Kirje 1921-5-1, Kotona

Rakkaimpani! ”Tulin kotiin perjantai-iltana. Sain taas vähän katsoa niiden lapsukaisten vaatteita ja jalkineita. Kerttu oli mennyt niin kalpeaksi ja hänestä oli tullut niin hillitsevä, ettei hän ollut niin rähisevä kuin ennen. Siis näin selvästi, kuinka hän oli ruvennut kasvattamaan luonnettaan. Wieno oli niin reipas ja terve, että oikein ilokseen häntä katseli. Kalervo oli laihtunut kyllä ne läksytkin kaipasivat äitiäkin, kyllä se on heikkoa. Weikko on niin kuin ennenkin.Kyllä tämä järjestely täällä kotona on vähän kummaa. Kun tulin, niin Markku ja se kylän poika vetivät Ajolla heiniä vanhasta karjaladosta uuteen latoon. Ajo kävelee reki perässä niin että astu ja ei ja kaksi miestä jälessä ja heiniä sen verran mitä viitsivät panna. Kysyin heti, mitä tämä on. Markku sanoi, työnjohtaja niin määräsi. Koetin tasottaa itseni siksi kuin hän tulee Mehtälästä kylvämästä ja sainkin minä sanotuksi rähisemättä, ettei tämmöinen järjestely ole eduksi. Eikä hän yhtään puolustautunut.
Tytöille oli alettu kengät niin kuin määräsin, vaan niistä oli tehty korkea ruojusia ja pohjattu yli asti pohjat. Tämän kielsin heti ja nyt pannaan kärki- ja kantalaput ja ruojuet tehdään matalat kesää vasten. Suutareita ei ollut kuin se isä vain. Poika tekee kylvöä kotona. Sitä Heikkiä ei ole vielä tullut hevosvärkkiä korjaamaan. Harjoittelijain tavarat tuotiin eilen illalla. Heillä oli suuri arkkukin, joten en antaisi sitä kaappia vintistä heille ja onhan työnjohtajallakin arkku. Pitäköön niitä säilytyspaikkana, että kaappi jää Astalle. Koetamme saada nikkarin tähän. Myllyllä on kaikki sahattu ja pinkassa. Mehtälässä muokkaavat kylvömaita Ryönässä. Ja täällä kotona tulee kotivainio kylvetyksi maanantaina.
Nyt ovat ilmat jäähtyneet, että on öisin kylmännytkin ja päivisin kylmä tuuli puhaltaa, että oikein pahalta tuntuu tuolle heikolle lehden alulle, joka kaikkialla verhoaa jo puut. Tuon pojan ottamista emme voi ajatella eteenpäin, sillä hän tahtoi 15 mk päivältä. Nyt annamme 12 mk päivältä. Hän oli aikonut lähteä kävelemään, jonka saa tehdä, jos haluttaa. Tuntuu aina niin, ettei tästä kartanosta saisi paljon liikkua, sillä Hyvönenkin on tuossa kävelemässä kartanolla. Woi, kun ei olisi epäsiveellisyyttä. Lyyli raukkakin, voi sentään kun kaikkialla olen näkevinäni rumaa. Kiiruhdan tätä postiin, kun kuulin tuossa sillalla torvien soittavan vapun kunniaksi. Kaihoten omasi”