Kirje 1919-5-1, Helsinki
Rakkaimpani! ”Tulen juuri työstäni reippaalla mielellä, vaikka pää on vähän kipeä eduskuntavalvonnasta. Työ käy entiseen tapaan ja huomaan valtioneuvostossa minulla olevan kannatusta. Ehdotukseni menee läpi, vaikka on oudompiakin. Ajoin juuri läpi erään uuden yrityksen, josta sanoi pääministeri ja rahaministeri, että tässä on järkeä ja jättivät 25.000 mk suunnitelman valmistelua varten. Se koskee apulantatehtaita. Olen siis siihen niin innostunut, että jos aikanani saan toimeen, niin en ole turhaan elänyt.Myllyllä pitäisi puida ne viljat, jotka ovat kotona. Kun lähtö on niin huono, niin ei kannattane Mehtälässäkään siihen ryhtyä. Kyllä niistä pitäisi saada vilja hevosille ja lehmille. Ei siis saisi pieniä kauroja käyttää. Koetetaan kylvää lajittelemattomilla mikäli koneella kylvetään. Janne ei ole puhunut Mehtälän kylvöistä ja kirjoitin myös Iisakille. Päreenhöylän antamisesta saatte luopua. Sanokaa, että ei ole remmi kunnossa ja että se pitkä akseli on painunut notkolle, joten remppasee ja rautaratas syö näin ollen hampaita. Asian näin juuri ja sen tähden voi höylätessä mennä hampaat, ettei kyetä syksyllä puimaan. Lue tämä kohta Iisakille iloksi.
Älä nyt pelkää liikaa sitä Wienoa. Kyllä hän tulee viihtymään, kun pääsee oikein mukaan ja tottuu tapoihin. Ei se tarvitse kuin reippaan Kerttumme seuranaan, vaikka Kerttu riepukin näytti rasittuneelta. Onko hän käynyt päänkipunsa tähden lääkärissä. Wie se heti. Ota vain yksi nainen lisää, että vapaannut kylvöajan töihin. Kyllä se on välttämätöntä, että pääset liikkeelle. Ostamme vielä sinulle polkupyörän, että on helpompi liikkua. Ota Aino, jos tahdot. Älä odota kauppaamista, jos hän kerran entisestä paikasta pois lähtee.
Minusta tuntuu, että saat myydä vielä perunoita. Myös heiniä on myytävä, joista annan ohjeita. Olkia on syötettävä karjalle silppuina ruumenien kanssa. Jos koneella ei saa puiduksi niitä viljoja niin syöttäkää, kumminkin on yritettävä puida, jos se on mahdollista. Terve taas! Syd. terveiset Kyöstiltäsi”