Kirje 1920-12-4, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kotiin en pääse ainakaan ennen 19 päivää ja vaarassa on pääsenkö silloinkaan vielä. Tehtävissäni olen menestynyt hyvin. Niin paljon olisi välttämätöntä lainsäädäntötyötä. Mitä pidit puheestani, jonka ulkomaalaisille pidin?Teetä Iisakille nyt oikeat kengät ja sano, että minä lähetän sen pukkinahan Haapajärvelle takaisin, joten minä saan päättää niistä formuanturoista, kun näen tuleeko tuosta pultista kunnollista. Puhuin tästä Haapaselle ja sanoin, että kun ensin pilataan tavara, sitten vielä kehdataan laittaa telefooni kiinni, kun sinä olit puhunut. Hän piti sitä hävyttömyytenä ja aikoi puhua kaupanhoitajalle. Ja itse nahkurina luuli, että sen voi vielä manklata kovaksi. Älkää siis koskeko siihen sillä lähetän sen takaisin. Muuten hän kertoi telefoonin olevan Haapajärvellä niin huonossa kunnossa ja arveli, että sekin voisi olla syy keskeytykseen.
Sitä suovaa ja sen kohdalla olevaa latoa on teidän säästettävä, sillä jos tulee lunta, niin saisi nämä myydä. Sillä ne on vastenmielisimpiä lehmille. Puhu karjakolle, että antaa kovasti ruumenia ja silppuja, jotta pääsisi vähemmillä heinillä. Tottapa olkia annetaan myös täyterehuksi. Onko syötetty joutilaille ne viime vuotiset jokiheinät? Nyt ne on syötettävä. Samoin lampaille on ne aivan omiaan. Älä anna tässä jälkeen, ellei yksistään niitä syö niin pudistelee sekaan. Pääasia, että tulee käytetyksi.
Lue tarkasti T kirje, jotta voit seurata sen hommia. ennen olen sanonut, ettei ne aittojen avaimet tarvitse olla nauloissa. Onko Muhjalasta otettu se vilja pois? Neuvottele Matin ja Karjakon kanssa niiden jokiheinien syötöstä. Ellei se nyt tapahdu niin vuoroa ei tule. Kotiluuvalla uskon olevan myös olkia. Terveitä sidotuita rukiinolkia täytyy säästää katto-oljiksi, mutta pehkut leikata alusrehuiksi. Sen silppumyllyn laskemista alas uskon T vastenmieliseksi, vaan jos tarvetta ja oikein, niin teetä niin kuin ennen olen ohjannut. Minä kyllä sen lasketan heti. Karjaladossa voi leikata pitkän päivän, sillä siellähän on lampunkanta. Houkuttelepa se nyt innostumaan näihin. Teetä sillä Pirneksellä saappaat, jos se tulee. Kirjoita nyt usein niin osaan ohjata. Olkkoselta sain 300 mk. Maksa se hänelle. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”