Kirje 1922-11-14, Helsinki

Helsinki 14/XI 22 Rakkaimpani! ”Kiitos kauniista kirjeestäsi. Nyt olen muuttanut eduskunnan puhemiehen paikalta valtioneuvoston puhemiehen paikalle. ”korkeudesta korkeuteen” lausui eräs ruotsalainen lehti ivalla. Olen suoraan sanoen väsynyt tästä lähes kuukauden kestäneestä puukotuksesta. Lopuksi syntyi se äkkiä. Nyt olen ohjelmani esittänyt ja koko maa tutkii ja odottaa. Ohjelmani oli tosin lyhyt. Ei se olisi lauseita tarvinnut, sillä jatkanhan vain entistä työtäni, mutta täytyihän se sanoiksi pukea. Suokoon Jumala, että voisin sen kansamme hyväksi toteuttaa. Työ on tosin tuttua, mutta sittenkin pelottaa vastuun suuruus.Puinnin kanssa olette oikein tehneet, mutta sitä olisi pitänyt jatkaa, jos myllyssä on voimaa, sillä meillä on paljon Takanevalla puitavaa. Warokoot, etteivät polta Eva-kauraa, sillä se tulee siemeneksi. Pelkään rukiinsiemenen palaneen, kun jäivät niin harvoiksi. Onko lanta ajettu? Se työ käy nyt parhaiten. Tuomaalalle ei makseta nyt kunnes savenajo voidaan alkaa. Kirjoitit jotain Tikasta, että sen takaisin pääsyä. Emme lupaa emmekä kiellä, mutta paras olisi olla heti, jos aikoo olla. Lupaukseni mukaan maksetaan vaan ei yhtään enempää. Maksa 10 mk päivältä. Pojille paitsi Perttulalle sanot, ettet anna rahaa muuta kuin minkä ansaitsevat. Tarpeensa voit kuitenkin arvioida. Olisipa siunattu asia, jos se Perttula olisi Weikolle terveellinen työtoveri. Saat häntä jo miellyttää tällä ajatuksella, jos tahdot.
Niemelän Heikin riihi ei ole meille välttämätön. Kumminkin ostaisin sen, ellei olisi se maantien välissä. Sen joen ostan, jos myy 35.000 markalla, vaikka joen heinistä ei karjamme tykkää. En viitsinyt tarjota mitään, ettei Heikki luulisi käyttävän minun hänen hätäänsä hyväkseni. Mutta todellisesti se on korkea hinta. Tämän saat sanoa Heikille, jos tahdot. Kerralla en sitä maksasi, kun on juuri traktorin maksu, mutta kyllä saa siitä pian hinnan, jos haluaa. Sano siinä muodossa, että kai minä ostaisin ja maksaisin 35.000, vaan en halunnut tarjota, kun Heikki häviäisi. Kun tulen kotiin niin tuumin vähän sitä riihen kauppaa, mutta jos saa 6500mk niin myyköön muille.
Katso nyt perään, että hevoset ovat liikkeellä. Sano Tikalle, että koettaa lihottaa Luikoa ja Walpasta. Jauhoja ei saa käyttää muuta kuin kolme kopallista päivässä. Siitä pitää riittää jokaiselle ja näille myös ylimääräistä. Kumminkin saa näille kahdella antaa myös kauroja. Niillä saa työnjohtaja ajaa vuoroonsa. Onko Ransu tuonut Riskin kotiin? Huomauta vielä, että lanta on joka paikasta vedettävä tarkkaan. Jos lannan ajo loppuu eikä pääse metsään, niin voisi ryhtyä ajamaan karia. Nuolikankaasta olisi sievät maat ja kelpaisi vainioteille. Ransu voisi ajaa siellä niille teille kun maa on sulana. Tästä huomauta sen tähden, kun karipaikat ovat huonoja ja kovin vaikea on talvella saanti. Sydämelliset terveiset Kyöstiltäsi”