Rakkaimpani! Kiitos kirjeestäsi. Woi se Evan kuolema on totta. En voinut olla kuin päivän epätoivossa, kun kysyin Toivolta itseltään. Hiukan hän jaksoi kertoa, sillä itku voitti ja hän käski Selman tulla jotain puhumaan. Hän kertoi, että Eva oli pois koulusta 8 päivää, sillä häneen tuli keuhkonkuume, joka oli paremmin lievää laatua. Sitten loppui kuume kokonaan ja Eva alkoi lukea ja kirjoitella koulua varten. Sunnuntain ja maanantain hän oli ollut oikein virkeä. Tiistaiaamuna oli alkanut kuume kohota ja sydän heiketä. Koko tiistaipäivän ja sitä seuraavan yön oli ollut vaikea hengittää. Sitten Eva keskiviikkoaamuna kello 3 puhalsi viimeisen henkäyksen. Se oli hiljainen tyyni Eva. Wieno oli ollut kuin järkytetty, sen tunsin kirjeestä. Lupasin heidän viedä ruusuja Evan haudalle, kun eivät saaneet ylioppilaana häntä ruusuttaa. Miten voivat Selma ja Toivo tämän kestää. Vaan Jumala voi auttaa. Sen uskon varmasti, jos vain pyytävät.Meillä alettiin savenajo perjantaina, vaan Ransu ei tullutkaan, oli mennyt johonkin metsätöihin. Ja Wäinökin on pois. Hän oli mennyt Laurilan kololle. Hän kait oli vähän riitaantunut Eemelin kanssa. Meillä on nyt savihommissa Eemeli, Otto ja Arvi Harju kyläläisiä, Matti Perkkiö ja Arttu. Mutta työnjohtaja sanoi, että kyllä hänen täytyy olla mukana savenajossa muuten se tulos on liian vähän. Työnjohtaja sanoi, ettei hän uskonut miten suuri työ se on. Täällä on nyt huonot kelit, sillä kolme päivää on pyryttänyt ja kinostanut ja nyt yön aikana pakastaa, että on yli 20 astetta vaan päiväsydän on lämpöinen vaan ei ennätä katot hikoilla.
Tämä on nyt viimeinen kirje, koska tulet lauantaina kotiin. Tuntuu niin hyvältä, kun tulet kotiin. Suursiivouskin on tehty, joten kaikki on valmista. omasi”