Rakkaimpani! Olen ikävällä odottanut kirjettäsi. Kirjoitin eduskunnasta Toivoselle ja yhden liuskan sinullekin. Meillä on nyt päivät ja yöt täynnä työtä. Nukkua saa vähän ja pää on täysi. Mutta muuten olen hyvissä voimissa, joten oudot eliöt, joista kirjeessäsi mainitsit eivät liene minun tähden. Ja surumme onkin suuri, jos ne ennustavat sinun sairautta. Ole rakkaimpani äärimmäisen varovainen kaikessa. Ota apua niin paljon, ettei sinun itsesi tarvitse muuta kuin johtaa. Tämä on pyyntöni. Olemme kilvoitelleet ruumiillisesti ja henkisesti ja se työ on kantanut hedelmää. Nyt on meidän elettävä lapsiamme varten ja murtunut terveys asettaa oman hoidon etualalle. Hoitamalla itseäsi teet suurimman palveluksen meille kaikille. Jos vatsahaava kiusaa sinua, niin kysy lääkäriltä, olisiko tultava leikkauttamaan. Minusta se on kauheaa, mutta tietysti se on ainoa pelastus, jos ei muu auta. Niin jos sinä meiltä kaadut, niin on talomme rauniona, vaikka se seisoisi ihmissilmille kuinkakin komeana.Mitään kapinoita, joista sanoit puhuttavan, ei tarvitse pelätä. Mutta asema on semmoinen, että meidän pitäisi saada rauha ryssän kanssa. On kamala, jos se rupeaa tänne ryntäämään. Me emme kestä. Ja se vaara on ovella. Woi, kun pääsisin täältä kotiin. Jos en olisi hallituksessa niin eroaisin täällä. Kenties eroan hallituksesta sittenkin. Niin rupeaa tuntumaan. Vastuu näin ensimmäisellä linjalla on niin kovin suuri. Parhaan kykyni mukaan yritän, mutta voihan sitä sittenkin erehtyä. Suokoon Jumala meille ymmärrystä ja voimaa. Se on rukoukseni nyt ja aina.
Kylläpä Lipponen otti reippaasti työstään. Neiti Penttilälle olen tammikuun 2 pv sanonut, että huoneen tarvitsemme itse. Kirjoita pian ja usein. Jos suinkin niin tulen viikon päästä. Pyydän vieläkin usein kirjeitä. Syvästi kaivaten Kyöstisi”