Kirje 1919-8-12, Helsinki

Rakkaimpani! Minua on sittenkin ruvennut kiusaamaan se Weikon kouluun meno. Tiedän, että Wieno on kirjoittanut Perttuselle sekä pyytänyt arvattavasti myös saanut Perttuselta asunnon itselleen ja Kertulle. Mutta minua on ruvennut epäilyttämään jättää Weikkoa koettelematta vähemmälle osalle opissa. Ehkä jaksaisi hänkin ponnistella eteenpäin. Woimmehan jättää myöhemmin pois ellei jaksa. Nyt emme sitä vielä tiedä. Sen tähden ehdottelisin, että Wieno nousee pyörän päälle jonakin kauniina päivänä ja menee Ouluun kortteeria hakemaan. Menköön Perttuselle ja neuvotelkoon miehen kanssa eikö lähistöltä voisi löytyä huonetta, jossa joko Weikko tai tytöt asuisivat yhdessä ehkä juuri Perttusella. Silloin voisivat Weikko ja Kerttu lukea yksissä ja Wieno ja Kerttu asua yhdessä sekä kaikki kolme syödä yhdessä ellei löytyis semmoista paikkaa, johon mahtuisi kaikki kolme. Se seikka, että Perttuselta on kysytty ei haittaa. Sitä vähemmän, jos onnistutte asian järjestämään, niin että sekin huone pidetään. Jos niinkin kävisi, ettei Weikko tule jatkamaan pitempään saisi hän aivan yksityisesti ilman koulun käyntiä suorittaa kansakoulututkinnon, joka silloin on muotoasia, mutta nyt menee siihen talvi. Ja ehkä hän selviintyy, niin voi muutaman vuoden olla Oulussa, jolloin kehitys saisi uusia vaikutteita. Ja jos jaksaa niin olisihan se hyvä saada kunnollinen pohja. Puhuimme Wienon kanssa jo, ettei siinä samassa kartanossa ole huonetta, vaan ehkä löytyy siitä läheltä joku kamari. Silloin olisi ehkä sopivin, että tytöt asuisivat siellä uudessa paikassa ja Kerttu syömäreissulla jäisi Weikon kanssa yhdessä opiskelemaan, jolloin Wieno saisi oman rauhansa. Ehkä tämä kehittäisi Weikkoa enempi kuin kansakoulu ja hänen kehityksestähän tässä on kysymys. Kaikki olemme tässä horjuneet ja sen tähden ymmärtänette minunkin horjumista. Weikko pannaan myöhemmin maanviljelys ammattikuluun, mutta olisi hyvä, jos silloin hänen olisi sulattaa ohjeet helpommin, kun yksistään kansakoulutiedoilla. Ja jos tulee ylivoimaiseksi niin jääköön sitten kotiin.. Näin tuumin matkalla hiljaisuudessa tämän asian. Myös voisi ajatella, että Toivo asuisi W kanssa, jolloin omintakeisuus tulisi yhä enempi koetukselle. Koettakaa kumminkin ensin yhteistä.Myöskin epäilen uudella suolla olevan mahomaan kanssa. Kun Takanevalla tulevan vuoden kylvöt tulevat semmoiselle paikalle, ettei niitä voi ajaa Mehtälään niin arvelin, että ruuista voisi olla enempi ja puida Mehtälässä. Usein hyvä timotei on ruista parempi, vaan kun vilja on kallista eikä nopeasti laske, niin voisi onnensa päälle koettaa, vaikkei se hallalta säily. Takanevan mahot kylvetään heinälle ja ovat jo tietysti kylvetyt. Myös saa rukiin ohessä kylvää uudelle suollekin heinänsiemenet nyt ja heti, ellei sitä jo kerennyt Janne kylvää, jolloin ruista ei kylvetä päälle, koska heinänsiemen karhitessa hukkuisi. Silloin se saa olla kuten sanoin heinällä ja koetamme kylvää ohraa runsaammin, johon meillä on kyllä mahdollisuuksia.
Vennola puuhaa nyt ministeristöä. presidentti ei ole minulle asiasta puhunut, ellei se tartu jostain syystä kiinni. Junnun on käytävä Mehtälässä katsomassa kylvö -ja leikkotyötä. Puhu hänelle siitä Leppäsen lisäyksestä, että annoin sen silti kun olin luvannut saman kuin muille. Jos jauhoja annat niin vaadi kortit. Ehkä huomenna kuulen ostiko Weikko koneen. Tervehdykseni kaivaten Kyöstisi”