Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi ja kirjoituksestasi Liitossa. Oli niin hyvä siihen imeytyä ja elää entistä. Tosin on pääni niin kipeä, etten tahdo jaksaa katsoa, vaan vähän kerrallaan sain sen loppuun luetuski. Olen nyt sängyssä, en jaksa nousta ylös. Olen toista viikkoa ollut niin, että olen vähisten syönyt ja olen tuntenut itseni heikoksi. Luulin sen menevän ohi, ettei tarvitsisis maata vaan näin on käynyt. Meinaan käydä apteekista haettamassa rautaviiniä, vaikka se on täällä kovin huonoa. Ehkäpä menee kaikki ohi piankin. Tuntuu kuin vajoaisin. Tarjoa vaipuvalle kätesi. Muistan sen unen. Tulethan pian kotiin rakkaani. Lapset tulevat ennemmin kotiin kuin isä vaan odottava äiti on väsynyt. Pääni on niin kipeä enkä saata syödä. Koko viikon olen ollut väsynyt.Maksoin rouvalle marraskuun hoidon. Suutarit ovat vielä, varsiparia on tekemättä.
Isä ja äiti kävivät täällä, olivat kuulleet, että olen huonosti voipa, niin tulivat katsomaan. Olen yläällä koko ajan vaan nyt olen väsynyt. Söin vähän eikä tunnukaan antavan ylön, joten sen vuoksi on parempi olla. Konttoristille terveisiä. Hänen perikamarissaan on tehty suursiivous, sillä asukas ei sinne tullutkaan, vaikka hän sinne hommaili, vaan olikin pikaista käyntini niin kuin kissa kuumassa uunissa.
Luin taas kirjeesi. Sinä loukkaannuit siitä. En muista oikein mitä sanoin. Rakas Kyösti kun tulet kotiin niin avoimesti kerron kaikki ja silloin selvenee minulle niin paljon ja sinulle myös. En ole oikein toipunut. Täytyy levähtää. Olen puhunut siitä tapaninillasta niille miehille, joille käskit ja he aikoivat hommata. Nuorisoseura on kyllä järjestänyt iltamat ja aikovat näyttä Nummisuutarit. Heikki Niemelä aikoi ottaa siitä tarkempaa selkoa. Oletko sinä aivan toipunut siitä heikkoudesta? Minussa on ollut nuha siitä asti. Jumala sinua suojatkoon. Tulethan kotiin lauantaina. Kaipaava omasi”