Kirje 1921-10-2, Kotona

Kotona sunnuntai-iltana 2/10 21 Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi. Emme taas mielestäsi ole joutuneet töissä eteenpäin. Vaan ilmat ovat olleet niin vastahakoiset perunanotolle kuin suinkin voi olla. Taas pyhää vasten yöllä satoi niin kovasti, että vettä on joessa niin kuin tulvan aikaan. Weli Juhoa kävin kysymässä ja vein kirjeesi. Hän sanoi koettavansa pyrkiä meille ja pyytävänsä Tanelia toverikseen. Hän kehotti tilaamaan Oulaisten puunjalostustehtaalta ikkunat tuohon Muhjalan verantaan. Kyllä on niin, että nikkaria emme saa, sillä apteekkarin rakennuksella maksetaan 50 mk päivältä ja Karjapohjola on maksanut 60 mk ja osaksi ruokakin. Korva oli sanonut, ettei yhtään tule halvemmaksi, vaikka kotona tekisikin. Sekin Ruuttilan Kusti on ruvennut kitumaan, joten hänellä on Niemelän Kustin höyläykset pahasti kesken. Kertovat, että täällä on niin moni tilannut portit ja povat sieltä. Mitä sanot, jos tilattaisiin, sillä me emme saa nikkaria ja on niin ilkeä, kun kaikki on veden vallassa veranta, kun vain tuulen kanssa lyöpi vettä niin kuin viime viikolla on tehnyt.Meillä on nyt 25 sianporsasta. Ensimmäinen emo raukka porsi odottamatta ja kaksi emakkoa oli samassa karsinassa niin niistä kymmenestä ei jäänyt eloon kuin 4. Wiime yönä porsi yksi antaen 10 tervettä porsasta ja aamulla taas yksi ja sillä oli 11. Tässä viime porsituksessa olin mukana ja emo tuskissaan otti suuhunsa porsaan vaan kun hyvittelin emoa ja puhuin niin se aina heitti pois. Nyt kaikki emot ovat hyviä hoitamaan porsaitaan, että pelottaa uskaltaa heittää yksinään. Menen nukkumaan Katrin viereen. Hyvää yötä. Jumala sinua suojatkoon.
Maanantaiaamu. Ei sada. Ehkä saamme perunan pois. Tervehdys kotoa”