elää. Tieto tuli, sinut on ammuttu yövuoteelle ja pian Eelin kuolema. Nyt ihmettelen, miten jaksoin. En sentään ihmettele, kun vaan eläydyn siihen aikaan. Se oli Jumala Isä taivaassa, joka tuki. Hän katkaisi surulta kären. Sanoit kirjeessäsi: ”jos hukun tähän pyörteeseen, niin olen tehtäväni tehnyt maailmassa”. Se on Kyösti paljon helpompi sanoa kun uskoa, silloin kun jääpi kuuden lapsen kanssa suureen taloon, jossa vieras työväki pitää pitää ja yhteiskunta on kuin kuohuva koski. Mutta ne sanat sittenkin kannustivat, aina muistuu ”nyt täytän minä tehtäväni maailmassa”. Ja kenties ei olekaan pitkä aika, kun työni katkaistaan ja sitten on kaikki lopussa, täytyy ponnistaa, aina vain ponnistaa, että voisin sinua muistella puhtaalla omallatunnolla, sillä minä koetin ja jos en sitten menesty, niin nuhteet eivät pysty. En tahtoisi enää elää niitä päiviä, vaan kiitos Jumalan, että niitä päiviä on, joilla hän vetää meitä likemmäs itseään.Karia aina ajellaan. Yhden kerran on viety Junttilan luo. Perjantaina menee Iisakki punnitsemaan heiniä Korvalle. Hän ei ota kuin yhden kuorman nyt ja myöhemmällä vasta kaikki. Sarja Heikki kävi myös pyytämässä oikeita lypsyheiniä 300 kg. Hän aikoi ne käydä maksamassa rahalla.
Weikko pyrkii aina mukaan karille ja tietysti mielelläni lupaan, vaikka läksyt eivät onnistukaan niin hyvin silloin vain koetan häntä auttaa. Keli on pysynyt melko hyvänä, joten rasitus hevosille ei ole niin suuri. Niin me menemme kuin ennenkin. Emäntä toisinaan loukkaa Lempiä, niin että hän itkee. Olen jo vähän muistuttanut emäntää siitä ja Lempiä vahvistanut. Saa nähdä miten käypi eteenpäin. Viime pyhänä oli pastori saarnassaan maininnut raittiudesta ja siveydestä. Se oli ihme kuulijoistakin. Lämpöinen tervehdys omiltasi. Jumala sinua suojatkoon.”