Kirje 1920-2-16, Helsinki
Rakkaimpani! ”Kylläpä taksoitus meni plöröksi. Ensin on otettu kaikki mitä on voitu ja sitten lyöty vielä kaupantekijäisiä 16.600 markkaa. Periaatteen vuoksi en voi tähän tyytyä. Käy pyytämässä täydellinen ote Eemeliltä eli perusteltu tieto, mihin perustuu tuo 16.000 markkaa. Myöskin jatkan valitusta viimevuotisesta taksoituksesta, sillä tässä on jo kysymys rehellisyydestä. Hyvä olisi saada koko taksoituksen perusteet, sillä minun pitäisi panna yhden kerran nurin koko taksoitus, niin oppisivat valitsemaan puheenjohtajaksi parempia miehiä, kuin Heikki Wilkuna, joka ei laista tiedä mitään. Merenheimon näin eilen ja annoin hänelle päivällisen. Heikkilään sanoi olevan ikävä. Sanoi, ettei hän olisi kursseille päässyt ilman minun todistusta.Se Kalervo minua huolettaa. Ota pois se koulusta rohkeasti, jos on syytä pelätä sen terveyttä. Pitäisi syödä hyvin ja hiihtää voimiensa mukaan, mutta liiallista lämpenemistä ja ennen kaikkea jäähtymistä tulee välttää. Tee kaikki minkä voit hänen terveytensä eteen. Puhu vielä lääkärillekin, jos luulet syytä olevan.
Kylläpä se talouden hoito Oulussa tuntuu vallan hirveältä. Mene sinne niin pian kuin voit. Ehkä käyt Klemolalla puhumassa vielä haavastasi. Onko se alempi haava pysynyt terveenä? Parempi, ettet ota lapsia Ouluun tautisuuden takia, vaikka muuten sen mielelläni soisin teille kaikille. Kun lähdet niin varota erityisesti tulen käsittelyä. Sydämelliset terveiset sinne Kyöstiltäsi”