Kirje 1921-10-23, Helsinki

Rakkaimpani! ”Synkkä syksyinen päivä täällä tänään. Sateet ja tuulet riistävät puistojen lehtipeitettä. Sunnuntaikävelijät pysyttelevät suojissaan. Ulos ei haluta minunkaan lähteä, sillä olen saanut aikalaisen nuhan, joka pitää myös päätä raskaana. Sairas en toki ole.Muistelen täällä murheitasi. Pidä nyt huoli, että aittojen avaimet tulevat pois Idan mukana Mehtälästä. Sinne on vietävä hevosille jauhoja ja tehtävä apetta eikä syötettävä kauroja. Saman neuvon olen jo antanut kotihevosten suhteen. Mikko tullenee viikoksi Heikkilään, kun mennään noutamaan tyttöjä ja tallimiestä maanantaina kyytillä kotiinsa. Lauantaina voivat sen panna minua noutamaan, vaikka ei voine silloin jäädä kotiinsa, kun en ole tehnyt tiliä hänen kanssaan.
Et ole tainnut saada yhtään renkiä. Kunpa saisit vaaliinkaan ensi pyhäksi. Olisi parempi pyytää entisiäkin, kun olisi muutamia jo otettu. Luulevat muuten olevansa ainuvia. Sieltä Ruovedeltä tarjoutui kaksi poikaa, mutta kirjoitin tallimiehelle, etten hyväksy ehtoja. Tahtoivat 400 mk kuukaudelta. Siis 4800 mk vuodessa. Muutenkin tuntuisi vähän vaikealta haalata ympäri Suomea väkiä. Nyt jo tulee seitsemästä seurakunnasta, kun otamme Kivipellon, Olgan ja Toivosen huomioon. Haalinko vielä emännöitsijän? Tarpeeseen se kyllä on ellei Ida jää. Huomenna saan kuulla mistä se ”Pohjanmaan talontytär” on. Kaiken varalta minä otan hänestä selvän, että voimme sitten ratkaista asian. Minusta tuntuu, ettei sitä itketä pienet vastoinkäymiset.
Oulunläänin maaherra nyt vihdoinkin muutetaan. Ehkä sinne tulee se pikkuinen Pehkonen. Olisihan se mielenkiintoista asettua sinne, mutta onhan siinä monta puolta. Kyllähän tämä politikoiminen tosin minullekin riittäisi, mutta poissaoloa se olisi Oulussakin olo. Kansa tahtoisi minua, mutta hallitus ja ryhmä ei soisi minun jättävän paikkaani, vaikka tietysti panisivat, jos pyrkisin. Mutta minä olen vakaasti päättänyt pysyä syrjässä, vaikka olisinkin silloin luonanne paremmin, sillä Nivala jäisi meille sitten syrjätaloksi Sanopa mitä tuumit tästä. Asialla on monta puolta. Ehkä jaaritteluni nyt lopetan. Liite seuraa mukana K viime tapahtumista. Sydämelliset terveiset teille Kyöstiltäsi”