Kirje 1919-9-1, Matkalla

Rakkaimpani! ”Seinäjoella junan seistessä kirjoitan ensimmäisen kerran. Ylivieskaan tullessa oli minulla monta tärkeää asiaa mielessä. Pistän yhtä ja toista, jota sinun tulee muistaa. Sano Junnulle, että Heikki Knuutikin myönti, että se tie Joelle pastorin suosta pappilan tiehen on uudestaan jaettava. Siis sitä savikkoa ei luoda. Kumminkaan ei meidän ruveta Knuutilaisten karjatietä tekemään vaan kuljetaan pappilan kautta. Se aidan pätkä, jota junnu kävi korjaamassa on kumminkin meidän, joten pitäköön siitä huolen. Fiijan saisit käskeä kirjoittamaan veljelleen, joka on Tyhtilässä, että tulee ensi sunnuntaina sopimaan olostaan. Sille saatte luvata ijästään päättäen noin 400 mk ja 2 kengät 2 kintaat, mutta jos on erikoisemman vankka niin 500, jos tahtoo. Iisakille kirjoitan täältä ja ehdotan tallirengin paikkaa. Järvelä tulee sinne meille keskiviikkona. Käske lähettää minulle lasku Helsinkiin siitä turpiinista tai jos on kirjoittanut niin ota vastaan. Minä maksan sen täällä. Kannuksessa oli maatalousnäyttely ja tahtoivat minut sinne väkisten. Pane kassakirjaan elokuun tuloksi meijeritili 3646 markkaa. Samoin Nevasaaren rahat 84 mk. Seppä määräsi palkaksi 20 mk päivältä, joka maksetaan. Muille miehille 10 – 15 markan välillä. Mieluumpi olisi, jos itse määräisivät. Lieneekö tullut Aksilan Pekka. Älä pelkää sitä Pekka, sillä puutöissä se on kumminkin paras, vaikka on vanha veri ehkä”