Kirje 1922-10-5, Helsinki

Helsinki 5/X 22 Rakkaimpani! ”Kiitos kirjeestäsi! Minulla on yksi maanviljelyskoulun käynyt Eino Perttula pestattuna vaan en pestannut häntä työnjohtajaksi. Se on vahva mies. Elisenvaarassa ovat toverit häntä vertauskuvallisesti nimittäneet Pörhöläksi. Ehkä käyn Skogbergin kanssa keskustelemassa Tampereella ennen kuin julistan avonaiseksi paikan, sillä Björckenheim kiitti parhaaksi. Ilman suullista sopimusta en ota. Kyllä nuorella reippaalla miehellä on puolensa, mutta kyllä kokemuskin maksaa. Meillä on kumminkin talonväki turvana. Ehkäpä annat sen Mantereen asian olla siksi, kun tulen kotiin parin viikon kuluttua. Melkein pääsisin huomenna sinne lähtemään, mutta kun ei ole välttämätöntä, niin hillitsen itseni. Eräs asia olisi tehtävä ja tärkeä, mutta voinemme sen sopia tultuani, sillä kirjeellä en voi sitä hoitaa.Teitte oikein, kun myitte sen karin. Sitä on paljon, jos tarkasti ottaa. Sano Alamaan Antille, että lähettää minulle valtakirjan sitä Antin asiaa varten. Olen tosin saanut paperit sisälle, mutta täytyy liittää se jälestä päin papereihin. Muilta eivät luonnollisesti olisi ottaneet tätä vastaan. Sano Niemelän Kustille, ettei kuulunut Feliksi vielä talon hintaa laittaneen eikä minulla ole syytä ostaa tiloja Ameriikassa oleville naapureille. Etkö tulojesi kartuttamiseksi voisi myydä niistä sijoista jonkun. Minä en voi lähettää nyt enempää kuin eilen panin. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”