Kirje 1920-4-15, Helsinki

Rakkaimpani! ”Kyllähän niistä pojista tulee löyhää väkeä, kun palkka tulee jo keväällä kaikki otetuksi. On niin helppo juonitella ja tehdä poislähtöä. Mutta siitä huolimatta on kai annettava. Sano niille, että 3 viikon kuluttua tulen kotiin ja minun johdolla olisivat varmasti saaneet halvemmat puvut kuin Jannelta. Ei ne joudu pikemmin Janneltakaan. En suuresti usko niiden poislähtöä, sillä Samppa ei mene ja Eemeli ei enää tohtine ja tokkopa toisetkaan tahtovat tulevaisuuttaan tärvellä. Minä toivon voivani tuoda täältä kankaan, kun kurssi paranee, niin ehkä saa pian halvemmalla. Samppa olisi saanut tuon vanhimman mustan puvun 250 markalla ja olisi varmasti niin hyvä kuin Janne puku. Woit sen myydä, jos ei ole myöhäistä, sillä muuten se jää velkaan. Siis kaksi pukua 500 markalla. Eemelin olisi myös järkevintä odottaa. Tehköön vain Janne pojalleen ja Matillekin, jos on niin suureellinen. Älä tyrkkää Sampalle vaan sano ajatukseni. Eläkööt vain parhaan ymmärryksensä mukaan. Ota aluksi Eeva Mehtälään, että saat Hildan pitää siellä. Tee sen Maijan kanssa kesän kauppa ja sano sinne tulevan Wienon ja Iidan. Kyllä siellä on työtä Maijallekin.Etkö saanut Maliskylältä tyttöä. Waro itse rasitusta. Jopa oli hirveä, kun tappoivat väärällä hoidolla Kivirinnan. Heinänsiemeniin täytyy saada ostaa säkit. Kyllä niitä sen verran saa kun menee talo talolta. Purista itse Juholalta. Waaka pitäisi noutaa Takanevalta kotiin. Punnitkaa heti siemenet, että tiedän antaa määräykset lähetyksistä. Ilmoita heti paino.
Ouluun meno viipyy hetken, mutta kyllä se tulee. Parempi olisi, jos viipyisi syksyyn, sillä kaikesta päättäen on ensi kesä vaikea väen kanssa. Kyllä meillä olisi paraiksi ristiä siitä Mehtälästä. Silloin voisimme levollisesti olla talvet yhdessä. Eikö niin? Maailma näyttää kehittyvän niin itsenäiseksi, että on jokaisen paras tehdä omaa työtänsä. Tiedusta isäntää sinne Mehtälään. Ellen saa niin ehkä panemme Toivosen sinne ja minä asun entisten kanssa Heikkilää. Mehtälän vintille tehdään laudoista kamari. Minusta tuntuu, että olet kovin väsynyt sen väen kanssa. eikä se ihme olekaan.
Eduskuntaan täytyy lähteä. Rohkase nyt väsynyttä mieltäsi sillä, että tulen kotiin kylvötyöhön, jolloin saamme taas ristiä jakaa. Sydämelliset terveiset teille Kyöstiltäsi”
K Katrille kiitos kirjeestään”