Kirje 1921-8-20, Helsinki

Rakkaimpani! ”Arvaan, että teillä on ollut yhteinen suru, kun Kalervon ahkeroiminen ei vienyt tuloksiin. Se on kumminkin erinomainen asia, että Kalervo on ahkeroinut kesällä, sillä hänellä oli niin heikko pohja, ettei menestys olisi ollut taattu ilman kilvoittelua. Ja jos olisi töin tuskin päässyt niin olisi tarttunut kiinni myöhemmin. Ota nyt todella kiinni, että pääset ensimmäisenä. Kaikesta näkee, että opettajisto on harkinnut asiaasi. Koeta nyt olla ahkera ja reipas, että opettajat näkevät sinut kehityskykyiseksi. Ja samaa ahkeruutta, huolellisuutta ja reippautta toivotan matkaevääksi kaikille toisillekin lapsille. Hoitakaa ennen kaikkea terveyttänne, sillä siitä voimanne riippuu lukutielläkin. Ei niin, että vain siitä huolehtisitte, sillä silloin voisi tulla laiminlyöntejä läksyjen suhteen, vaan niin, että varaa siihenkin säännöllisesti muutamia hetkiä. Käykää reippaalla mielellä työhönne, sillä se on pohjan luomista elämäntyötänne varten. Eläkää sovussa ja rakkaudessa keskenänne tukien toisianne. Onnea matkallenne!Tulen syyskuun 23 pv Ouluun. Äidille pitäisi myös kirjoittaa ohjeita taloustöiden suhteen, mutta paras on vaieta, kun kaikki riippuu väenpaljoudesta, ilmoista ym. tekijöistä, joille minä en mitään mahda. Siis tyydyn vain yksinkertaisesti sanomaan, että koettakaa voimainne mukaan koota eloja, leikata kauraa ja puida riihiä. Kun pyhä on edessä niin koettakaa saada miehiä näitä varten. Wanhat Joen heinät kehotin myymään Karjapohjolalle a 75 p. Jos itse ajavat niin voi allekin tästä mennä. Mehtälässä pitää Takanevan rukiit panna latoihin. Pankaa lehmät sinne nurkalle, niin saa Matti ne yksin vahatuksi ja toisetkin paimenet saavat olla eloja kokoamassa. Menepä sinä Kalervo sinne Matille avuksi maanantaina, niin saavat kaikki muut olla työssä ja ehkä sinäkin kuorman päällä. Hakolassa pannaan myös siihen latoon. Woisihan sinne panna ensin lattialle rukiinolkia kun raanuja ei taida olla. Muut rukiit, jotka eivät mahdu tähän latoon puidaan pellolta. Koettakaa järjestää niin, että Niilo, Harju ja Maija puivat riihiä. Kun on kolme riihellä niin voivat itse ajaa elot. Kotiluuvalla voi puida 2 henkeä, mutta ei joutune niin monta riihille. Jos Mehtälässä puidaan niin Mikko riihille ja Kivipelto auraamaan sinne. Waan ehkä ei voi alkaa puintia ennen kuin saa vähemmäksi leikon. Kaikki riippuu miten paljon saatte väkeä. Sopisi käydä Järventakaa ja Sarjanahteella lisää, joten voisi puida riihiäkin. Jo tuli ohjeita, vaikken aikonutkaan Syd. terveiset Isältä On kiire postiin!”