Kirje 1921-10-13, Helsinki

Helsinki 13/X 21 Rakkaimpani! ”On ikävä, kun joudun taas kirjoittamaan kirjeen 15 minuutissa, joka on aikaa junan lähtöön. Liitettä rupesin kirjoittamaan valtioneuvoston istunnossa, vaikka en pitkälle päässyt. Panen lyhyesti nyt terveiseni paperille.Älä ole levoton renkien suhteen. Jos joudut puheisille niin pyydä 30 pnä lokakuuta minun kanssa puheisille. Ei taida se Matti Wähäahokaan pysyä, kun lähti Knuutilta ja Alamaalta, jossa aina houkutellaan. Huonona en pidä jos tulee. Palkkaa voinee antaa 2500 mk. Ajattelin kysyä, jos niistä Isonkosken pojista pääsisi toinen. Jos Jaakko on siellä niin kysy. Mikko lienee puhunut olostaan isänsä kanssa. En ehdi kirjoittaa Kainolle ja Katrille, vaikka aioin. Olisi ollut mukava, jos olisit jotain maininnut Ryönän ojauksesta. Joella lienee aurattu se palsta. Mitä riihiä teillä on vielä puimatta? Olen luullut teillä olevan jo kaikki aitassa.
Minä en pääse kotiin ennen kuin kuun lopulla. Koetan täten tienata useamman päivän lomaa. Myllylle pitäisi laittaa toinenkin mies, jos on vettä, että pyörisi yöt ja päivät. Jos kyselevät minun tuloani lokakuun lopulla, niin saat ilmoittaa minun tulevan, vaan minkäänlaisien kokouksien pitoon en jouda. Lapsia kehotin odottamaan äidin tuloa marraskuulle. Kyllä minä ihmettelen sitä Martikaisen pariskuntaa, kun ne lapset ovat yhä ajelulla. Johannesta pyytävät nyt meidän lasten luo. Kirjoitin tästä Wienolle juuri. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”